Kauha ja kaulin

keittiömestarin ja leipurin vinkit

Lokakuun teemat: Lihaton lokakuu, korvapuustit ja Aleksis Kiven metsämaisemat

Kalenterikuukaudet kuluvana vuonna lähenevät taas loppuaan. Lokakuussa kuitenkin kerkeää vielä tapahtua, ja paljon. Teemapäivät tai -viikot voivat olla mukava piriste asiakkaiden lounaalla ja juuri tätä tarkoitusta varten lokakuu on mitä mainioin.

Lihatonta mutta ei mautonta koko kuun

Lokakuu kokonaisuudessaan vietetään monen puolesta täysin lihattomana. Lihaton lokakuu on alkanut yksittäiselle suomalaiselle esitetystä haasteesta, johon useat muutkin ovat ajan myötä tarttuneet. Fleksaus, eli joustava kasvissyönti, on todellakin tätä päivää ja varsinkin kampanjamuotoisesti lihansyönnin keskeyttäminen edesauttaa monen mukaan lähtemistä. Lounaan tarjoajan on hyvä tiedostaa ajanjakso, jolloin moni vaihtaa makkaran porkkanaan. Proteiinipitoinen Valio Mifu on erinomainen vaihtoehto lokakuun fleksaajille. Suurkeittiöiden tarpeeseen valittavana on Valio MiFU® suikaleita ja ruokarakeita.

Mifunoi mikä tahansa olemassa olevan resepti, tai kokeile uusia:

Kahden kauppa, neljännen korvapuustipäivä

Kansallinen korvapuustipäivä, 4. lokakuuta, houkuttelee asiakkaat kahvittelemaan tuoreen kanelipullan tuoksuiseen ympäristöön. Helpoiten aromit saa leijailemaan paistamalla Valio voikorvapuustit kypsiksi uunissa. Itsetehdyn korvapuustin voi tuunata täytteillä ja taikinalla minkälaiseksi tahansa. Suolaisen puustista saa käyttämällä esimerkiksi Valio Koskenlaskija® tai Valio Aura® juustoja täytteissä ja auringonkukan-, seesamin- tai kurpitsansiemeniä pinnalla.

Testaa perinteisen puustin lisäksi näitä:

Kuin Alekis Kiven aikaan

Aleksis Kiven päivää vietetään 10.10. Varsinaista ruokapäivää Kiven päivästä ei saa, muuta kuin pienellä mielikuvituksella. Kirjailijan ruoka-aittana, innoituksen antajana ja levollisuuden tyyssijana voidaan pitää metsää, joten hauskan teemapäivän voisi rakentaa suurmies Kiven metsä- ja maalaismaisemien mauista.

Kokeile näitä juurevia makuja:

Muista myös nämä erikoispäivät

Lokakuussa vietetään epävirallisen virallisesti myös maailman puuropäivää (10.10.), maailman munapäivää (13.10.), lauantaimakkaran päivää (24.10.), maailman pastapäivää (25.10.), sekä tietenkin Halloweeniä, 31.10. Innostu teemapäivistä ja tuo asiakkaillesi rohkeasti vaihtelua lounaaseen, vaikka vähän kaukaa haetuillakin ideoilla!

Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio Ammattilaiset -verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen (max 3 minuuttia) kyselyyn. Vastauksesi on tärkeä. Kiitos ajastasi jo etukäteen!

Osallistu Ei kiitos