Lapinlahdelta lastenruokaa maailmalle

Lapinlahdella, suomalaisen maidontuotannon ydinalueella, toimii moderni tehdas, joka tuntee maidonjalostuksen salat vuosikymmenten takaa. Valion Lapinlahden tehdas valmistaa maukkaita juustoja ja laadukasta lastenruokien raaka-ainetta sekä koti- että ulkomaisille markkinoille.

Valtaosa tuotteista matkaa ulkomaille

Suomalaiset tuntevat Lapinlahden tehtaan sen valmistamista, palkituistakin herkkujuustoista. Valio Luostari®, Valio Mustaleima™, Valio Alppi Kreivi® ja Valio Finlandia® kuuluvat juustolan valikoimaan. Lapinlahdelta tulevat myös Valion arkisemmat edam- ja emmentaljuustot. Tehtaan juustoja viedään myös ulkomaille, esimerkiksi USA:han.

Lapinlahden tehdas valmistaa lisäksi maitojauhetta ja demineralisoitua herajauhetta. Valio Demi™ herajauhetta käytetään esimerkiksi suklaan, makeisten ja jäätelön valmistuksessa. Erityisen arvostettua jauhe on lastenruokavalmistajien keskuudessa. Esimerkiksi Kiinassa käytetään Lapinlahdelta tulevaa Valio Demi™ jauhetta lastenruokien raaka-aineena.

– 75 prosenttia tehtaamme liikevaihdosta tulee Suomen rajojen ulkopuolelta, tehtaanjohtaja Kari Lappi huomauttaa.

Lapinlahdella valmistetaan vuodessa noin 25 miljoonaa kiloa juustoa, eli kolmasosa kaikista Valion juustoista.  Jauheita tehdas valmistaa vuosittain noin 30 miljoonaa kiloa, mikä on lähes puolet kaikista Valion valmistamista jauheista. Lisäksi tehtaan yhteydessä toimii Valion aluelaboratorio, joka tekee vaativaa laadunvalvonta-analytiikkaa kaikille Valion tehtaille.

“Lapinlahdella valmistetaan kolmasosa kaikista Valion juustoista.”

Valio mukana Pohjois-Savon kehityksessä

Vielä 50-luvulla Lapinlahti oli varsin vaatimaton pieni kylä. Tänä päivänä Lapinlahti on 10 000 asukkaan aktiivinen pitäjä, joka tunnetaan paitsi maidosta myös yleisurheilusta sekä Pekka ja Eemil Halosen taiteesta. Valiolla on ollut osansa Lapinlahden-seudun kehittämisessä aina siitä asti, kun vuonna 1959 pitäjään päätettiin rakentaa uusi maitoa jalostava tehdas.

Alun perin Lapinlahden tehtaan tärkein tehtävä oli tasata maidon kausivaihtelua – siis valmistaa maitotuotteita maidosta, jota muut tehtaat eivät pystyneet jalostamaan korkean maitotuotoksen aikana. Matkan varrella Lapinlahden tehdas on valmistanut maidosta monenmoista: laktoosia, soijakorviketta, voita, juustoa ja erilaisia jauhetuotteita, kuten Makao-merkkistä kaakaomaitojauhetta.

Uudistuminen tuo kilpailuetua

Kiivain rakentamisvaihe Lapinlahdella ajoittui 60-, 70- ja 80-luvuille. Viime vuosina tehtaalla on taas rakennettu paljon. Vuonna 2013 valmistui uusi kattilaitos, josta tehdas saa energiansa. Vuonna 2014 vihittiin käyttöön uusi, moderni lastenruokien raaka-ainetta siis Valio Demi™ demineralisoitua herajauhetta valmistava tehdas. Investointien yhteisarvo on 90 miljoonaa euroa.

– Edistykselliset investoinnit luovat tehtaallemme kilpakykyä, jota todella tarvitsemme pärjätäksemme globaaleilla markkinoilla. Lisäksi meillä on nyt entistä paremmat edellytykset kehittää lisäarvotuotteita maailman markkinoille, Kari Lappi miettii.

Investoinnit tarkoittavat hyvää myös koko Suomelle ja erityisesti Pohjois-Savolle. Ne tarjoavat työtä ja tuloja alueelle. Tällä hetkellä Lapinlahden tehtaalla työskentelee noin 300 valiolaista. Kaiken kaikkiaan Valioryhmä työllistää Pohjois-Savossa yli 4 500 ihmistä, kun mukaan lasketaan tehtaan työntekijät, maidon keräilyä ja valmiiden tuotteiden jakelua hoitavat kuljettajat sekä maidontuottajat ja heidän työllistämänsä ihmiset.

Investointien lisäksi Valioryhmä tulouttaa Pohjois-Savoon vuosittain yli 160 miljoonaa euroa maidontuottajille maksettavana tilityshintana, palkkoina, veroina ja palveluhankintoina. 

Laatumaitoa läheltä

Sekä Suomessa että ulkomailla arvostetaan Valion korkeaa laatua – sitä että maito on varmasti puhdasta ja tuoretta ja että se on jäljitettävissä tiloille asti. Valion Lapinlahden tehdas valmistaa tuotteet maidosta, jonka keskimääräinen keräilyetäisyys tehtaalle on 67 kilometriä. Tehtaaseen maitoa toimittaa noin 1 100 valiolaista maitotilaa.

– Tehdas on rakennettu keskelle maidontuotannon ydinaluetta. Se on ollut fiksu päätös, koska näin maito saadaan tehtaaseen tuoreena, Kari Lappi arvioi.

Suomalaiset arvostavat lähellä tuotettua ruokaa ja sitä, että ruoan alkuperä on jäljitettävissä. Yksi Valion toukokuun 2015 uutuuksista on Lapinlahden Maalaisjuusto, joka on Valiolla uudenlainen fontal-tyyppinen juusto.

– Valmistuspaikan nimeä kantavan juuston avulla teemme näkyväksi paikallista työtä ja lähitiloja, joilta maito tulee juustolaamme. Juustopakkauksissa näkyvät maitopitäjät, kuten Kiuruvesi, Maaninka ja Pöljä, vain muutamia mainitakseni, juustomestari Jukka Sipponen Lapinlahden tehtaalta kertoo.


Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi