Siirry sisältöön
Asiakastarinat

Innovatiivinen ja idearikas opiskelijaravintola Perttula

Innovatiivinen ja idearikas opiskelijaravintola Perttula

Valio järjesti loka-marraskuussa 2017 Suomi 100v juhlavuoden kunniaksi Tuntematon Sotilas -henkeen lounasteemakilpailun, jonka voittajaksi valikoitui Keudan Nurmijärven pisteen opiskelijaravintola Perttula. Perjantaina 2.3 oli palkinnon lunastuksen aika, kun keudalaiset saapuivat Valion koekeittiölle tutustumaan uusittuihin tiloihimme sekä toteuttamaan ja nauttimaan juhlamenun.

Opiskelijaravintola Perttulan toiminta

Opiskelijaravintola Perttula on yksi Keudan monista ravintoloista, ja se toimii Nurmijärven toimipisteessä. Keudan muut kymmenen toimipistettä sijaitsevat Keski-Uudellamaalla. Henkilöstöä on yhteensä noin 650 ja opiskelijoita 7000. Nurmijärvellä opiskelee 450 tulevaa ammattilaista monilla eri aloilla. Kokkiopiskelijat harjoittelevat ja työskentelevät keittiössä yhdessä ammattilaisten kanssa ensimmäisestä vuodesta alkaen. Oppimisympäristö on loistava ja kannustava paikka kasvaa tuleville alan ammattilaisille. Perttulan kahvilassa harjoittelevat lisäksi liiketalouden opiskelijat.

”Työskentely nuorten kanssa on inspiroivaa” kertoo Ravitsemispäällikkö Liisa Immonen. Lounaalla tarjoamme useita eri lounasvaihtoehtoja ja kahvilassa myymme kuumien ja kylmien juomien lisäksi makeita ja suolaisia leivonnaisia ja monenlaisia välipalatuotteita. Kahvilasta voi ostaa mukaan kokkien valmistamaa herkullista kotiruokaa ja uunituoreita leivonnaisia. Valmistamme tilauksesta myös kakkuja ja muita ruokia kodin juhliin. Kokeilemme ennakkoluulottomasti uusia raaka-aineita ja tuotteita. Liisa kertoo.

Opiskelijaravintola Perttulan väkeä vierailemassa Valion koekeittössä
Jälkiruoan koristelua
Rukiinen flatbread katkaravuilla
Savustettua kassleria ja kotimaan antimia

”Kokkaajille jäi illasta maistuva fiilis ja saimme kivoja uusia ideoita. Kokeilimme heti seuraavalla viikolla korallisokeri-marengin tekoa opiskelijoiden kanssa”

– Liisa Immonen

Search