Valion logo on merkki suomalaisuudesta

Valion liikemerkki pakkauksessa kertoo jatkossa kuluttajille yksiselitteisesti, että tuote on valmistettu Suomessa suomalaisesta maidosta. Tuontijuustoja ja muita maitopohjaisia tuontituotteita ei jatkossa myydä Valion logolla varustetuissa pakkauksissa.

Kuluttaja voi päätellä tuotteen kotimaisuuden logosta

Valion logo poistuu Valion maahantuomista maitopohjaisista tuotteista syksyn 2011 aikana.

Valion johto haluaa päätöksellä helpottaa kuluttajien valintoja. ”Kuluttajan ei tarvitse miettiä, mistä tuote on peräisin, jos pakkauksessa on Valio logo”, kertoo Tuoretuotteet ja Markkinointi –liiketoiminta-alueen johtaja Rauno Hiltunen.

”Haluamme kuluttajan selkeästi tietävän, että Valio tuotteessa käytetty maito tulee suomalaisilta perhetiloilta, on GMO-vapaata ja että tuote on valmistettu kotimaisella työllä”, jatkaa Hiltunen.

Valion johto päätti selkeyttää käytäntöä jo viime vuonna. Viimeisetkin Valion logolla varustetut tuontituotteet poistuvat kauppojen hyllyiltä tänä syksynä.

Valikoimaa täydennetään valikoiduilla tuontituotteilla

Valio haluaa palvella kuluttajia ja täydentää tulevaisuudessakin tuotevalikoimaa herkuttelu- ja vaihtelujuustoilla, joita ei tuotantoteknologian tai valmistusmäärän vuoksi ole Suomessa kannattavaa valmistaa. Valio tuo maahan mm. Valio Eestin Võrun tuotantolaitoksen valmistamia juustoja, kuten italialaistyyliseen ruoanvalmistukseen soveltuvaa Forte™ -juustoa ja Musta Salaneuvos® goudajuustoa.

Tuontituotteiden osuus Valion liikevaihdosta on alle prosentin.

 


Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

Osallistu Ei kiitos

Energiatarpeesi