13.6.2012
Kesäpiknik - kokoa kesä koriin!
Herkkukori
Raaka-aineet ovat parhaimmillaan kesällä. Tuoreet marjat, uudet perunat, ja raparperit ovat kesäkeittiön perusta. Piknikruoka on helposti syötävää ja ennenkaikkea kulkee helposti mukana. Ruuat valmistellaan kotona hyvissä ajoin etukäteen.
Öljypohjainen perunasalaatti uusista perunoista kestää paremmin hellettä ja säilyy hyvänä piknikilläkin. Pieniksi taskuiksi leivotut rustiikkiset mansikkapiirakat kulkevat myös näppärästi mukana. Kesän hitti on tarjoilla jälkiruoka suoraan pienistä annospurkeista. Kokeile purkittaa juustokakku, omenapiirakka tai vaikka kääretorttu. Vain mielikuvitus on rajana!
Naposteluun sopivat itsetehdyt sipsit ja avokadodippi. Sipsit tarjoillaan huolettomasti lehden sivuista kääräistyistä töttöröistä. Kaunista ja ekologista.
Kasvaako pihallasi raparperia valtoimenaan? Onneksi olkoon, mutta ehkä kaipaat uusia reseptejä? Raikas raparperimehu viilentää kesähelteellä. Raparperimehu valmistetaan helposti kattilassa keittämällä ja maustetaan vivahteikkaalla mintulla. Kotona loihdit mehusta juhlavan alkoholittoman drinkin jäillä, soodalla ja mintunlehdillä.

Mansikkapiirakkaan valmistelua. Piirakat kulkevat kätevästi mukana piknikille. Kesä ja mansikat!
Reseptejä piknikille:
Mansikkapiirakat
Taikina
|
4
dl |
vehnäjauhoja |
|
1
dl |
keksin muruja (esim. Digestive) |
|
150
g |
Valio voi normaalisuolainen |
|
1
kpl |
kananmuna |
|
1/2
dl |
kylmää vettä |
Täyte
|
1
l |
mansikoita |
|
1
dl |
ruokosokeria |
|
2
rkl |
vehnäjauhoja |
|
1
tl |
kanelia |
Raparperimehu
|
2
l |
raparperia |
|
1
l |
vettä |
|
1
dl |
ruokosokeria |
|
1
dl |
sokeria |
|
1
kpl |
sitruunan mehu |
|
1
nippu |
tuoretta minttua |
Itsetehdyt sipsit ja avokadodippi
Sipsit
|
8
kpl |
rosamunda-perunaa |
|
1/2
dl |
oliiviöljyä |
|
1
tl |
sormisuolaa |
Avokadodippi
|
2
kpl |
kypsää avokadoa |
|
2 1/2
dl |
Valio turkkilainen Luomu jogurtti |
|
2
rkl |
sitruunan mehua |
|
2
rkl |
silputtua ruohosipulia |
|
1
kpl |
valkosipulinkynsi |
|
1
ripaus |
suolaa |
|
1
ripaus |
mustapippuria |
Perunasalaatti uusista perunoista
|
1000
g |
uusia perunoita |
|
180
g |
Valio Viola® 9% salaattijuusto kuutioina laktoositon |
|
1
nippu |
rucolaa |
|
1
kpl |
pieni sipuli |
|
1
rkl |
seesaminsiemeniä |
Kastike
|
1
dl |
oliiviöljyä |
|
1
rkl |
valkoviinietikkaa |
|
1
tl |
Dijon-sinappia |
|
1
ripaus |
suolaa |
|
1
ripaus |
pippuria |
Juustokakku purkissa
|
1
prk |
Valio Viola® kevyt maustamaton tuorejuusto laktoositon |
|
1
prk |
Valio Viola® sitruuna tuorejuusto laktoositon |
|
1
l |
Valio täysmaito |
|
2 1/2
dl |
ruokosokeria |
|
2
rkl |
voita |
|
8
kpl |
keksejä (Digestive tms) |
|
50
g |
Valio voi suolaamaton |
Koristeluun
|
2
dl |
mustikoita |
|
1
kpl |
keksinmuruja |
2h+
haastava
Vieraskynä: Jenni
(Liemessä-ruokablogi)

Olen ruokabloggaaja ja valokuvaaja. Rakkaus ruokaan ja omien reseptien kehittely synnytti Liemessä-blogin. Pyrin valmistamaan helppoja, edullisia ja maistuvia arkiruokia. Lempiruokani on suomalaisen yksinkertaista mutta pidetään kuitenkin pilke silmäkulmassa ;) Viikonloppuisin on aikaa vaativimpiinkin kokonaisuuksiin. Arkielämä ruokakriitikko Nirson kanssa ei aina ole helppoa. Uusin tulokas ruokatalouteen on kaikkiruokainen Mini.
Liemessä blogi