Valion juustot valmistuvat Lapinlahdella entistä ekotehokkaammin

Valion Lapinlahden juustola ja jauhetehdas ovat vuoden vaihteesta alkaen saaneet energiansa upouudesta kattilalaitoksesta. Uuden kattilalaitoksen myötä Lapinlahden tehtaan tarvitsema energia tuotetaan entistä kustannustehokkaammin ja ympäristöystävällisemmin. Polttoaineena käytetään kotimaista metsähaketta, purua, kuorta ja turvetta. Uusiutuvien energialähteiden osuus on noin 70 prosenttia.

– Uudessa kattilalaitoksessa on kiinnitetty erityistä huomiota energiantuotannon joustavuuteen tuotannon tarpeiden mukaan. Lämpö otetaan talteen, ja pystymme hyödyntämään toimipaikan hukkaenergiavirtoja erilaisissa esilämmityksissä ja sisäisissä kierroissa, Valion tekninen päällikkö Esa Mäkipelto selvittää.

Lapinlahden tehtaalle rakennettiin uusi hyötylämpöverkko lämpöpumppuineen, jonka avulla hukkalämpö voidaan käyttää uudelleen sekä tehdä kylmäenergiaa. Erityisesti hyödynnetään juustolasta palautuvan heran hukkalämpöä, joka jouduttiin aikaisemmin jäähdyttämän kylmäkompressoreilla.

– Uusi kattilalaitos vähentää myös toimipaikan vedenkulutusta, sillä se hyödyntää kuivainprosessissa vapautuvaa toisiovettä. Lisäksi päästöt ilmaan, melu ja pöly vähenevät, kun polttoaine käsitellään suljetussa tilassa, Esa Mäkipelto lisää.

Valion Lapinlahden tehtaalla valmistetaan reilu kolmasosa Valion juustoista.  Tehtaan tuotteita ovat esimerkiksi Valio Edam ja Valio Emmental. Lisäksi tehdas valmistaa vähäsuolaista herajauhetta. Lapinlahden tehdas työllistää noin 300 suomalaista.


Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi