Helppo appelsiini-juustokakku

Valio Koekeittiö
Koekeittiö
Helppo appelsiini-juustokakku

Huomioithan, että vaihtaessasi annosmäärää raaka-aineet ja kypsennysajat eivät muutu samassa suhteessa. Lue lisää annosmäärien muuttamisesta.
Palaa takaisin alkuperäiseen kokoon.

Valmistusaineet

Pohja

175  g Domino-keksejä
50  g Valio voita

Täyte

Päälle

2  isoa appelsiinia
2  dl Valio Luomu™ appelsiinitäysmehua
1  dl hyytelösokeria

Koristeeksi

mintun tai sitruunamelissan lehtiä tai kirsikoita

Valmistusohje

Aloita kakun valmistaminen hienontamalla keksit esim. monitoimikoneessa. Sulata voi. Yhdistä keksimuru ja voisula. Pohjusta leivinpaperilla 23 - 25 cm:n pinnoitettu irtopohjavuoka. Taputtele keksi-voiseos vuoan pohjalle.
Laita liivatteet runsaaseen kylmään veteen pehmiämään.
Vatkaa jääkaappikylmä vaniljakastike sähkövatkaimella kovaksi vaahdoksi. Käytä kannumaista vaahdotusastiaa, näin vaahto syntyy nopeammin. Sekoita joukkoon rahka ja vaniljasokeri.
Purista liivatteista liotusvesi. Mittaa pieneen kattilaan 1 rkl vettä. Kiehauta vesi ja sulata liivatelehdet siihen, nosta kattila levyltä. Sekoita liivateseos täytteen joukkoon.
Kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä peitettynä jääkaapissa vähintään 4 t tai yli yön.
Kun kakku on hyytynyt, lisää päälle kalvottomiksi leikatut appelsiinipalat. Poista myös siemenet.
Valmista kiille: Kuumenna appelsiinitäysmehu kattilassa kiehuvaksi. Sekoita joukkoon hyytelösokeri. Anna kiehua 30 sek. Nosta levyltä. Anna jäähtyä hiljalleen sekoitellen pari min.
Lusikoi lämmintä hyytelöseosta kakun ja appelsiinipalojen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 15 min.
Kun kiille on hyytynyt, irrota kakku veitsellä vuoan reunasta. Irrota reuna ja nosta kakku tarjoiluvadille.
Koristele kakku ja nauti.
  • Käyttäjien kommentit (18)

  • Nimetön
    | 5.4.2011 kello 10:15
    Ilmoita asiaton viesti

    varmasti hyvää mutta miksi nimi on appelsiini-juustokakku kun ohjeessa ei mainita juustoa ollenkaan...? =)

  • Nimetön
    | 9.4.2011 kello 5:55
    Ilmoita asiaton viesti

    Hei!
    Puuttuuko tästä ohjeesta juusto ,miksi nimi appelsiini-juustokakku

  • Nimetön
    | 11.4.2011 kello 20:09
    Ilmoita asiaton viesti

    Teen varmasti tätä pääsiäisen jälkiruokakahville! Liivatelehtien sijaan käytän nykyisin liivatejauhetta; se on helppokäyttöisempää.

  • Nimetön
    | 14.4.2011 kello 12:53
    Ilmoita asiaton viesti

    Juustokakku lienee yleisnimitys näille kakuille, tulee kevyempikin kun laittaa tuorejuuston tilalle rahkaa:)

  • Nimetön
    | 16.4.2011 kello 12:31
    Ilmoita asiaton viesti

    hyvää

  • Nimetön
    | 19.5.2011 kello 9:20
    Ilmoita asiaton viesti

    Todella hyvän makuinen ja raikas. Olen korvannut toisen rahkapurkin appalsiinituorejuustolla ja lisänyt täytteen sekaan appalsiinipaloja. Helppo ja hyvä tarjottava valmistujaisiin.

  • Nimetön
    | 27.5.2011 kello 11:30
    Ilmoita asiaton viesti

    Herkullinen ja helppo resepti, onnistui tällaiselta rähämkäpälältäkin :) Maltan tuskin odottaa, että pääsen soveltamaan ohjetta kesän marjoista. Vadelmaa ainakin ajatella kokeilla, ja mustaherukkahan sopii myös tunnetusti suklaan kanssa.

  • Nimetön
    | 28.5.2011 kello 22:17
    Ilmoita asiaton viesti

    Todella hyvä ja helppo ohje! Kokeilin ensimmäisellä kerralla tehdä pohjan kaurakekseistä, mutta jouduin laittamaan hiukan enemmän rasvaa (n. 25g) jotta pohja ei olisi ollut niin kuiva kuin Dominojen kanssa. Äitienpäivänä oli mansikkasitruunakokeilu, nyt olisi tarkoitus tehdä isän syntymäpäiväksi mustikkainen versio. :)

  • Nimetön
    | 22.8.2011 kello 21:49
    Ilmoita asiaton viesti

    mistä munaton marjapiirakka

  • Saijahelena
    | 19.12.2011 kello 20:44
    Ilmoita asiaton viesti

    Appelsiinilohkojen tilalle pakasteesta mustaherukoita ja vadelmia, mehun tilalle keitin väkevän mehun mustaherukoista, johon sokeriksi vain ohjeen hyytelösokeri. Aivan ihana, talvinen synttärikakku pojalle. Jouluiseen versioon voisi varmaan kokeilla myös jouludominoja.

  • Nimetön
    | 22.1.2012 kello 14:22
    Ilmoita asiaton viesti

    Maitorahkahan on juustotuotteeksi luokiteltava, siitä juustokakkunimitys, joka on yleisesti käytössä monille paistettaville tai hyydytettäville rahkaa, tuorejuustoa ym. sisältäville kakuille.

  • Nimetön
    | 8.4.2012 kello 14:51
    Ilmoita asiaton viesti

    Minkä verran tarvitsen liivatejauhetta, jos käytän sitä liivatelehtien sijaan?

  • Nimetön
    | 9.4.2012 kello 21:39
    Ilmoita asiaton viesti

    Itse tein liivatejauheesta ja laitoin 4 tl ja hyvin toimi. Nestettä sama määrä.

  • Nimetön
    | 17.4.2012 kello 10:49
    Ilmoita asiaton viesti

    minä en otsa muutta halusin opia

  • Nimetön
    | 12.5.2012 kello 19:36
    Ilmoita asiaton viesti

    Helppo ja hyvä,tein tosin 2xpohjan:)

  • Valio Koekeittiö
    | 5.6.2012 kello 10:42
    Ilmoita asiaton viesti

    Kiitokset kommenteista ja kivoista sovellusvinkeistä!

    Ohjeen nimessä juustokakku viittaa rahkaan. Rahka samoin kuin myös raejuusto luokitellaan kuuluviksi tuorejuustoihin.

    Erittäin hyvä munaton marjapiirakan ohje löytyy sivuiltamme nimellä Helppo marjapiirakka http://www.valio.fi/reseptit/helppo-marjapiirakka/

    Olemme käyttäneet kaikissa ruokaohjeissamme liivatelehtiä, koska niiden annostelu on helppoa.

    Jos liivatejauhetta haluaa käyttää, sen mittauksessa kannattaa olla tarkka ja mitata määrä tasamittoina mittalusikalla. Pakkauksen kyljessä on käyttöohje ja liivatejauheen vastaavuus / liivatelehti.

  • Nimetön
    | 23.11.2012 kello 20:02
    Ilmoita asiaton viesti

    Piirakan pohjan määrä oli aivan riittämätön 23 cm:n vuokaan. Appelsiinit hankalia kuoria. Pohja oli hyvä. Ja päälle voi säveltää vaikka raparperihilloa tai mustaherukkaa saa vastamakua.

  • Nimetön
    | 26.2.2013 kello 10:26
    Ilmoita asiaton viesti

    Helppo valmistaa, edullinen ja maistuva.

  • Kiitos!

    Lähetämme sinulle sähköpostilla linkin, jota klikkaamalla kommenttisi julkaistaan.

    1 2 3 4 5 0 tähteä

    Osoitetta käytetään kommentin vahvistamiseen, sitä ei näytetä palvelussa.

053,2
18
Kevyempi kevään herkku on hyydytetty juustokakku, jonka täytteessä on vaahtoutuvaa vaniljakastiketta ja maustettua rahkaa. Koristele juustokakku pirteäksi appelsiinilla ja säilykekirsikoilla.
n. 40 min +hyydytys jääkaapissa vähintään 4 h
Vaikeustaso: keskitaso
100g 185 kcal

Huom! Ravintotietoja ei ole kaikista aineksista.

Kirjaudu tai luo tunnukset
Kirjaudu sisään
Virheellinen sähköpostiosoite.
Antamasi käyttäjätunnus ja salasana eivät täsmää. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Kirjautuminen epäonnistui teknisen vian takia.
Antamasi käyttäjätunnus on poistettu. Ole hyvä ja ota yhteyttä kuluttajapalveluun.
Muista minut
Unohtunut salasana

Anna sähköpostiosoitteesi niin lähetämme Sinulle linkin jolla pääset vaihtamaan salasanasi

Virheellinen sähköpostiosoite.
Kiitos,
tarkista sähköpostisi!

Lähetämme sinulle sähköpostilla linkin, jota klikkaamalla pääset vaihtamaan salasanasi.

Jatka
Luo uusi tunnus
Rekisteröityminen ei ole sallittu tästä sähköpostiosoitteesta.
Sähköpostin lähetys epäonnistui.
Antamasi sähköpostiosoite on jo käytössä.
Virheellinen sähköpostiosoite.
Rekisteröityminen on toistaiseksi estetty sivustolla.
Kiitos,
tarkista sähköpostisi!

Lähetämme sinulle sähköpostilla linkin jota klikkaamalla pääset jatkamaan palvelun käyttämistä normaalisti.

Jatka
Kirjaudu Facebook-tunnuksillasi

Oma kauppalista

muokkaaTyhjennä lista

    Kauppalistasi on tyhjä

    Lisää ainekset suoraan resepteistä. Voit myös lisätä muita aineksia tai muistiinpanoja.

      Lisää tuotteita kauppalistalle

      Lisää
      Tyhjennä lista

        Kauppalista on myös matkapuhelimessasi osoitteessa valio.mobi

        sulje

        Esikatselu

        Jaa kauppalista

        Jaa kauppalista ystävillesi käyttämällä sähköpostiosoitetta tai valio.fi-käyttäjän omaa käyttäjätunnusta.

        Lisää vastaanottaja

        Vastaanota jaettu kauppalista

         haluaa jakaa kanssasi kauppalistan “”.

        Vastaanota lista

        Kun vastaanotat listan, lisäät kauppalistan “” omiin kauppalistoihisi.

        Kieltäydy
        KAUPPALISTAT

          Oma keittokirja

          Reseptit
          Kaikki reseptit
          Ateriat

          Kaikki reseptit

          muokkaa
          LISÄÄ
          Mikäli haluat että Omaan Keittokirjaan lisäämäsi reseptit tallentuvat, tulee sinun kirjautua palveluun >

          Digitaalinen leikekirja keittiösi aarteille

          • Oma keittokirja on sinun sähköinen arkistosi, jonne voit tallettaa kaikki suosikkisi. Luo kansioita, joiden alle saat helposti lajiteltua reseptit ja ideat teemoittain.
          • Seuraa, mitä muut käyttäjät resepteistäsi kommentoivat (jos olet antanut ne julkiseen käyttöön).
          • Toisin sanottuna Valio tarjoaa nyt jokaiselle kotiruoanlaittajalle digitaalisen leikekirjan keittiön aarteille. Luo tunnukset ja rakenna omasi!
          Mikäli haluat että Omaan Keittokirjaan lisäämäsi reseptit tallentuvat, tulee sinun kirjautua palveluun >

          Mikäli sinulla ei ole vielä Valion tunnuksia voit tallentaa Omaan Keittokirjaan lisäämäsi reseptit luomalla tunnukset tästä antamalla sähköpostiosoitteesi.

            Tallenna työsi tilaamalla itsellesi oma tunnus
            Oma ruokalista
            Kalorilaskuri
            • Edellinen
            • Päivä
            • Viikko
            • Seuraava

            Koekeittiön ehdotukset tälle viikolle

            Kokeile tällä viikolla myös

            Ilmoitus ei onnistunut

            Jos haluat ilmoittaa asiattoman viestin, sinun täytyy ensin kirjautua palveluun.

            Sulje
            sulje

            Huomio!

            Poista resepti Peruuta

            Huomio!

            Poista viikon reseptit Peruuta
            Vastaa kyselyyn!

            Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

            Osallistu Ei kiitos
            Valitse mille päivälle haluat lisätä reseptin.
            RESEPTIT
            Sulje

            Päivän ravintosisältö

            • Energia
              (kcal)
            • Hiilihydraatti
              (g)
            • Proteiini
              (g)
            • Rasva
              (g)
            • Kalsium
              (mg)
            • Kuidut
              (g)
            • D-vitamiini
              (µg)
            Ruokavalio on hyvä rakentua monipuolisista valinnoista (lisää tuote kauppalistaan klikkaamalla)
            Sulje
            Lisää tietosi
            kalorilaskuria varten