Maidosta saa tärkeitä ravintoaineita, käsittelyllä parannetaan laatua

Maito on monipuolisen koostumuksensa ansiosta monen ravintoaineen lähde ja siksi tärkeä osa monipuolista ja terveellistä ruokavaliota. Maidossa on paljon hyvälaatuista proteiinia, useita vitamiineja ja kivennäisaineita sekä laadusta riippuen vaihteleva määrä rasvaa ja laktoosia. Maidon käsittelyllä parannetaan muun muassa maidon turvallisuutta ja säilyvyyttä. Maito ja sen käsittely ovat jälleen herättäneet julkisuudessa keskustelua.

– Maitoon ja sen käsittelyyn liittyy monia kielteisiä uskomuksia. On kuitenkin syytä muistaa, että maito pastöroidaan, jotta saadaan tuhottua maidossa mahdollisesti esiintyvät vaaralliset taudinaiheuttajabakteerit, elintarviketurvallisuuspäällikkö Anna-Maija Taimisto Valiolta huomauttaa.

Pastörointi parantaa turvallisuutta

Suomalainen maito on hygieeniseltä laadultaan EU:n huippuluokkaa, mutta myös suomalaisessa maidossa esiintyy haitallisia bakteereja. Maidon pastöroinnilla taataan kuluttajille turvallinen maito. Kaikki Valion maidot pastöroidaan juuri turvallisuussyistä.

Pastöroinnissa maito kuumennetaan 72 asteeseen 15 sekunniksi. Se tuhoaa mahdolliset taudinaiheuttajabakteerit kuten Listerian ja EHEC-bakteerin. Samalla pilaajabakteerien määrä vähenee, mikä parantaa maidon säilyvyyttä. Maidon kaikki niin sanotut hyvät bakteerit eivät tuhoudu.

– Pastörointi ei vaikuta oleellisesti maidon ravintosisältöön, koostumukseen tai makuun. Ravintoaineet imeytyvät pastöroidusta maidosta yhtä hyvin kuin raakamaidosta, Valion ravitsemusasiantuntija Marika Laaksonen kertoo.

Raakamaitoa ei lypsyn jälkeen kuumennuskäsitellä vaan vain jäähdytetään. Kun maito tuotetaan hygieenisesti, säilytetään kylmässä ja puhtaissa astioissa koko ajan tilalta kotiin ja käytetään pian hankinnan jälkeen, raakamaidon mahdolliset terveysriskit voidaan minimoida. Hyvälaatuisessakin raakamaidossa voi kuitenkin olla taudinaiheuttajia.

Tilatankeista otettuja raakamaitonäytteitä tutkittiin Helsingin yliopiston pilottitutkimuksessa kesällä 2011. Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisen raakamaidon hygieenistä laatua ja useiden tautia aiheuttavien bakteereiden esiintyvyyttä. Raakamaidon pääteltiin olevan laadultaan vaihtelevaa ja pääosin hyvälaatuista, mutta sisältävän uloste- ja ihoperäisiä mikrobeja varsin yleisesti.

– Kylmäketju tai nopea maidon toimittaminen kuluttajalle eivät poista riskiä sairastua, jos maitoon on joutunut esimerkiksi EHEC-bakteeria, joka on hyvin infektiokykyinen. EHEC-bakteerin esiintyminen maidontuotantotiloilla on yleisempää kuin esimerkiksi tunnetumman taudinaiheuttajan Salmonellan, jonka esiintyminen on harvinaista, Anna-Maija Taimisto korostaa.

Homogenointi ei aiheuta laktoosi-intoleranssia

Maito homogenoidaan, eli maidon rasvapalloset pilkotaan pieniksi, jotta rasva pysyisi tasaisesti maidon joukossa eikä nousisi juoman pinnalle. Osa ihmisistä kokee saavansa laktoosi-intoleranssiin viittaavia oireita homogenoidusta maidosta mutta kertoo voivansa käyttää homogenoimatonta luomu- ja raakamaitoa oireitta.

– Tutkimuksissa homogenoidun ja homogenoimattoman maidon siedossa ei ole havaittu eroa. Homogenointi on mekaaninen käsittely, joka ei muuta maidon ravintoarvoa tai vaikuta laktoosin rakenteeseen, Marika Laaksonen selvittää.

– Laktoosi-intoleranssi on perinnöllinen ominaisuus, joka johtuu suoliston laktoosia eli maitosokeria pilkkovan entsyymin puutoksesta. Pilkkoutumaton laktoosi ei imeydy vaan kulkeutuu paksusuoleen bakteerien ravinnoksi, mikä aiheuttaa vatsan turvotusta, kipua ja ilmavaivoja.

Valiolta tuotteita erilaisiin tarpeisiin

Valio kehittää ja valmistaa tuotteita ottaen huomioon kuluttajien erilaiset tarpeet ja mieltymykset.

Mahdollisimman vähän käsiteltyä maitoa käyttäville Valio tarjoaa Valio Hilja™ maitoja. Niitä ei homogenoida, niiden rasvapitoisuus on sama kuin raakamaidossa ja maitoihin ei myöskään lisätä D-vitamiinia. Turvallisuuden varmistamiseksi maidot kuitenkin pastöroidaan. Homogenoimattomia ovat myös Valion luomumaidot lukuun ottamatta laktoositonta Luomu kevytmaitojuomaa.

Laktoosi-intoleranteille on eri vaihtoehtoja laajassa Valio Eila™ Laktoositon tuoteperheessä. Myös ne, joilla on normaali laktoosin sietokyky, voivat käyttää laktoosittomia tuotteita, sillä laktoosia pilkkovan entsyymin aktiivisena säilyminen ei edellytä säännöllistä laktoosin nauttimista.

Vieläkö maito ja maidon käsittely mietityttävät? Tutustu maitoon liittyviin kysymyksiin ja vastauksiin Hyvinvointi-osiossamme. Vastauksia löydät otsikoiden Maito, Maidon käsittely ja Tilamaito alta.

Lue myös Eviran kysymyksiä ja vastauksia raakamaidosta. Tutkimukseen Suomessa tuotetun raakamaidon biologisista vaaroista voi tutustua Eviran nettisivuilla.

 


Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi