Valio jakaa 200 000 euron arvosta stipendejä lapsille ja nuorille

Valio Plus Akatemia® jakaa 200 000 euron arvosta raha- ja tuotestipendejä lasten ja nuorten liikunnan, ravitsemuksen ja hyvinvoinnin edistämiseen. Valio Plus Akatemia® ja sen kummit – Sami Hyypiä, Kiira Korpi, Joel Pohjanpalo ja Teemu Selänne – ovat valinneet stipendinsaajiksi noin 250 yksilöurheilijaa, joukkuetta ja koululaisryhmää ympäri Suomen.

Valio Plus Akatemia® sai yli 700 hakemusta liikuntapolkunsa eri vaiheissa olevilta alle 18-vuotiailta lapsilta ja nuorilta. Suosituimpia lajeja olivat jalkapallo, jääkiekko, taitoluistelu, hiihto, yleisurheilu ja uinti.

– Lasten ja nuorten hyvinvointi on Valiolle erityisen tärkeä asia. Uskomme, että stipendien avulla voimme auttaa lapsia ja nuoria konkreettisesti kohti tavoitteitaan. Saimme paljon erinomaisia hakemuksia. Halusimme, että mahdollisimman moni hyötyisi stipendistämme, markkinointijohtaja Hanna Hiekkamies Valiolta summaa.

Stipendinsaajien joukko on monimuotoinen mitä tulee lajiin, ikään ja asuinpaikkaan. Stipendiaattien joukossa on niin omaksi ilokseen liikkuvia, urheilu-uraa aloittelevia kuin jo menestystäkin saavuttaneita lapsia ja nuoria.

– Tärkeimpänä valintakriteerinä oli, että stipendi vie saajaansa harrastuksessa eteenpäin. Hakemuksesta välittynyt hyvä henki, tekemisen meininki, yhteisöllisyys ja rohkeus olivat myös tärkeitä seikkoja. Kiinnitimme lisäksi erityistä huomiota ravitsemukseen, Hanna Hiekkamies sanoo.

Ravitsemusvalmennuksia, varusteita ja kisamatkoja

Valio Plus Akatemia® stipendit käytetään tavallisimmin varusteisiin, valmennukseen, harjoitusleireihin ja kilpailumatkoihin. Stipendinsaajien joukossa on myös monia lapsia ja nuoria, jotka aikovat käyttää stipendin ravitsemuksen edistämiseen, esimerkiksi ravitsemusvalmennuksiin ja kokkikouluihin. Omaperäisimpiä käyttötapoja ovat esimerkiksi henkinen valmennus ja nuorten oma keittokirja.

Valio perusti Valio Plus Akatemia® ohjelman keväällä 2013. Se on uudenlainen ja entistä konkreettisempi tapa tukea lasten ja nuorten liikuntaa ja hyvinvointia. Valio Plus Akatemia® jakaa raha- ja tuotestipendejä alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille. Se tarjoaa myös areenan keskustelulle lasten ja nuorten hyvinvoinnista.

Valio Plus Akatemia® ohjelman valtakunnallisina kummeina vuonna 2014 jatkavat Sami Hyypiä, Kiira Korpi, Joel Pohjanpalo ja Teemu Selänne.

Lista Valio Plus Akatemia® stipendin saaneista on osoitteessa www.valio.fi/akatemia. Sivustolla voi talven aikana seurata niin stipendiaattien kuin kummien kuulumisia ja osallistua keskusteluun.

Valio Plus Akatemia® jakaa stipendejä seuraavan kerran syksyllä 2014. Haku käynnistyy kesäkuussa osoitteessa www.valio.fi/akatemia.


Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi