Välimeren maut ruoanlaitossa

Välimeren maissa syödään tuoreista, sesongin mukaisista raaka-aineista valmistettuja ruokia, joita maustetaan yrteillä. Tutustu eri maiden tyypillisiin makuihin ja resepteihin.

Välimerellä suositaan lähellä tuotettua ja sesongin parhaita raaka-aineita

Välimeri on laaja käsite, joka yltää Espanjan Gibraltarilta aina Turkin Iskenderuniin asti peitoten Italian niemimaan, Kreikan rannikot sekä Maltan, Kreetan ja Kyproksen saaret. Välimeri ulottuu myös Ranskaan ja Pohjois-Afrikan maihin asti, joten maantieteellisen laajuutensa vuoksi ei sen ruokakulttuurikaan ole ihan yksiselitteinen. Jokaisella maalla omat ruokaperinteensä.

Yleisellä tasolla Välimeren maissa syödään hyvin alueellisesti, niin että rannikolla nautitaan merenantimia ja mantereella lihaa, kanaa, lammasta ja riistaa, kuten kania. Oliiviöljy, valkosipuli ja yrtit ovat käytännössä Välimeren maustamisen pyhä kolminaisuus. Usein saatetaan kuvitella, että Välimeren ruokakulttuuri on mausteista, mutta eksoottisten mausteiden sijaan, miltei poikkeuksetta maut pyritään tuomaan esiin tuoreiden, sesongin raaka-aineiden kautta.

Oliiviöljy, valkosipuli ja yrtit ovat käytännössä Välimeren maustamisen pyhä kolminaisuus.

Espanjalainen ruokakulttuuri

Espanjan makumaailmaa voi hakea esimerkiksi paprikan, lehtipersiljan ja savun kautta. Timjami, chorizo ja Manchego-juusto ovat myös ruoanlaiton ja tapasten yleisiä kulmakiviä.

Valio Koekeittiön tiiminvetäjän Petterin intohimo espanjalaiseen ruokakulttuuriin on syntynyt useista lämpimiä muistoja synnyttäneistä reissuista Espanjan auringon alle. Katalonian alueen rakkaat maut, niin ruoassa kuin viinissä, ovat jättäneet lähtemättömän vaikutuksen Petterin makupalettiin. Chorizo-kanapata tuo parhaat espanjalaiset maut yhteen.

Italialainen ruokakulttuuri

Italiaan suunnataan tomaatin, basilikan ja valkosipulin yhdistelmällä. Lisäksi parmesaani, mozzarella, lehtipersilja, sitruuna ja valkoviini auttavat oikeaan makumaailmaan pääsemisessä.

Kreikkalainen ruokakulttuuri

Kreikan kaduilla tuoksuu paahtuneen rasvan aromit ja se maistuu myös ruoassa. Grillatut lihat, kalat ja kasvikset sekä valkosipuli, lehtipersilja, oregano ja tuore sitruuna ovat ehdottomia makuyhdistelmiä Kreikan ruokakulttuurin maisemakarttaa hakiessa. Tomaatti, oliivit, fetajuusto ja erilaiset tahnat ja kastikkeet ovat iso osa kreikkalaista mezekulttuuria.

Koekeittiön keittiömestari Tuomas taas hullaantui jo vuosia sitten Välimeren kulttuurista, sillä puolet suvusta tulee Kreikasta. Sukuloimassa tulee luonnollisesti käytyä vuosittain, joten ruokamuistot eivät jää kaukaisiksi. Pita gyros on Tuomaksen ehdoton suosikkiruoka, jonka keittiömestari ottaisi, vaikka autiolle saarelle ainoaksi evääksi koko loppuelämäkseen.

Ranskalainen ruokakulttuuri

Ranskalaiseen pöytään kuuluvat ruokalajit, joissa käytetään timjamia, rosmariinia, punaviiniä, vihanneksia, voita ja kermaa.

Leipomokonsulttimme Mika on harras kulinaristi, jonka leipomoreseptiikka vie lukijansa kuin luonnostaan Pâtisserie-leipomoihin ja Italian kahviloihin. Nostalgiset muistot Ranskan ja Italian matkoilta on punottu täydellisesti yhteen Valion ensiluokkaisten raaka-aineiden kanssa. Ylelliset kermabriossit hurmaavat asiakkaat takuuvarmasti!

Pohjoisafrikkalainen ruokakulttuuri

Pohjois-Afrikan yleisiä raaka-aineita ovat mm. pähkinät, oliivit, taatelit, mantelit, couscous, sahrami, kaneli, muskotti, minttu, korianteri ja persilja.

Pinnalla ammattikeittiössä
Voilà-lehden toimitus matkaa lukijoidensa kanssa Välimerelle
Koulutusmateriaalit
Makuja maailmalta ruokafilosofiaa
Pinnalla ammattikeittiössä
Välimeren meijerituotteet