|
Näkemyserot Valion toimitusjohtaja Harry Salonaho erosi tehtävästään marraskuun 15. päivänä. Eron perusteena olivat näkemyserot hallituksen kanssa Valion strategian toteuttamisesta. Valion hallituksen puheenjohtaja Antti Rauhamaa toteaa eron tapahtuneen yhteisymmärryksessä. Kumpikin osapuoli totesi näkemyserojen olevan niin suuria, että edellytyksiä jatkamiselle ei ollut. Hallitus on käynnistänyt hakuprosessin uuden toimitusjohtajan löytämiseksi. Rauhamaa toteaa joulun väliintulon aiheuttavan sen, että valinta todennäköisimmin siirtyy ensi vuoden alkuun. Väliajan Valion toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa toimitusjohtajan varamies, Valion hallintojohtaja Heikki Halkilahti. Rauhamaan mukaan Valion toiminta jatkuu kaikin puolin normaalisti. Yrityksessä on osaava ja pätevä henkilökunta, joka tietää tehtävänsä. Toimitusjohtajan valinnasta päättää Valion hallitus viime kevään yhtiökokouksessa päätetyn yhtiöjärjestyksen muutoksen perusteella. Muutos noudattaa osakeyhtiölain määräyksiä. Salonahon valinnasta kolme vuotta sitten päätti hallintoneuvosto. Hyvä tulos Kilpailun kiristyminen on selvää, Rauhamaa sanoo. Hän toivoo ennen kaikkea tervettä kilpailua, jossa suomalaisesta maidosta maksetaan Suomen tasoa olevaa hintaa. Tältä vuodelta Rauhamaa toteaa Valion tekevän budjetoitua paremman tuloksen, mikä antaa selvästi viimevuotista paremmat mahdollisuudet lisätilin maksamiseen. |
| |
Tekstit 6/06| Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus |