
Ruokinnan teemasivuilla mm. käydään
kahdella kainuulaistilalla.
Sotkamolaiset Huuskot ovat saaneet hyviä tuloksia aperuokinnalla. Kuvassa Ilkka ja Marja sekä pojat Ismo ja Markus Huusko hiljattain remontoidun kotitalon pihalla.
Kuva Aino Murtomaa-Niskala

Evolus 2-teho verkkokoulussa
www.evolus.fi » voit tutustua sydämesi hyvinvointia edistäviin elämäntapoihin. Säännöllisesti nautittuna Valio Evolus 2-teho tuotteet auttavat alentamaan kolesterolia ja verenpainetta.

Valion Alkutuotanto osallistuu KoneAgria -messuille 22.-25. lokakuuta Jyväskylässä.
Lisää messuista »

Johtaja Veijo Meriläinen Valiosta
kannustaa maidontuottajia tuottamaan
nyt maitoa täysillä. Kuva Nina Dodd
|
S i s ä l t ö
Kannattavaa säilörehustusta Kainuussa »
Rehuntekijöiden on pitänyt panna kaikki taitonsa peliin tänä kesänä, päätoimittaja toteaa.
Häntä mietityttää, todistavatko maitotilan kotoisen rehun hyvä sato
ja laatu myös tilan hyvästä tuloksentekokyvystä, kuten eräs asiantuntija päättelee.
Kainuussa kotoinen rehu tarkoittaa enimmäkseen nurmirehua ja kahden tilan esimerkeistä lehdessä ilmenee, että sen käyttö on tehostunut edelleen, oli kasvukausi hyvä tai heikko. Ja laadukas rehu maittaa ja lypsättää.
Tiistaina optimistikin jännittää »
Valion alkutuotantojohtaja myöntää jännittävänsä tiistaisin: silloin selviävät edellisen viikon vastaanotetut maitomäärät. Optimistina hän arvioi, että nykyinen maitomäärän alenema tasaantuu ja kääntyy vielä nousuunkin.
Tuottajille on myös uusia teknisiä apuvälineitä kehittää kannattavaa yritystoimintaa.
Yara saatiin, hallitus lupasi muuta »
Nykyisen hallituksen maatalousohjelmalle taputettiin aluksi käsiä. Valion hallituksen puheenjohtajan Antti Rauhamaan mielestä nyt olisi aika lunastaa kirjauksia tulotason nostosta.
Näytöt ovat jopa toisensuuntaisia: valtio myi Kemira GrowHown Yaralle, joka nyt maksattaa kauppahinnan talonpojilla muutamassa vuodessa.
Maitohanat auki, toivoo Meriläinen »
Ulkomaan toiminnoista vastaava Valion johtaja Veijo Meriläinen aistii markkinoiden vetävän siihen malliin, että hän uskaltaa kannustaa tuottamaan maitoa täysillä.
Kysyntää valiolaisella osaamisella »
Valion alkutuotantojohtaja Eeva Brofeldt sai kutsun MTT:n johtokuntaan ja Valion tutkimusjohtaja Riitta Korpela nimitettiin Helsingin
yliopistoon professoriksi.
Apilasäilörehu istuu aperuokintaan »
Maidontuottajalla on apilasäilörehua ja hän tahtoisi käyttää sitä aperuokinnassa. Miten on? kysyttiin
Maito ja Me -lehden Rehutohtorilta.
Sopii erinomaisesti, Rehutohtori vastaa, mutta antaa muutamia hienosäätöohjeita.
Ummessa oleville lehmille apilasäilörehua ei suositella, koska siinä on runsaasti kalsiumia.
Robotti ylensyötti väkirehua, lehmiä kuoli »
Yöllä epäkuntoon mennyt robotti jakoi ja jakoi väkirehua, jonka ylensyömisestä karja sairastui: lehmiä kuoli, enin osa ehkä toipuu entiselleen.
Reippaasti ylensyöneen, esimerkiksi nelinkertaisen annoksen väkirehua nauttineen lehmän hoitoon kannattaa kutsua lääkäri. Ensiapuna lehmälle suositellaan veteen liuotetun hiivan juottamista. |