Tiedon jano -kunniamaininta Valion TUMA-prosessille

Aalto University Executive Education Oy (Aalto EE) myönsi torstaina 22.9.vuoden 2011 Tiedon jano -kunniamaininnan Valion TUMA (tuote-markkinointi) -prosessille. Kunniamaininta myönnetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa.

Tunnustuksen jakoperusteissa todetaan seuraavaa: ”Aalto EE myöntää tämänvuotisen Tiedon jano –kunniamaininnan Valion TUMA-prosessille osoituksena oppimisen ja johtamisen kehittämisen uudenlaisten menetelmien ennakkoluulottomasta kokeilemisesta ja rohkeiden ratkaisujen tuloksellisesta käyttöönotosta”.

Aalto EE toteaan tiedotteessaan myös, että "Valiossa kasvaa innovatiisen rohkea organisaatiokulttuuri, aito halu ja kunnianhimo uudistua".

Tiedon jano –tunnustuksen saajat aikansa edelläkävijöitä

Tiedon jano –tunnustukset jaettiin 13.kerran. Tänä vuonna Tiedon jaon -tunnustuksen sai henkilöstöjohtaja Eija Salo Lite-On Mobile Oy:stä. Valion lisäksi kunniamaininnan sai toimitusjohtaja Olli Lehtilä Helsingin OP-Pankista. Vuoden paras kouluttaja palkinnon sai Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori Matti Suominen.

Valio TUMA –prosessi kunniamaininnan vastaanottivat Valiosta johtaja Tiina Mattila-Sandholmin johdolla tulosyksikön johtaja Sami Nupponen, kehityspäällikkö Tapani Pakarinen, tutkimuspäällikkö Taru Pilvi, tuotekehitysjohtaja Tuomas Salusjärvi ja asiakkuusjohtaja Elli Siltala.

Aalto EE:n kanssa yhteistyötä markkinointiosaamisen nostamiseksi

Vuonna 2010 Valio lahjoitti Aalto-yliopiston säätiölle 3 miljoonaa euroa. Samalla Valio aloitti Aalto EE:n kanssa ainutlaatuisen yhteistyön suomalaisen markkinointiosaamisen nostamiseksi maailman huipulle.

Yhteistyö Aalto EE:n kanssa tarkoittaa kuluttajien tarpeiden tutkimuksen ja markkinoinnin kannattavuuden mittaamisen kehittämistä, jotta tulevaisuuden toimintaa ja tekemistä voidaan kohdentaa entistä paremmin.

Valmisteilla ovat mm. väitöskirjat markkinoinnin tehon mittaamisesta, markkinatutkimuksen parhaista käytännöistä ja markkinointikonseptien tutkimisesta. Käytännössä yhteistyö toteutuu myös erilaisissa seminaareissa, valmennuksissa ja opetusyhteistyössä, jossa opiskelijat tekevät Valio aiheisia harjoitustöitä.

Valio on myös ensimmäinen yritys, joka pilotoi Aalto EE:n kanssa innovatiivista Aalto Leadership Lab® -konseptia.

Tiedon jano -tunnustuksella huomioidaan vuosittain henkilöä tai organisaatiota, jonka toimintaa kuvaavat:

  • ennakkoluulottomuus
  • rohkeus
  • kokeileminen
  • rajoja rikkova
  • läpimurtoa hakeva
  • kokeilemisesta ja tekemisestä oppiminen
  • näkyväksi tekeminen
  • rohkaisee riskinottoon

Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi