Kuukauden puheenvuoro

Valiolaisten sekä Valion sidosryhmien näkemyksiä ajankohtaisista aiheista

Onko maidolla oikeaa hintaa?

Maidon hinta on puhuttanut viime aikoina kaikkia maitoketjun toimijoita. Sekä maidon tuottaja-  että kuluttajahinta muodostuvat kilpailluilla markkinoilla, jotka ovat kuluttajatuotteille Euroopan laajuiset ja teollisuustuotteille maailmanlaajuiset.

Maidon hinta merkitsee eri asioita eri osapuolille: tuottajille toimeentuloa, Valiolle kovaa kilpailua toiminnan kannattavuudesta, kaupalle herkkää mainemittaria ja kuluttajille peruselintarviketta, jonka hinta nostetaan usein esimerkiksi elintarvikkeiden hintatasosta.

Maidon hinta on nykymaailmassa riippuvainen eurooppalaisista ja maailman markkinoista. Kun maitoa tuotetaan paljon, tuottajahinnat yleensä laskevat ja kaupalle on tarjolla edullisia maitotuotteita. Juustojen ja jogurttien lisäksi myös tuoretta maitoa pystytään helposti tuomaan Suomeen Skandinaviasta ja Keski-Euroopasta. On muistettava, että mm. Tanskassa tuotetaan maitoa reilusti yli 2 kertaa enemmän kuin Suomessa, mistä suuri osa etsii vientimarkkinoita.

Tuontikilpailussa suomalaisen maidontuotannon juuri ja juuri omavarainen taso pystytään säilyttämään vain vientiosaamisella: Valmistamalla ulkomaillakin kaupaksi käyviä tuotteita. Valio on (ollut ennen Venäjän sulkeutumista) suurin kuluttajatuotteita vievä yritys Suomessa. Harva on tullut ajatelleeksi, että Suomen vaihtotasetta tuetaan myös maitotuotteiden viennillä.

Vapaassa markkinataloudessa kova kilpailu on kuluttajien etu ja pakottaa yritykset toimimaan tehokkaasti. Valio pystyi viime syksyyn asti erinomaisesti sekä turvaamaan suomalaisen maidontuotannon omavaraisen tason että maksamaan reilua maidon hintaa tuottajille. Kauppojen keskinäinen tiukka kilpailu on pitänyt tukku- ja kuluttajahinnat kurissa siten, että suomalaisten tuloista vajaat 12 % kuluu ruokaan.

Nykyinen tilanne on Valiolle – tuottajille ja henkilöstölle - erittäin vaikea siksi, että maitotuotteiden vienti Venäjälle tyrehtyi eikä Valio edelleenkään saa osallistua markkinalähtöisesti maitokilpailuun Suomessa. Kilpailijoiden toimiessa vain Suomessa, Valiolle jää edelleen tuonnin syrjäyttämän maidon vientivastuu. Siksi valiolaisten tuottajien saama hinta maidosta on laskenut rajalle, jolla maitotilat ovat todellisissa vaikeuksissa, ja Valio joutuu irtisanomaan henkilöstöään.

Selkeä osoitus markkinoiden vääristymisestä on se, että kilpailijamme, jotka pakkaavat perusmaitoa purkkiin kaupan merkeille Suomessa, pystyvät yht’äkkiä tilittämään tuottajille enemmän kuin Valio, jolla on ainutlaatuinen tuotevalikoima. Tällä tilanteella ei ole mitään tekemistä kauppojen toiminnan kanssa. Kaupat ja teollisuus neuvottelevat hinnat aina tiukassa kilpailussa niin kuin pitääkin. Kunkin osapuolen oman tehokkaan toiminnan pitäisi antaa tuottaa se tulos, mikä näkyy osuustoiminnassa reiluna tuottajahintana, mutta nyt näin ei ole.

Valio joutuu lisäksi tukemaan kilpailijoidensa toimintaa Suomen markkinoilla myymällä heille raaka-ainetta halvemmalla kuin mitä he maksavat omille tuottajilleen.

On selvää, että kaupan merkkien tekeminen ei pitkän päälle voi vapaasti kilpailluilla markkinoilla tuottaa parempaa tuottajahintaa kuin innovatiivinen tuotevalikoima ja vientiosaaminen. Virheellisestä sääntelystä kärsivät paitsi nyt Valio, pitemmällä aikavälillä kaikki suomalaiset tuottajat ja jalostajat.

 

Kirjoittaja Vesa Kaunisto on Valion hallituksen puheenjohtaja ja maanviljelijä Vetelistä.

 

Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi