Valio vähentää sokeria lasten välipaloista

Lasten välipalojen sokeripitoisuuteen on puututtava, linjasivat suomalaiset Valion sokerikyselyssä* kesällä 2015. Vastatakseen kuluttajien toiveisiin Valio uudisti välipalavalikoimansa lapsille. Helmikuun alussa kauppoihin tulivat vähempisokeriset, lasten makuun kehitetyt jogurtit ja jogurttivanukkaat.

”Kun kysyimme kuluttajilta, mistä välipaloista sokeria pitäisi vähentää, oli vastaus selkeä. Erityisesti lasten välipalojen sokeripitoisuuteen täytyy puuttua. Lasten ei tarvitse tottua makeaan, sanoivat suomalaiset. Kuluttajien mielestä useissa lapsille suunnatuissa välipalatuotteissa on liikaa sokeria”, kategoriapäällikkö Jussi Mattsson Valiolta kiteyttää.

Sokeri herättää keskustelua Suomessa ja maailmalla. Tammikuussa julkaistut lapsiperheiden ruokasuosituksetkin ottavat kantaa sokerinvähentämisen puolesta mainiten maustetut jogurtit yhtenä merkittävänä lisätyn sokerin lähteenä lasten ruokavaliossa. Suomalaisista lapsista jopa 80 % käyttää suosituksiin nähden liikaa sokeria.** WHO:n suositus on, että enintään 10 % päivittäisestä energiansaannista tulisi lisätystä sokerista.

Uusissa lasten jogurteissa 40 % vähemmän lisättyä sokeria

Uusi Valio Play® välipalasarja on vastaus kuluttajien toiveisiin vähempisokerisista lasten ja nuorten välipaloista.

Valio Play® jogurttivanukkaissa on 30 % vähemmän lisättyä sokeria tavanomaisiin vanukkaisiin verrattuna. Sarjan jogurteissa lisättyä sokeria on vähennetty vieläkin enemmän, -40 % verrattuna tavanomaisiin lasten jogurtteihin. Mausta ei kuitenkaan ole tingitty.

”Uusien välipalojen innostavan maun salaisuus ovat lapset ja nuoret itse. He ovat osallistuneet jogurttien ja jogurttivanukkaiden kehittämiseen, jotta lopputulos olisi taatusti maistuva”, markkinointipäällikkö Hanna Savolainen Valiolta paljastaa.

Uudentyyppisissä Valio Play® jogurttivanukkaissa ei ole uutta vain maku vähemmällä sokerilla – hedelmäiset ja marjaisat jogurttivanukkaat ovat raikas vaihtoehto, joka sopii päivittäiseen käyttöön. Vanukasmakuina ovat mansikka, päärynä ja banaani. Valio Play® jogurteissa maistuvat lasten ja nuorten suosikit mansikka, vadelma, banaani ja päärynä. Jogurttien sileä rakenne on myös testatusti lasten mieleen.

Uudet välipalat ovat laktoosittomia ja sisältävät maailman tutkituinta LGG® maitohappobakteeria sekä D-vitamiinia.

Valio käynnisti kesällä 2015 viisivuotisen työn välipalatuotteidensa sokeripitoisuuden vähentämiseksi.  Tavoitteena on puolittaa Valion maitopohjaisten välipalatuotteiden, erityisesti jogurttien, sokeripitoisuus vuoteen 2020 mennessä – mausta tinkimättä. Jo nyt kolmannes Suomessa myytävistä Valion maitopohjaisista välipalatuotteista on sokeroimattomia tai sisältää vähintään 30 % vähemmän lisättyä sokeria tavanomaisiin välipalatuotteisiin verrattuna.

Lisätietoa

* Valion sokerikysely valio.fi-palvelussa ja Valion Facebook-sivulla 7-8/2015 (n=2 993)

**Aino-Maija Elorannan väitöstutkimus Ruokavalio, kehon rasvapitoisuus ja aineenvaihdunta- ja verenkiertoelinsairauksien vaaratekijöiden kasautuminen alakouluikäisten lasten väestöotoksessa 2014


Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi