Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme puhui OP Eloistunnossa Joensuussa 2.7.2015:"Valion vienti muualle kuin Venäjälle vahvassa kasvussa"

Venäjän viennin romahdettua yhtiö hakee voimakkaasti uusia markkinoita etenkin Kiinasta ja Kaakkois-Aasiasta

Elintarvikeyhtiö Valio panostaa voimakkaasti kannattavan viennin kasvattamiseen. Viime vuonna Valio vei maitotuotteita 55 maahan,  joista 35 oli EU:n ulkopuolisia. Valion vienti muodosti 35 prosenttia koko Suomen elintarvikeviennin tuloista (ilman alkoholituotteita), mikä tekee Valiosta Suomen suurimman elintarvikkeiden viejän. Maitotuotteiden viennistä Valion osuus on noin 97 %.

Venäjä pysyi Valion tärkeimpänä vientimaana aina viime vuoden elokuuhun saakka, mutta vastapakotteiden tultua voimaan maitotuotteille oli löydettävä uudet osoitteet. Valion vientiosaaminen turvaa globaalissa tuontikilpailussa Suomen maidontuotannon säilymisen omavaraisella tasolla. Suomessa tuotetaan tällä hetkellä maitoa saman verran kuin maassa kulutetaan.

Valio on pystynyt tänä vuonna korvaamaan Venäjän markkinoita.  Tammi-maaliskuussa 2015 Valion vienti muihin maihin kuin Venäjälle oli 25 miljoonaa euroa suurempi kuin samaan aikaan vuotta aiemmin. Määrämuutos on tätäkin suurempi. Viennin kannattavuus on kuitenkin selvästi heikentynyt. Valion toimitusjohtajan Annikka Hurmeen mukaan tämä johtuu siitä, että Venäjän kuluttajatuotteista sai paremman hinnan kuin maailmanmarkkinahintoja seuraavien teollisuustuotteiden viennistä.

Uusien kuluttajatuotemarkkinoiden löytäminen ja brändin tekeminen tunnetuksi vaativat monien vuosien työn ja rahallisen panostuksen ilman takeita onnistumisesta. Tässä taloudellisessa tilanteessa aikajänne tuntuu välillä tuskaisen pitkältä. Mutta Valion teknologiaosaaminen ja tuotekehitys ovat tuottaneet ja tuottavat sellaisia innovaatioita, jotka ovat menestyneet ja joiden uskomme menestyvän myös globaaleilla markkinoilla. Mm. LGG® maitohappobakteerin ja laktoosittoman maitojuoman valmistusteknologian lisensointi eurooppalaisille ja aasialaisille yrityksille on merkittävää liiketoimintaa”, Hurme sanoo.

Valion tärkeimmät vientimarkkinat nykyisessä tilanteessa ovat Ruotsi, USA, Kiina ja Keski-Eurooppa. Kiinaan Valio on vienyt maitovalmisteita yli 20 vuotta. Demi™ herajauheen vienti sinne alkoi jo 1991. Tätäkin pidempi vientihistoria löytyy Yhdysvalloista, jonne Valio on vienyt emmental-juustoa 1960-luvulta lähtien.

Tasapuolisen kilpailun edellytykset luotava maitomarkkinalle

Julkisuudessa on kevään aikana käyty keskustelua Valion kilpailuasemasta maitomarkkinoilla ja kyvystä vastata kansainväliseen kilpailuun. Farmari 2015-maatalousnäyttelyn yhteydessä järjestetyssä OP Eloistunnossa Joensuussa 2.7. asiasta puhunut Hurme toivoo, että kilpailulainsäädännön tulkinta antaisi Valiolle mahdollisuuden kilpailla itseään merkittävästi suurempien kansainvälisten toimijoiden kanssa tasapuolisesti.

Valio ei halua erityiskohtelua, ei käynyt hallitusneuvotteluja eikä toivo, että lainsäädännöllä pyrittäisiin suosimaan suomalaisia yrityksiä ulkomaisten kilpailijoiden kustannuksella. Sen sijaan Valio toivoo, että 15 vuotta sitten sovittu Valion velvoite myydä kilpailijoille raakamaitoa, eli niin kutsuttu kiintiömaitoehto, tarkastellaan uudestaan.”

Hurme painottaa, että rajoitteet, jotka olivat tarpeellisia 15 vuotta sitten, vääristävät nyt kilpailua ja tarkoittavat sitä, että Valio subventoi muiden Suomessa toimivien perusmaitovalmistajien toimintaa.

Nykyinen kiintiömaitoehto ei edistä markkinalähtöistä kilpailua suomalaisesta raakamaidosta, vaan Valion kilpailijat voivat säätää maidonkäyttönsä liiketaloudellisen menestyksensä mukaan ostamalla tai jättämällä ostamatta Valion maitokiintiöstä”, Hurme jatkaa.

On selvää, että tulevaisuuden menestys perustuu kykyymme tuottaa asiakkaita ja kuluttajia kiinnostavia  lisärvotuotteita, joista pohjaanpalamaton maito ja vähäsokeriset välipalat ovat hyviä esimerkkejä.

 

Lisätietoja:

Viestintäjohtaja

Pia Kontunen

050-384 2606

pia.kontunen@valio.fi


Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi