Siirry sisältöön
Valio Lapinlahti

Lapinlahdelta lisäarvojauheita maailmalle

Lapinlahdella, suomalaisen maidontuotannon ydinalueella, toimii meijeri, joka tuntee maidonjalostuksen salat vuosikymmenten takaa. Valion Lapinlahden tehtaalla valmistetaan maukkaita juustoja ja laadukkaita maito- ja herapohjaisia jauhetuotteita niin koti- kuin ulkomaisille markkinoille. Nykyään koko toimipaikan tuotannosta jopa 75 prosenttia lähtee vientiin.

Lapinlahden keskeinen sijainti Suomen maidontuotannon ytimessä teki siitä jo tehdasta perustettaessa otollisen paikan maidonjalostamiseen. Lapinlahti vastaanottaa nykyisin neljäsosan Valion raakamaidosta, eli se on yksi Valion suurimmista toimipaikoista.

Suomalaiset tuntevat Lapinlahden tehtaan sen valmistamista, palkituistakin juustoista. Valio Keisarinna®, Valio Juhla Cheddar®, Valio Mustaleima™ ja Valio Alppi Kreivi® kuuluvat juustolan valikoimaan. Herkuttelujuustojen lisäksi Lapinlahdelta tulevat myös Valion arkisemmat edam- ja emmentaljuustot. Tehtaan juustoja viedään myös ulkomaille, esimerkiksi Keski-Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin.

” Valio Lapinlahti elää maitosuonen päällä”

Juuston laadutarkkailua
Valiolaisia työasuissa keskustelemassa
Vuonna 2022 käyttöönotettu savukaasulauhdutin nappaa savukaasusta hukkalämmön talteen tuotannon käyttöön.
Lapinlahden tehtaanjohtaja Aleksi Ylitalo.

Yhteystiedot

Valio Lapinlahti
PostiosoitePL 30, 73101 Lapinlahti
KäyntiosoiteTehtaantie 5
Puhelin010 381 121
Fax010 381 5300
Google Maps ajo-ohjeAjo-ohje

Search