*
Etusivu » Ajankohtaista » Uutinen

Valion Tampereen meijeristä lähiruokaa - Pirkanmaan maitoa

28.05.2010

Valio nostaa kesä - elokuun ajan esille toimintansa paikallisuutta ja merkitystä Pirkanmaan maakunnan taloudelle kertomalla yhden litran rasvattomien ja kevytmaitojen tölkeissä, että maito on Pirkanmaan maitoa. Pirkanmaan maito pakataan Tampereen meijerissä, jonka käyttämästä maidosta noin 80 % kerätään Pirkanmaan alueelta.

- Tampereen meijerissä pakataan Valion perusmaitoja, piimiä ja kermoja sekä valmistetaan Valio Kotijuustoa. Kaikki tuotteet ovat "Pirkanmaan tuotteita", mutta tällä kampanjalla kiinnitämme asiaan huomiota yhden litran maitotölkeissä. Toivomme kuluttajien huomaavan, että Valion tuotteet ovat Pirkanmaalla lähiruokaa.

Tampereen meijerin käyttämä maito kerätään keskimäärin 53 kilometrin etäisyydeltä meijeristä, kertoo tuoteryhmäpäällikkö Jani Pasanen Valiosta.

Pirkanmaan maitoa on saatavilla Pirkanmaalla kaupoissa, joiden valikoimiin Valion perusmaidot kuuluvat. Pirkanmaan kunnista mm. Parkano, Virrat, Ruovesi, Vilppula ja Juupajoki kuuluvat Valion Jyväskylän meijerin jakelualueeseen, joten niissä Pirkanmaan maitoa valitettavasti ei ole saatavilla.


Valion maitoketju tuo maakuntaan kymmeniä miljoonia vuodessa

Maidontuotanto, maidon keräily, maidon jalostus ja jakelu työllistävät Pirkanmaalla lähes 1700 henkilöä.

Maaseudun elinvoimaisuutta edistää 520 Valioryhmän maitotilaa, joilta maito Tampereen meijeriin kerätään. Varovasti arvioiden yksi maitotila työllistää maaseudulla 2,5 henkilöä: isäntäparin lisäksi työpanoksen, joka tarvitaan rehun viljelyyn ja -tekoon, koneiden huoltoon, lannoitteiden tuotantoon, tilan lomittamiseen, eläinten terveydenhoitoon ynnä muuhun. Maitotilat ovat Suomen maaseudun selkärankaa, jotka turvaavat maidon ohella suomalaisen naudanlihan riittävyyden.

Maidontuotanto ja Valion tuotannollinen toiminta toivat karkeasti arvioiden Pirkanmaalle vajaat 40 miljoonaa euroa vuonna 2009. Summaan sisältyvät Valion maksama tuottajahinta Pirkanmaan maidontuottajille, meijerin henkilöstön maksamat verot, meijerin kiinteistöverot ja sen ostama vesi, energia ja sähkö alueelta. Summaan ei sisälly muun muassa maidontuottajille maksettua tukea.

Lisätietoja: markkinointiviestintäpäällikkö Tuija Rantanen, Valio Oy, puh. 010 381 2256 tai viestintäjohtaja Pia Kontunen, Valio Oy, puh. 050 384 2606.






*
Sivukartta * Yhteystiedot * Yleiset käyttöehdot * Tietoturvaohje * © 2010 Valio Oy