Suklaakeksien valmistus
Lämmitä uuni 180 asteeseen.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Siivilöi kaakaojauhe siivilän läpi kuivien aineiden joukkoon.
Sekoita nestemäiset aineet keskenään omaan astiaan.
Sekoita omassa kulhossa pehmeä voi ja sokeri. Vatkaa sähkövatkaimella muutama minuutti. Lisää kananmuna ja sekoita vatkaimella.
Lisää voi-sokeri-kananmunamassan joukkoon puolet kuivista aineista koko ajan sähkövatkaimella sekoittaen.
Lisää nestemäiset aineet ja lopulta loput kuivista aineista. Sekoita nopeasti.
Pursota tai nosta lusikalla samankokoisia kasoja leivinpaperilla vuoratulle pellille. Jätä hieman tilaa reunoille sillä taikina lähtee leviämään.
Paista n. 12 minuuttia uunin keskiosassa 180 asteessa. Anna jäähtyä.
Täytteen valmistus
Kuumenna vesi kattilassa kiehuvaksi. Aseta kattilan päälle metallinen kulho.
Laita kulhoon sokerit, valkuaiset, sitruunamehu ja suola.
Sekoita sähkövatkaimella n. 7 minuuttia pikkuhiljaa nostamalla vatkaimen nopeutta.
Täyttäminen
Aseta keksi pohja ylöspäin ja pursota täytettä pursottimella tai levitä veitsellä. Nosta toinen keksi kanneksi.
Käyttäjien kommentit (2)
Hei, kiitos ihanasta reseptistä! Vähän olisin kaivannut tarkennuksia ohjeeseen, sillä valmistusvaiheessa jouduin välillä vähän pähkäilemään. Minulla tuli tällä ohjeella 24kpl vaikka olivat mielestäni aika isoja, ja silti olivat uunissa pari minuuttia kauemmin kuin ohjeessa. Ohjeen ajan olleet jäivät pehmeiksi ja murenivat.
Valmiit keksit olivat mielestäni parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä pöydällä säilytettyinä, tiiviissä purkissa olleet pehmenivät ja tarttuivat toisiinsa. Tämä olisi ollut hyvä mainita ohjeessa. Aivan ihania olivat myös ne pari jotka jäädytin kokeeksi pakastimessa!
Kiva kuulla kommentteja! Nämä ovat siis todella isoja "amerikkalaiseen malliin" eli dominokeksit jäävät kyllä kakkoseksi koon puolesta. Totta, säilytin keksejä pöydällä, lisäsin nyt sen vinkiksi ohjeeseen. Osan kekseistä täytin ja laitoin jääkaappiin pahvirasiaan. Säilyivät niin hyvinä ainakin seuraavaan päivään.
Hmm, voisiko paistoaika olla sitten uunista kiinni, omani pysyivät hyvin kasassa ja olivat valmiita tuossa ajassa. Pursotitko keksit pursottimella jolloin leviävät tasaisemmin vai laitoitko taikinan lusikalla?
Kiitos!
Lähetämme sinulle sähköpostilla linkin, jota klikkaamalla kommenttisi julkaistaan.