Numero 6/2002, 22.5.2002


Valion toimitusjohtaja Olavi Kuusela ja tuote_
kehitysjohtaja Annika Mäyrä-Mäkinen
ottivat vastaan Vuoden 2002 Tähtituote-
palkinnon maisteri Eeva Ahtisaarelta.
Kuva Seppo Haavisto


Ja juhla jatkuu...
Walter Ehrströmin kultaiset mitalit on jälleen
jaettu tiloille, joilla on tuotettu parhaan 
luokan maitoa yhtäjaksoisesti 25 vuotta.
Aino Murtomaa-Niskala

S i s ä l t ö

Kuluttajan arvot
Kuluttajien asenteet erityisesti Suomessa muuttuvat nopeasti. Juuri nyt näyttää päätoimittaja Aino Murtomaa-Niskalan mukaan siltä, että on hyvä lähteä uuteen satokauteen, sillä asenteet lupaavat hyvää kotimaisille elintarvikkeille ja Valio brandin arvoille.

Laktoositon maitojuoma
Vuoden 2002 Tähtituotteeksi

Himoittu Vuoden Tähtituote -titteli irtosi Valio laktoosittomalle kevytmaitojuomalle juomat-sarjassa. Paitsi että juoma on todellinen tuotekehittelyn uutuus, se on ylittänyt arvioidun kuluttajien suosion jo kymmenkertaisesti.

Inkinen suosittaa malttia tuotantoon
Maidon vientitarve syö tuloksia saavutuksissa maidon tuottajahinnassa. Valion hallituksen puheenjohtaja Kari Inkinen suosittaa malttia maidontuotantoon Maito ja Me -lehden kolumnissaan.
   Inkinen pitää hyvänä osuuskuntien maitovaltuuskunnan päätöstä periä kiintiömaksua 20 senttiä litralta tilakohtaisen kiintiön ylityttyä.

Ylivuotinen paali on riski
Kesällä 2001 valmistetuissa emmentaljuustoissa oli voihappokäymistä. Valion alkutuotantojohtaja Eeva Brofeldt arvioi, että yksi syistä saattaa muhia pilaantuneissa säilörehupaaleissa. Nyt paaleja on paljon.
   Brofeldt muistuttaa myös, että tukipolitiikassa piilee nurmisyötti, joka saattaa johtaa kiintiön ylitykseen ja saattaa nakertaa taloudellista tulosta.

Kullalla palkittua maitoa
Taukoamatta 25 vuotta parhaan laatuluokan maitoa tuottaneet tilat palkitaan kultaisella Walter Ehrströmin mitalilla.
   Tänä vuonna mitalin sai 25 tilaa. Yhden mitaleista hakivat valtioneuvoston juhlahuoneistosta ministeri Raimo Tammilehdolta Mäkelän veljekset Pihtiputaalta.
   Huippumaidon tuottaminen edellyttää tarkkuutta ja osaamista, sanovat enonkoskelaiset Tuija ja Sami Heikkinen.

Maidontuotanto   


Laiduntaminen ei vaaranna pohjavesiä,
ilmenee MTT:n tutkimuksesta.
Kuva Kirsi Järvenranta

Laitumelle pilvisäällä
Päästä lehmät kesälaitumelle pilvisellä säällä. Siinä yksi laidunkauden alun neuvoista toukokuun Maito ja Me -lehdessä.
   Tutkijat ovat selvittäneet laiduntamisen merkitystä pohjavesille ja kehottavat olemaan tarkkana nurmen uusimisessa ja juomapaikkojen valinnassa.

Sitkeä utarevuoto
Maidontuottaja kysyy selitystä ja lisäneuvoja nestettä vuotavaan utareeseen. Eläinlääkäri Kalevi Heinonen arvioi vaivan utarepöhöksi ja suosittaa nestettä poistavan lääkityksen jatkamista - kun eivät pillerit ole kalliitakaan.


Lystikki   

Lystikillä alkaa laidunkausi

Maitotilan eläinlääkäri   

Maitotilan eläinlääkäri -palveluun
tulee jatkuvasti uusia kysymyksiä, joihin lääkäri vastaa.

Navetan nimipäivät   

Minkä lehmän nimipäivä on tänään?
 

 alkuun Maito ja Me | Toimitus | Edelliset numerot