Valiolta ennennäkemätön innovaatio: suola puolittuu mutta maku säilyy

Valiolta ennennäkemätön innovaatio: suola puolittuu mutta maku säilyy

Elintarviketeollisuudelta on pitkään odotettu ratkaisuja suolan vähentämiseksi. Valion uudella Valio ValSa® maitosuolainnovaatiolla elintarvikkeiden suolapitoisuutta voidaan laskea merkittävästi mausta tinkimättä.

– Suolan vähentäminen tuotteista olisi helppoa, jos mausta ei tarvitsisi välittää. Mutta kuluttajat haluavat terveellisiä ja silti hyvänmakuisia tuotteita. Maito on ehtymätön innovaatioiden lähde. Olemme tehneet vuosia tuotekehitystyötä maitosuolan parissa ja esittelemme nyt ainutlaatuisen ratkaisun suolan vähentämiseksi, Valion tuotekehityksestä ja tuoteryhmistä vastaava johtaja Tuomas Salusjärvi sanoo.

Valio ValSa® maitosuolalla voidaan korvata osa elintarvikkeiden valmistuksessa käytettävästä tavallisesta, runsaasti natriumia sisältävästä ruokasuolasta, ja samalla tuotteiden suolapitoisuus laskee merkittävästi – mausta tinkimättä.

Kaikki alkoi terveysjuustosta

Valio on vuosikymmeniä tutkinut juustonvalmistuksen oheistuotteena syntyvää heraa. Jo pitkään herasta on osattu hyödyntää hyvälaatuinen maidon heraproteiini. Nyt myös heran arvokkaille maidon luontaisille mineraaleille on löytynyt tarkoitus – Valio ValSa® maitosuola.

Valio tuo toukokuussa kauppoihin uuden Valio Polar® 15 vähemmän suolaa juuston ja Valio Oivariini® vähemmän suolaa levitteen, joiden valmistuksessa on käytetty Valio ValSa® maitosuolainnovaatiota – näin tuotteissa on puolet vähemmän suolaa kuin tavanomaisissa rasvaseoksissa ja juustoissa, mutta mausta ei ole tingitty.

– Hyvänmakuisten tuotteiden valmistaminen maitosuolaa hyödyntämällä ei ole helppo tehtävä, vaan se on vaatinut tuotekehittäjiltämme innovatiivisuutta ja tarkkaa reseptioptimointia. Valio ValSa® innovaation ydin piilee siinä, miten maitosuola ja esimerkiksi juuston maku saadaan pelaamaan täydellisesti yhteen. Tuotekehityksessä on esimerkiksi testattu erilaisia hapateyhdistelmiä, rasvapitoisuuksia ja suolaustapoja, Tuomas Salusjärvi selvittää.

Valio ValSa® innovaation kehitystyö on kestänyt lähes kymmenen vuotta. Alun perin tavoitteena oli kehittää todellinen terveysjuusto, ja maitosuolaa oli tarkoitus käyttää vain juustossa.

– Pian ymmärsimme, että ainoastaan juuston suolapitoisuutta vähentämällä vaikutus suolan kokonaissaantimäärään jää aika pieneksi. Aloimme ajatella isommin. Näin syntyi ajatus maitosuolan hyödyntämisestä myös levitteessä ja leivässä, Tuomas Salusjärvi kertoo.

Fazer lanseeraa toukokuussa Oululainen Reilu futissämpylät, joiden valmistuksessa on käytetty Valio ValSa® maitosuolainnovaatiota.

Suuntana kansainväliset markkinat

Toukokuussa kauppoihin tulevat uutuudet ovat vasta alkua. Valion tavoitteena on vähentää 60 000 kg suolaa suomalaisten lautaselta seuraavan kolmen vuoden aikana. Luvassa on siis lisää tuotteita, joissa on loistava maku mutta vähemmän suolaa.

– Suola on maailmanlaajuinen haaste. Osa EU-maista on Suomen ohella alkanut panostaa suolan vähentämiseen kansallisten ohjelmien kautta. Esimerkiksi Iso-Britanniassa suola puhututtaa paljon. Myös Yhdysvalloissa suolan vähentämiseen on etsitty ratkaisuja. Valio ValSa® maitosuolainnovaatiolle on siis mahdollisia vientimarkkinoita ympäri maailman, myös muissa kuin meijerituotteissa, kategoriapäällikkö Teea Björklund Valiolta uskoo.

Mikä maitosuola?

Maitosuola koostuu maidon luontaisista mineraaleista: kaliumista, jodista, magnesiumista, kalsiumista sekä natriumista. Maidon sisältämät mineraalit ovat peräisin lehmien syömästä rehusta. Tavallinen ruokasuola on koostumukseltaan lähes kokonaan natriumkloridia. Maitosuolassa on natriumia lähes 80 % vähemmän kuin tavallisessa ruokasuolassa. Natriumin sijaan suolaista makua antaa erityisesti maidon luontaisesti sisältämä kalium.

Lue lisää Valio ValSa® innovaatiosta ja maitosuolasta osoitteesta www.valio.fi/valsa. Twitterissä: #suolatalkoot ja #täyttämakua


Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi