Valio Aimo® on uusi kotimainen tukkukauppa

Me Valiolla haluamme esitellä ammattilaisille uuden Valio Aimo® tukun, jolla on omaa valmistusta, laadukas valikoima ja koko maan kattavin jakeluverkosto. Tukkumme palvelee laajasti ravintoloita, kahviloita, suurkeittiöitä, leipomoita, hotelleja, catering- ja pitopalveluja, sekä julkishallinnon ja teollisuuden asiakkaitamme ympäri Suomea.

Hauska tukustua, hyvän ruoan ammattilaiset!

Valio Food Solutions on nyt Valio Aimo®. Nimemme mukaisesti palvelu on meille kaiken A ja O.

Ei ole yhtä ratkaisua, joka sopisi jokaiselle asiakkaallemme. Siksi räätälöimme valikoiman ja logistiikan. Joustavuutemme ja tehokkuutemme ansiosta toimitamme kuljetuksia kaikkialla Suomessa, aina Hangosta Nuorgamiin asti. Pikatukkumme palvelevat myös asiakkaitamme Vantaalla ja Helsingissä.

Tukulla on tällä hetkellä yli 800 tavarantoimittajaa, joilla on yhteensä noin 30 000 tuotetta. Tarjoamme kaiken, mitä keittiössä tarvitaan yhdestä paikasta: meiltä saat tuoreimmat kasvikset, laadukkaimmat pakasteet ja kaiken leivonnaistuotteista lautasliinoihin, kalasta kattaustarvikkeisin ja maitotuotteista mausteisiin.

Menestystarinat syntyvät saman pöydän ääressä. Se tarkoittaa, että autamme asiakkaitamme rakentamaan omaa kasvuaan ja tarjoilemaan Suomen parasta ruokaa. Aiomme olla asiantuntevin kumppani – ja joka päivä luottamuksesi arvoinen.

Kysymyksiä ja vastauksia Valion asiakkaille ja kumppaneille

Keräsimme alle vastauksia muutamiin kysymyksiin, joita sinulla on saattanut aiheeseen liittyen herätä.

Milloin Valio ja Heinon Tukku yhdistyivät Valio Aimo® -tukuksi?

Kilpailu- ja kuluttajavirasto hyväksyi yrityskaupan 30.6.2021, jonka jälkeen yhdistymisprosessi käynnistettiin. Nyt esittelemme uuden Valio Aimo® -tukun hyvän ruoan ammattilaisille kautta maan. Tarjoamme asiakkaillemme kattavimman valikoiman ja tehokkaimman jakeluverkoston sekä jaamme tietoa tuoreimmista trendeistä ja kotimaisista ruokaperinteistä.

Miten tukun uudistus vaikuttaa asiakkaisiin?

Tukkukauppa laajentaa jo olemassa olevaa tuotevalikoimaa ja tarjontaa. Tarjoamme asiakkaillemme kaiken, mitä ammattikeittiössä tarvitaan yhdestä paikasta, maitotuotteiden lisäksi myös esimerkiksi tuoreet vihannekset, leivonnaistuotteet, mausteet ja kattaustarvikkeet. Tukun valikoima on laaja ja kotimaisten tuotteiden osuus on merkittävä. Pidämme jatkossakin kiinni asioista, joissa sekä Valio että Heinon Tukku ovat olleet tutkitusti hyviä, eli asiakastyytyväisyydestä ja tuotteiden laadusta.

Muuttuvatko yhteydenottokanavat uuden nimen myötä? Entä yhteyshenkilöt?

Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet tulevat päivittymään @valio.fi loppuisiksi ja moni palvelusähköpostiosoite muuttuu 1.2.2022. Päivitämme ajantasaiset yhteystiedot sivulle valioaimo.fi ja voit aina olla yhteydessä myynnin yhteyshenkilöösi.

Miten Aimo syntyi?

Valio Aimo® – tukkukaupan menestystarinat syntyvät saman pöydän ääressä

Valio Aimo® sai alkunsa, kun Valio osti Heinon Tukun ja yhdistimme vahvuutemme kesällä 2021. Olemme nyt aiempaa laaja-alaisempi ja parempi kumppani ruoka-alan ammattilaisille. Niille, joille laatu, asiakastarpeiden syvällinen ymmärtäminen ja toimitusvarmuus ovat avaintekijöitä.

Tukkukauppaa tehdään ihmiseltä ihmiselle. Siksi jaamme tietoa sekä haluamme oppia ja kehittää uutta yhdessä asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa. Löydämme ratkaisun kaikkiin tilanteisiin, sillä asiakkaiden onnistumiset ovat meille kaikista tärkeimpiä. Aiomme olla asiantuntevin kumppani jatkossakin – ja joka päivä luottamuksesi arvoinen.

Olemme valmistaneet maukkaimpia ruokaelämyksiä hyvän ruoan ammattilaisten kanssa jo yli sadan vuoden ajan. Jatkamme tarinaamme yhdessä, sillä menestystarinat syntyvät saman pöydän ääressä.

Kaipaako sinun menestystarinasi inspiraatiota? Löydät ideoita verkkosivuiltamme ja Voilá-lehdestämme, sekä voit tutustua reseptiarkistomme maistuviin annoksiin. Tarkista myös ajankohtaiset koulutustilaisuudet ja tapahtumat.

Pinnalla ammattikeittiössä
Minä olen Aimo, hauska tukustua!