Uudelle lastensairaalalle runsaasti näkyvyyttä Valion maitotölkeillä

Valio kannusti perusmaitotölkeissään suomalaisia mukaan talkoisiin uuden lastensairaalan puolesta lokakuun ajan. Kampanja oli onnistunut. Yli kymmenellä miljoonalla maitotölkillä tavoitettiin kuukauden aikana suuri joukko ihmisiä.

– Olemme saaneet paljon kiitosta ja palautetta Uusi lastensairaala 2017 -hankkeen näkymisestä maitotölkeissä. Kampanja on ollut hieno kokemus. Olen ollut hyvin otettu ja kiitollinen siitä, että hanke on saanut niin näkyvän paikan suomalaisten kotien arjessa, Uusi Lastensairaala 2017 -tukiyhdistyksen puheenjohtaja Anne Berner sanoo.

– Maito liittyy keskeisesti lapsen kasvuun ja hyvinvointiin. Tukimuotona tämä on ollut ainutlaatuinen sekä tavoitettavuuden että viestin kannalta.

Uudelle lastensairaalalle on kerätty rahaa erilaisin kampanjatempauksin, joita kansalaiset ja yritykset ovat järjestäneet. Lisäksi rahaa on voinut lahjoittaa tekstiviestein, ryhtymällä kuukausilahjoittajaksi ja yksinkertaisesti tilisiirroilla. Yritykset ja yksityishenkilöt ovat lahjoittaneet hankkeelle jo yli 7,5 miljoonaa euroa. Tavoitteena on kerätä 30 miljoonaa euroa.

– Tulemme järjestämään erilaisia näkyvyyskampanjoita jatkossakin ja toivomme, että yhteistyö Valion kanssa jatkuu, kunnes lastensairaala valmistuu vuonna 2017, Anne Berner lisää.

Valio haluaa tukea yhteiskunnallisesti merkittäviä hankkeita. Erityisen tärkeitä ovat lasten ja nuorten ja sitä kautta suomalaisten perheiden hyvinvointiin liittyvät asiat. Siksi Valio on antanut tukensa myös uudelle lastensairaalalle.


Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi