Siirry sisältöön
Keittiössä nyt

Hyvän olon aamiainen

Hyvän olon aamiainen

Rauhassa nautittu täysipainoinen aamiainen auttaa kehoa ja mieltä voimaan hyvin koko päivän.

Terveellinen aamiainen mausta tinkimättä

Täysipainoisen hyvän olon aamiaisen kulmakivet ovat monipuolisuus ja laadukkaat, ravintorikkaat raaka-aineet. Hiilihydraatit luovuttavat kehon tarvitsemaa polttoainetta pitkälle päivään. Hitaat hiilihydraatit, joita löytyy esimerkiksi täysjyvästä, sisältävät runsaasti kuitua.

Proteiini on kehon tärkeä rakennusaine, ja sitä tulisi saada pitkin päivää; myös aamiaisella. Hyvälaatuisia proteiineja saa maitotuotteista, kuten rahkasta, kefiiristä, maidosta ja juustosta. Lisää aamupalalle myös ravintorikkaita pähkinöitä, marjoja, hedelmiä ja kasviksia. Marjojen ja hedelmien lisäksi makeutta voi lisätä hunajalla tai ripauksella sokeria.

Aamu alkaa kahvista – vai oletko teen ystävä?

Aamu alkaa suomalaisten rakastamasta kahvista. Kahvi on parhaimmillaan ja tuoreimmillaan itsejauhetuista pavuista tehtynä. Espressopohjaiset erikoiskahvit ovat tulleet jäädäkseen myös kotikeittiöihin. Espressoon lisätty vaahdotettu Valio kahvimaito tekee kahvista ihanan täyteläistä. Kotibarista voi aloittaa kahviharrastuksen valmistamalla café lattea tai lyhyempää cappuccinoa. ValmiitValio Eila® Latte kahvijuomat ovat kiireisen valinta.

Teen ystävä hemmottelee itseään japanilaisesta matcha-teestä ja Valio kevytmaidosta valmistetulla matcha-latella tai mausteisella koko kehoa lämmittävällä chai tea latella. Kahvin ja teen rinnalle sopivat raikkaat Pitäjämäen mehutehtaan Valio mehut.

”Hiilihydraatit luovuttavat kehon tarvitsemaa polttoainetta pitkälle päivään.”

”Arjen pyöritykseen voi varautua helposti nautittavalla aamiaisella, tai valmistamalla aamiaisen etukäteen.”

Search