Syyskuun uutuudet nyt kaupoissa

Valion syksyn uutuustuotteet tuovat kotikeittiöihin uutta kokeiltavaa. Superuutuus Valio MiFU® paistettava ruokarae on vastaus vaihtelunhaluiselle. Se on kotikeittiön uusi runsasproteiininen, maidosta valmistettu pääraaka-aine, joka sopii sinne minne liha ja kanakin. Proteiinitietoiselle runsasproteiiniset ja laktoosittomat Valio PROfeel® proteiinijauheet tarjoavat aivan uusia mahdollisuuksia. Uutuuksien joukossa on myös monia vähempisokerisia välipaloja, esimerkiksi Suomen suosituin jogurtti Valiojogurtti® uudistuu vähempisokeriseksi. Lisäksi joulun aikaan sopivat kausituotteet palaavat syksyksi valikoimiin.

Valio MiFU® on kotikeittiön uusi pääraaka-aine

Moni kaipaa vaihtelua arkiruokaan, mutta uusien raaka-aineiden, reseptien ja tekniikoiden opettelu voi tuntua hankalalta. Kotimaisesta maidosta valmistettu Valio MiFU® paistettava ruokarae on kotikeittiön uusi, runsaasti proteiinia sisältävä pääraaka-aine, joka sopii sinne minne liha ja kanakin. Sen avulla arjen suosikkireseptit uudistuvat vain yhtä raaka-ainetta vaihtamalla. Mifu-ruokarae sisältää runsaasti hyvälaatuista maitoproteiinia ja vain vähän tyydyttynyttä rasvaa. Laktoosittomana, gluteenittomana, soijattomana, kananmunattomana, hiivattomana ja vähähiilihydraattisena Mifu-ruokarae sopii myös useimpiin erityisruokavalioihin. Makuvaihtoehtoja on kolme: Välimeren tomaatti, Meksikon pippuri ja Original, jonka voi maustaa haluamallaan tavalla. Mifu-ruokarakeen käyttö on helppoa ja nopeaa: sen voi lisätä lämpimiin ruokiin sellaisenaan tai paistaa pannulla, jolloin rakeet saavat ruskean paistopinnan.

Proteiinia uudessa muodossa

Proteiini on edelleen pop. Kuluttajat kaipaavat kuitenkin vaihtelua siihen, missä muodossa proteiininsa nauttivat. Uusien Valio PROfeel® heraproteiinilisien ja proteiinivälipalajauheiden avulla voi helposti lisätä proteiinia erilaisiin välipaloihin ja leivonnaisiin. Jauheiden etuna on, että niitä voi lisätä välipaloihin ja ruokiin oman tarpeen mukaan ja näin säädellä proteiinin määrää itselle sopivalla tavalla. Valio PROfeel® proteiinijauheet sopivat kaikille, jotka kaipaavat terveellisiä välipalavaihtoehtoja arkeen tai haluavat lisätä proteiinia ruokavalioon. Mikä parasta, uutuudet ovat markkinoiden ensimmäiset täysin suomalaiset, laktoosittomat proteiinijauheet.

Valio PROfeel® proteiinivälipalajauheesta syntyy juotava tai syötävä välipala helposti missä ja milloin vain. Se on loistava valinta esimerkiksi palautusjuomaksi treenin jälkeen, sillä se sisältää yhtä paljon proteiinia ja hiilihydraatteja. Jauhe sekoittuu nesteeseen helposti vaikkapa vispilällä, haarukalla tai shakerillä. Tarjolla on kaksi herkullista makua: mansikkainen ja suklainen. Yksi desilitra (50 g) proteiinivälipalajauhetta sisältää noin 22 grammaa proteiinia ja saman verran hiilihydraattia.

Heraproteiinijauheilla voi lisätä proteiinia tuttuihin aamu-, väli- ja iltapaloihin ja tehdä niistä ruokaisampia. Yksi desilitra (30 g) heraproteiinilisää sisältää 22 grammaa korkealaatuista heraproteiinia. Valittavana on neljä makuvaihtoehtoa: mansikkainen, suklainen, vaniljainen ja maustamaton.

Valiojogurtti® on nyt vähempisokerinen

Valiojogurtti®, vastasivat suomalaiset, kun heiltä kysyttiin, mitä jogurttia he haluaisivat vähempisokerisena. Toiveet on kuultu. Suomen suosituimmassa jogurtissa on syyskuusta alkaen 30 % vähemmän lisättyä sokeria kuin maustetuissa jogurteissa keskimäärin mutta silti tuttu erinomainen maku. Sokeria vähennetään kaikista sarjan tuotteista, ja samalla tuotteet muuttuvat vähälaktoosisiksi. Tuttujen makujen rinnalle tulee uutuuksina appelsiini ja päärynä-kinuski sekä kausimakuna kahvi-kardemumma.

Juustohyllyn uutuuksia

Syksyn iltojen pimetessä ajatukset kääntyvät pikku hiljaa pikkujouluihin ja joulun aikaan. Herkullisista juustoista koottu juustotarjotin on mitä parhain tarjottava illanistujaisiin tai juhlapöytään. Valion ennestään laaja herkuttelujuustojen valikoima täydentyy syksyllä pitkään kypsytetyllä Valio Salaneuvos® Vanhempi herkuttelugoudalla. Todellinen juustonvalmistuksen taidonnäyte, vähintään 18 kuukautta kypsynyt Valio Hienoin Mustaleima™ palaa syksyksi kausituotteena valikoimiin. Herkutteluun, leivän päälle ja ruoanlaittoon sopii myös uusi Valio Luomu™ maasdamjuusto.

Valio Gefilus® mehu-uutuudet vahvistavat sisäistä voimaa

Sokeri vähenee myös mehuissa. Uusissa, kevyemmissä Valio Gefilus® lähde mehuissa on 30 % vähemmän energiaa muihin lisättyä sokeria sisältäviin mehuihin verrattuna. Valio Gefilus® mehut ovat hyvä valinta myös vastustuskyvystään huolehtivalle, sillä mehut sisältävät C- ja D-vitamiineja, jotka ylläpitävät kehon puolustusjärjestelmän normaalia toimintaa, sekä maailman tutkituinta maitohappobakteeria. Mehumakuina ovat vadelma-mustaherukka ja persikka-passion.

Lasten Valio Play® mehujuomissakin vähemmän sokeria

Myös lapsille on nyt uusi vähempisokerinen mehuvaihtoehto. Valio Kidius® mehujuomat siirtyvät Valio Play® tuotemerkin alle, ja samalla metsämansikka- ja appelsiinimehujuomista vähennetään sokeria. Tuotteet sisältävät jatkossa 30 % vähemmän lisättyä sokeria tavallisiin annosmehujuomiin verrattuna. Sarjaan kuuluu myös sokeroimaton päärynänmakuinen mehujuoma.

Vähemmän makea mangoraejuusto

Monta hyvää samassa paketissa. Kuluttajien toiveesta proteiinipitoinen Valio raejuustovälipala on nyt saatavilla myös vähemmällä sokerilla. Mangonmakuinen Valio raejuusto sisältää 30 % vähemmän lisättyä sokeria kuin tavanomaiset runsasproteiiniset maustetut välipalat. Raikas, hedelmäinen maku kruunaa kokonaisuuden.

Valio ValSa® sarja laajenee

Valio Oivariini® pehmeästi levittyvä liittyy vähempisuolaisten Valio ValSa® tuotteiden joukkoon. Levitteessä on jatkossa 30 % vähemmän suolaa kuin tavanomaisissa rasvaseoksissa keskimäärin. Ainutlaatuisen Valio ValSa® maitosuolainnovaation ansiosta tuotteiden suolapitoisuutta voidaan merkittävästi laskea mausta tinkimättä. Valio Oivariini® pehmeästi levittyvä sisältää jatkossa myös jodia Valio Valsa® maitosuolan ansiosta. Ja Valio Oivariini® pehmeästi levittyvä on nyt entistäkin pehmeämmin levittyvä – siis loistava valinta vaikkapa lapsiperheille!

Kausituotteissa maistuu joulu

Jouluun sopivat kausituotteet palaavat syksyksi valikoimiin. Myyntiin palaavat aidoilla joulumausteilla maustetut Valio glögit, joita on kolme eri vaihtoehtoa (tumma, vaalea ja sokeroimaton) ja joille kaikille yhteistä on joulun maku: kanelia, neilikkaa, kardemummaa, inkivääriä ja muskottipähkinää. Vaihtelua kaipaavan kannattaa kokeilla Valio Hehku® rypälejuomaa, joka saa makunsa neilikasta, kanelista, kirsikasta, vanilliinista ja rommiaromista.

Valio maustettu rahka luumu-kaneli taipuu monenlaisiin joulunajan leivonnaisiin ja jälkiruokiin. Laktoosittomana tuote sopii monille.

Tutustu näihin ja muihin syyskuun uutuuksiimme >>


Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi