Eeva Brofeldt  

Lypsykarjan valkuaisrehuja
ei tarvitse hakea merten takaa

Tehokkuutta voidaan arvioida tuotteen jalostusarvon kasvulla. Näin asiaa tarkastellen maidontuotantoketjun tehokkain osa ei olekaan automatisoitu maidonjalostusprosessi tai biologis- tekninen innovaatio, vaan lehmä. Lehmä pystyy muuttamaan ihmisravinnoksi kelpaamattoman nurmen maidoksi, siis ihmiselle välttämättömiksi ja sellaisenaan käyttökelpoisiksi ravintoaineiksi.

Jalostusarvon kasvattajana lehmä on parhaimmillaan silloin, kun sen ruokinnassa ei käytetä rehuja, jotka ovat käyttökelpoisia myös ihmisten ja muiden yksimahaisten ravintona. Lehmän luontainen rehu on nurmi eikä se välttämättä muuta rehua tarvitsekaan.

Lajinmukainen rehu

Nykylehmä tuottaa vuosittain oman vasikkansa tarpeen lisäksi maidon parillekymmenelle suomalaiselle. Kaikki tämän maitomäärän synteesiin tarvittavat ravintoaineet löytyvät nurmirehusta, tosin kovasti tilaa vievässä muodossa. Lehmän tuotantokapasiteetin hyödyntäminen edellyttää, että se saa osan ravintoaineista väkirehuksi tiivistettynä. Silloin sen pötsiin mahtuu riittävä määrä rehua energian, valkuaisaineiden, vitamiinien ja kivennäisaineiden lähteeksi.

Valioryhmän hyvien ruokintaperiaatteiden lähtökohtana on lypsykarjan lajinmukainen ruokinta. Päivittäisen rehuannoksen karkearehujen kuiva-aineen määrän tulee olla vähintään 40 %, kuitenkin niin että rehuannos takaa aina normaalin pötsikäymisen. Lypsykarjalle tulee syöttää vain koostumukseltaan ja alkuperältään tunnettuja, naudoille tarkoitettuja rehuja. Ostorehujen alkuperän ja valmistajan takaaman koostumuksen tulee olla karjanomistajan tiedossa.

Rehun turvallisuus

Globaaleilla rehumarkkinoilla geenimuunneltujen rehujen, ensisijaisesti soijan ja maissin, osuus on kasvamassa. Muidenkin rehukasvien ominaisuuksien muuntelu geenitekniikan avulla on hyvässä vauhdissa. Geenimuunnellut rehut ovat hieman tavanomaisia rehuja halvempia johtuen niiden alemmista viljelykustannuksista, mm. paremmasta kasvitautien vastustuskyvystä. Osa kuluttajista, varsinkin jotkut aktiiviset kansalaisjärjestöt, ovat kyseenalaistaneet geenimuunneltujen kasvien turvallisuuden ja katsovat niiden viljelyn uhkaavan luontaisten ja tavanomaisesti jalostettujen lajikkeiden elintilaa. Keskusteluissa velloo myös luuloja ja käsityksiä geenimuunnellun materiaalin terveydelle haitallisista vaikutuksista. Asiantuntijat eivät toistaiseksi ole saaneet kaikkia kuluttajia vakuuttuneiksi geenimuunnellun materiaalin haitattomuudesta, joten ennakkoluulot sitä kohtaan ovat voimakkaat. Tämän vuoksi meijerituotteiden valmistajan on kuunneltava kuluttajien mielipiteitä herkällä korvalla, jos kohta geenitekniikan sovelluksien suomia mahdollisuuksiakaan ei voi yksioikoisesti tyrmätä.

Rypsi valkuaisrehuksi

Suomen Meijeriyhdistyksessä tehtiin viime vuoden loppupuolella päätös, ettei lypsykarjan rehuissa saa käyttää suurissa rehukomponenteissa geenimuunneltuja rehulajikkeita. Kyse on ensisijaisesti geenimuunnellusta soijasta. Lypsykarjan ruokinnassa soija voidaan korvata rypsillä, uusimpien tutkimusten mukaan se onkin paras kasviperäinen valkuaisrehu täydentämään lehmien ruokinnassa nurmirehua ja viljaa. Rypsiä ja rapsia voidaan viljellä Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, joten niiden viljelymenetelmät ja alkuperä ovat esimerkiksi eteläamerikkalaista soijaa helpommin todennettavissa.

Myöskään säilörehua ei sovi unohtaa lypsykarjan valkuaisen lähteenä. Hyvälaatuisella säilörehulla voidaan kattaa noin puolet korkeatuottoisenkin lehmän valkuaistarpeesta. Eri säilörehueristä tehtyjen Artturi-rehuanalyysien tulokset ovat välttämättömiä tietolähteitä niille  maidontuottajille, jotka haluavat optimoida päivittäisten rehuannosten ravinnesuhteet. Täsmäämällä rehuannoksen säilörehun ja väkirehun suhdetta lisätään myös ruokinnan kustannustehokkuutta.

Kirjoittaja on Valion alkutuotantojohtaja.