20.1.2012

Valion maine on seitsemänneksi paras

Valio on maineeltaan Suomen seitsemänneksi paras yritys TNS-Gallupin viime vuoden lokakuussa tekemän kyselyn mukaan. Valio sijoittui seitsemänneksi myös vuosi sitten, jolloin Yritysten maine- ja vastuullisuustutkimus toteutettiin ensimmäisen kerran.

Kyselyn mukaan maineeltaan parhaat yritykset Suomessa ovat jaetulla ykköstilalla Fazer-konserni ja Fiskars. Paulig ja Kone jakavat toisen sijan ja  kolmentena tulee Stockmann.

TNS Gallup toteutti kyselyn internetpaneelina vuoden 2011 lokakuussa. Kyselyyn vastasi 5677 henkilöä ja mainetta arvioitiin yhteensä 52 yrityksen osalta siten, että yksi henkilö arvioi maksimissaan viisi yritystä.

Maineindeksi koostuu kysymyksistä, jotka luotaavat yleisarviota yrityksestä, henkilökohtaista näkemystä, yrityksen luotettavuutta, tuotelaatua ja taloudellista menestystä. Elintarviketoimiala on maineeltaan parhain viidestä tutkitusta toimialasta.

Vastuullisuusindeksi on yrityksillä yleensä aina alhaisemmalla tasolla kuin maineindeksi. Vastuullisuuskysymyksissä ihmiset arvioivat muun muassa yrityksen yleistä vastuullisuutta, rehellisyyttä, läpinäkyvyyttä ja avoimuutta.

Yritykset, joiden vastuullisuus nähdään parempana kuin monilla muilla alan toimijoilla, ovat kärjessä myös maineen tasoa vertailtaessa.

Top 10 yritystä maineen osalta:

1. Fazer-konserni ja Fiskars
2. Paulig ja Kone
3. Stockmann
4. Veikkaus
5. Alko
6. Konecranes
7. Valio
8. Orion
9. OP-Pohjola
10. Sinebrychoff ja S-ryhmä


Pia Kontunen

Valio Oy, viestintäjohtaja

Kaikki uutiset

Kaikki uutiset

Uutiset-osioon on koottu kaikki Valion uutiset ja tiedotteet. Lue uusin uutinen alta tai selaile aiempia uutisia sivun oikean laidan arkistosta.

Ajankohtaista


Kirjaudu tai luo tunnukset
Kirjaudu sisään
Virheellinen sähköpostiosoite.
Antamasi käyttäjätunnus ja salasana eivät täsmää. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Kirjautuminen epäonnistui teknisen vian takia.
Antamasi käyttäjätunnus on poistettu. Ole hyvä ja ota yhteyttä kuluttajapalveluun.
Muista minut
Unohtunut salasana

Anna sähköpostiosoitteesi niin lähetämme Sinulle linkin jolla pääset vaihtamaan salasanasi

Virheellinen sähköpostiosoite.
Kiitos,
tarkista sähköpostisi!

Lähetämme sinulle sähköpostilla linkin, jota klikkaamalla pääset vaihtamaan salasanasi.

Jatka
Luo uusi tunnus
Rekisteröityminen ei ole sallittu tästä sähköpostiosoitteesta.
Sähköpostin lähetys epäonnistui.
Antamasi sähköpostiosoite on jo käytössä.
Virheellinen sähköpostiosoite.
Rekisteröityminen on toistaiseksi estetty sivustolla.
Kiitos,
tarkista sähköpostisi!

Lähetämme sinulle sähköpostilla linkin jota klikkaamalla pääset jatkamaan palvelun käyttämistä normaalisti.

Jatka
Kirjaudu Facebook-tunnuksillasi

Oma kauppalista

muokkaaTyhjennä lista

    Kauppalistasi on tyhjä

    Lisää ainekset suoraan resepteistä. Voit myös lisätä muita aineksia tai muistiinpanoja.

      Lisää tuotteita kauppalistalle

      Lisää
      Tyhjennä lista

        Kauppalista on myös matkapuhelimessasi osoitteessa valio.mobi

        sulje

        Esikatselu

        Jaa kauppalista

        Jaa kauppalista ystävillesi käyttämällä sähköpostiosoitetta tai valio.fi-käyttäjän omaa käyttäjätunnusta.

        Lisää vastaanottaja

        Vastaanota jaettu kauppalista

         haluaa jakaa kanssasi kauppalistan “”.

        Vastaanota lista

        Kun vastaanotat listan, lisäät kauppalistan “” omiin kauppalistoihisi.

        Kieltäydy
        KAUPPALISTAT

          Oma keittokirja

          Reseptit
          Kaikki reseptit
          Ateriat

          Kaikki reseptit

          muokkaa
          LISÄÄ
          Mikäli haluat että Omaan Keittokirjaan lisäämäsi reseptit tallentuvat, tulee sinun kirjautua palveluun >

          Digitaalinen leikekirja keittiösi aarteille

          • Oma keittokirja on sinun sähköinen arkistosi, jonne voit tallettaa kaikki suosikkisi. Luo kansioita, joiden alle saat helposti lajiteltua reseptit ja ideat teemoittain.
          • Seuraa, mitä muut käyttäjät resepteistäsi kommentoivat (jos olet antanut ne julkiseen käyttöön).
          • Toisin sanottuna Valio tarjoaa nyt jokaiselle kotiruoanlaittajalle digitaalisen leikekirjan keittiön aarteille. Luo tunnukset ja rakenna omasi!
          Mikäli haluat että Omaan Keittokirjaan lisäämäsi reseptit tallentuvat, tulee sinun kirjautua palveluun >

          Mikäli sinulla ei ole vielä Valion tunnuksia voit tallentaa Omaan Keittokirjaan lisäämäsi reseptit luomalla tunnukset tästä antamalla sähköpostiosoitteesi.

            Tallenna työsi tilaamalla itsellesi oma tunnus
            Oma ruokalista
            Kalorilaskuri
            • Edellinen
            • Päivä
            • Viikko
            • Seuraava

            Koekeittiön ehdotukset tälle viikolle

            Kokeile tällä viikolla myös

            Ilmoitus ei onnistunut

            Jos haluat ilmoittaa asiattoman viestin, sinun täytyy ensin kirjautua palveluun.

            Sulje
            sulje

            Huomio!

            Poista resepti Peruuta

            Huomio!

            Poista viikon reseptit Peruuta
            Vastaa kyselyyn!

            Auta meitä kehittämään Valio.fi-verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen kyselyyn.

            Osallistu Ei kiitos
            Valitse mille päivälle haluat lisätä reseptin.
            RESEPTIT
            Sulje

            Päivän ravintosisältö

            • Energia
              (kcal)
            • Hiilihydraatti
              (g)
            • Proteiini
              (g)
            • Rasva
              (g)
            • Kalsium
              (mg)
            • Kuidut
              (g)
            • D-vitamiini
              (µg)
            Ruokavalio on hyvä rakentua monipuolisista valinnoista (lisää tuote kauppalistaan klikkaamalla)
            Sulje
            Lisää tietosi
            kalorilaskuria varten