Lehmien laidunkausi alkaa - vetreyttä mielelle ja lihaksille

Kevään kääntyminen toukokuuhun tarkoittaa valiolaisille lehmille laidunkauden alkamista. Laiduntaminen tekee eläimille monenlaista hyvää, ja siksi Valio kannustaa maidontuottajiaan laiduntamaan lehmiä.

– Lehmä on laumaeläin ja se kaipaa luonnostaan seurustelua lajitovereidensa kanssa. Lehmät muodostavat ystävyyssuhteita erityisesti ikätovereidensa kanssa, joita on vaikea rakentaa parsinavetassa talven aikana, Valion eläinlääkäri Laura Kulkas kertoo.

– Toki pihatoissa ja parsinavettojen ryhmäkarsinoissa seurustelu onnistuu talvenkin aikana, mutta laitumella tilaa ja mahdollisuuksia on enemmän. Lauman ujoimmille eläimille laitumen vapaa liikkumatila antaa mahdollisuuden myös yksinään oloon. Näin voi sujuvasti väistää ikäviä tyyppejä, jotka yrittävät pomottaa. Hierarkkisessa laumassa kun on aina näitäkin yksilöitä.

Vuosi 2012 oli Valiolla laiduntamisen teemavuosi. Sen tiimoilta syntyi laiduntamisopas, jossa neuvotaan esimerkiksi erilaisia laiduntamismuotoja ja kerrotaan laidunten hoitamisesta.
 

Hyväksi lihaksille ja sorkille

Lehmä on elävä nisäkäs, jonka lihaksille, jänteille, luille, sydämelle ja verenkiertoelimistölle käveleminen tekee hyvää. Raajat vahvistuvat ja notkistuvat laitumella.

– Sorkkaterveys paranee laidunkaudella, ja laiduntamisella voidaan joskus parantaa myös utareterveyttä. Lehmien hedelmällisyys paranee aina kesällä laitumella, Laura Kulkas listaa.

– Helle ei ole hyväksi lehmille, joten yli 25 asteen keleillä lehmät on järkevää pitää sisällä, jos navetta on viileä. Erityisesti uudet navetat pysyvät lämpimillä säillä viileänä, koska katot on eristetty ja sivuseinät voi kesäisin avata.
 

Neljä viidestä lehmästä laiduntaa

Noin 80 prosenttia suomalaisista lehmistä laiduntaa toukokuun ja syyskuun välisenä aikana. Etelä-Suomessa laidunkausi kestää neljästä viiteen kuukautta, pohjoisessa kolmesta neljään.

– Lain mukaan kaikkien parsinavetoissa asuvien lehmien on päästävä laitumelle vähintään 60 päivänä vuodessa toukokuun ja syyskuun välisenä aikana. Laiduntamisesta saa luopua vain erityisluvalla, jos maatilalla ei ole käytössä sopivaa laidunta tai sitä ei voida kohtuudella järjestää, Laura Kulkas valottaa.

Myös monien pihattonavetoiden lehmät laiduntavat.

– Useiden satojen lehmien pihattonavetoissa haasteena on läheisten peltojen kestävyys ja riittävyys, koska kulutus on niin suurta. Karjojen kasvaessa erilaiset osa-aikalaidunnukset ovat yleistyneet. Siten laitumet riittävät paremmin ja lehmät voidaan ruokkia ja lypsää riittävän usein, Kulkas täsmentää.

Lehmien laiduntamisen riemua voi aistia paikan päällä Laitumellelasku-tilaisuuksissa eri puolilla Suomea. Tsekkaa ajat ja paikat osoitteesta www.valio.fi/laitumelle.


Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi