Valion Vantaan tehdas täyttää 40 vuotta

Valio on valmistanut ja varastoinut juustoja Vantaan Vaaralassa jo 40 vuoden ajan. Myös tehtaan tulevaisuus näyttää myönteiseltä, sillä tehdasta on uudistettu jatkuvasti.

– Aloitimme kesällä mittavan investoinnin tehtaan uuteen pesukeskukseen. Lisäksi uudistamme pakkaamoamme ja otamme käyttöön uuden viipalelinjan. Käynnissä olevien investointien yhteisarvo on 8 miljoonaa euroa. Näin varmistamme kuluttajille laadukkaat tuotteet myös jatkossa, tehtaanjohtaja Heikki Mäkelä kertoo.

– Juustojen kulutuksen kasvu on näkynyt myös meidän valmistusmäärissämme. Laadukkaat tuotteet, ammattitaitoinen henkilökunta ja tuotannon uudistaminen ovat menestyksemme avaimet. Kun pidämme laadun jatkossakin korkealla ja teemme työtä hyvällä mielellä, menestymme varmasti myös yhä kovenevilla juustomarkkinoilla.

Valio Koskenlaskija® tulee Vantaalta

Valion Vantaan tehdas valmistaa kaikki Valion sulatejuustot. Lisäksi Vantaalla pakataan ja kypsytetään Valion muita juustoja. Tehdas valmistaa ja pakkaa vuosittain yli 30 miljoonaa juustokiloa, josta kaksi kolmasosaa on sulatejuuston valmistusta.

Tehtaan tähtituotteita ovat Valio Koskenlaskija® ja Venäjällä suosittu Valio Viola® sulatejuusto.

Juustoinen ja täyteläinen Valio Koskenlaskija® on Suomen suosituin sulatejuusto. Se on kuulunut suomalaisten ruokapöytiin jo 80 vuoden ajan, ja tuotteen myynti on kasvanut tasaisesti viimeiset 20 vuotta. Koskenlaskija® sulatejuuston resepti on säilynyt samana, mutta tuoteperheeseen on vuosien varrella tullut uusia makuja. Sulatejuustoa saa nyt myös murennettuna versiona, joka sopii erinomaisesti ruuanlaittoon.

Valio aloitti toimintansa Vantaalla vuonna 1963, jolloin sinne perustettiin juustovarasto. Sulatejuuston valmistus ja juustojen pakkaaminen Vantaalla alkoi vuonna 1973. Matkan varrella Vantaan tehdas on valmistanut nykytuotteiden lisäksi muun muassa sulatejuustokolmiopaloja, sulatejuustoja peltipurkeissa sekä Smeds-tuotemerkillä sulatejuustoja Lähi-itään. Valio Koskenlaskija® sulatejuuston valmistus alkoi Vantaalla vuonna 1989.

Valion Vantaan tehdas työllistää noin 280 henkilöä.

Lisätietoja:

Tehtaanjohtaja Heikki Mäkelä, Valio Oy, puh. 050 384 0107


Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi