Okra-messuilla kymmeniä tuhansia kävijöitä

Okra-maatalousnäyttely houkutteli kaikkiaan 37 000 kävijää Oripäähän kahden ensimmäisen messupäivän, eli keskiviikon ja torstain, aikana. Messut jatkuvat lauantaihin 5. heinäkuuta asti. Myös Valion messuosastolla kävi kova kuhina, ja tuotemaistiaisia sai vilkkaimpina hetkinä jonottaa.

Valion messuosaston sydän oli Valio Crea® keittiö, jossa Valion keittiömestari Jani Lamminperä kokkasi yhdessä vieraidensa kanssa kotimaisista raaka-aineista. Kauhan varteen tarttuivat muiden muassa tv-kasvot Janne Kataja ja Jethro Rostedt sekä Valion johtaja Annikka Hurme.

Maistiaiset vetivät väkeä

Valion osastolla tarjolla oli maistiaisia useista eri tuotteista. Kevään uutuuksista kuluttajille maistatettiin Valio Eila® Latte maitokahvijuomaa. Tarjolla oli myös Valio Gefilus® maustettuja piimiä, jotka maistuivat kuluttajille hyvin.

– Kyllähän ihmiset pitävät maustetuista piimistämme, ja se tietysti ilahduttaa kovasti, brändipäällikkö Petra Kiuru tiivisti.

Juustomestari Anja Pölönen kertoi Valion osastolla juustonvalmistuksesta ja omasta työstään. Hän oli myös mukana maistattamassa messukävijöille Valio Finlandia™ ja Valio Alppi Kreivi® juustoja, jotka keräsivät kehuja.

Valion osastolla perheen pienimmät viihtyivät polkutraktoriradalla ja onnenpyörän äärellä. Monet pysähtyivät myös rapsuttelemaan Ophelia- ja Kaunis-hiehoja. Valion alkutuotannon ja osuuskuntien edustajat tapasivat messuilla valiolaisia maidontuottajia ja vastailivat maidontuotantoon liittyviin kysymyksiin.

Torstaina 3. heinäkuuta Okra-areenassa vietettiin valiolaisille maidontuottajille suunnattua Maitojuhlaa, jossa puheen piti muiden muassa Valion johtaja Annikka Hurme. Hän pohti, kuinka Suomi pärjää EU:n uudistuvassa maidontuotannossa ja piti yhtenäisyyttä ja innovaatioita avaintekijöinä. Lue tiivistelmä puheesta >> 


Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi