Lasten ja nuorten Valio Akatemia® stipendit jälleen haettavissa

Valio Akatemia® käynnistää nyt kolmatta kertaa stipendihaun lapsille ja nuorille. Valio haluaa stipendien avulla tukea alle 18-vuotiaiden liikuntaa ja hyvinvointia. Haettavana on raha-, ravitsemus-, tuote- ja tapahtumastipendejä.

– Lapset ja nuoret liikkuvat liian vähän, ja liikunnan harrastamisesta on tullut yhä kalliimpaa. Valio haluaa stipendien avulla tukea konkreettisesti lasten ja nuorten ja sitä kautta suomalaisten perheiden hyvinvointia, markkinointipäällikkö Mira Kuhanen Valiolta kertoo.

– Keskitämme tukemme lapsille ja nuorille ja jaamme stipendit Valio Akatemia® ohjelman kautta kerran vuodessa. Tämä on pitkäjänteistä työtä. On ollut ilo huomata, että pienikin tuki auttaa stipendiaatteja aidosti eteenpäin harrastuksissaan.

Stipendien hakuaika alkaa 1.5.2015 ja päättyy 16.8.2015. Stipendejä haetaan verkossa osoitteessa www.valio.fi/akatemia.

Suositut ravitsemusstipendit

Stipendiä voivat hakea kaikki vuonna 1997 ja sen jälkeen syntyneet liikuntaa harrastavat tai siitä kiinnostuneet lapset ja nuoret ympäri Suomen. Hakija voi olla yksilöurheilija, joukkue tai koululaisryhmä. Stipendiaatteja valitessa arvioidaan tarkasti perustelut.

– Tärkeimpänä valintakriteerinä on, että stipendi auttaa saajaansa toteuttamaan omia tavoitteita ja unelmia, pieniä tai suuria. Arvostamme tekemisen meininkiä, yhteisöllisyyttä ja ravitsemuksellista näkökulmaa. Viime vuonna lanseeratut ravitsemusstipendit välipala- ja kokkauskurssien sekä ravitsemusvalmennusten muodossa olivat todella suosittuja. Kannustamme lapsia ja nuoria hakemaan ravitsemusstipendejä tänäkin vuonna, Mira Kuhanen sanoo.

Ravitsemusstipendit toteutetaan yhdessä Marttaliiton ja Urheiluravitsemuksen asiantuntijaverkoston kanssa.

Jaettavien stipendien määrä riippuu hakemusten määrästä ja sisällöstä. Vuonna 2014 jaettiin noin 200 Valio Akatemia® stipendiä. Lapset ja nuoret ovat käyttäneet tuen muiden muassa varusteisiin, valmennus- ja harjoitusmaksuihin sekä leiri- ja kilpailumatkoihin.

Kummeina huippu-urheilijat

Valio Akatemia® ohjelman valtakunnallisina kummeina vuonna 2015 toimivat jalkapalloilija Joel Pohjanpalo, taitoluistelija Kiira Korpi sekä hiihtäjä Kerttu Niskanen. Kummit osallistuvat stipendiaattien valintaan ja kannustavat heitä liikunnan ja terveellisten elämäntapojen pariin Valion verkkosivuilla, sosiaalisen median kanavissa sekä tapaamalla heitä eri tilaisuuksissa.

Valio Akatemia® edistää suomalaisten perheiden hyvinvointia ja auttaa tekemään lasten ja nuorten unelmista totta jakamalla raha-, ravitsemus, tuote- ja tapahtumastipendejä. Keväällä 2013 perustettu ohjelma tarjoaa yhdessä ohjelman esikuvien kanssa konkreettisia, arkisia elämyksiä liikuntaan ja hyvinvointiin, kertoo tarinoita oikeasta elämästä ja toimii sillanrakentajana sukupolvelta toiselle.

Tutustu Valio Akatemia® ohjelmaan osoitteessa www.valio.fi/akatemia.

Lue lisää stipendien käyttömuodoista ja ravitsemusstipendeistä.


Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi