Valion laaja marmeladi-, täyte- ja hillovalikoima käsittää noin 50 eri yleisen myynnin tuotetta aina 2,5kg Food service lakkahillosta 25kg paistonkestävään leipomo vadelmamarmeladiin. Tämän lisäksi Valion hillotehdas Suonenjoella valmistaa asiakaskohtaisia leipomo- ja jäätelöteollisuuden lisiä sekä Valion omien tuotteiden valmistukseen tarvittavia lisiä.
Tuotekehittäjä Merja Nykter työskentelee hillojen ja lisien tuotekehityksessä. Hän vastaa reseptien ylläpidosta sekä uusien tuotteiden kehittämisestä Valion hillo- ja täytevalikoimaan että asiakastarpeeseen räätälöityjen tuotteiden tuotekehityksestä. Yhdeksän vuoden työkokemus on opettanut, että kaikki työpäivät ovat keskenään erilaisia. Tuotespesifikaation määrittely, reseptien tekeminen, näytteiden keittäminen, uusien raaka-aineiden testaaminen ja ideointi sekä yhteistyö asiakkaiden ja myyjien kanssa tuovat kaikki oman mausteensa mielenkiintoiseen työhön.
Valion Suonenjoen tuotantolaitos on Suomen suurin hillotehdas; vuodessa valmistuu 15 milj. kg hilloja ja täytteitä. Laadukkaat tuotteet maustavat asiakkaiden lopputuotteita ja ovat osaltaan luomassa makuelämyksiä. Siitä syystä tuoteraaka-aineiden ja valmistusprosessien on oltava ensiluokkaisia sekä tuotekehityksen innovatiivista.
”Tuotekehitysprosessi lähtee aina liikkeelle asiakkaan ja lopputuotteen tarpeista sekä haettavien ominaisuuksien määrittelystä. Tällaisia voivat olla täytteen makuprofiilin lisäksi paiston ja pakastuksen kestävyys sekä pumppautuvuus, katkeavuus ja levitettävyys tuotannossa. ” Inspiraatiota Merja löytää työhönsä lisäksi alan lehdistä, tavarantoimittajilta sekä nykypäivänä entistä enemmän blogeista.
Tuoteideoita voidaan myös kartoittaa ja koeleipoa yhdessä asiakkaiden kanssa. Valion koeleipomossa Nastolassa työskentelee Valion leipomokonsultti Mika Parviainen, joka myös testaa kaikki Suonenjoen uutuustuotteet sekä kehittää niille houkuttelevaa reseptiikkaa.
Vaikka perinteiset, marjaisat hillo- ja täytemaut ovat kysytyimpiä vuodesta toiseen, nousee Valion valikoimista myös muutamia selkeitä hittituotteita. Valio kinuskitäyte ja runsasmarjaiset täytteet ovat premiumtuotteita, joita asiakkaat arvostavat. Näistä saa leivontaan ja jälkiruokiin täyteläisiä makuja. Kinuskitäytettä voi lisäksi ohentaa kastikkeeksi mm. jälkiruokatarjoiluun marjojen kanssa.
Valikoimista löytyy myös rahka- ja jogurttipohjaisia täytteitä, joilla tuotteisiin saadaan täyteläistä rakennetta ja herkullisuutta. Lisäämällä näihin täytteisiin marja- ja hedelmätäytteitä tai marjoja/hedelmiä, saadaan rikkaita makuyhdistelmiä.
Suolaisten täytteiden puolella kehitysmahdollisuudet ovat mielenkiintoiset. Haluamme aina auttaa asiakasta ja helpottaa heidän työtään. Mietityillä ratkaisulla ja monipuolisilla käyttöominaisuuksilla voimme vähentää asiakkaan työvaiheita. Tulevaisuuden täytteissä voimme esimerkiksi yhdistellä Valion juustoraaka-aineita haluttuihin mausteisiin, jolloin yksi raaka-aine maustamisessa riittää.
Viime vuonna lanseerattu Valio makea mörkötäyte 5 kg on maultaan keittiöstä tutun paholaisen hillon veroinen, mutta paistonkestävä. Monipuolisten käyttöominaisuuksien ansiosta täytettä voidaan käyttää mausteena kastikkeissa, kasvisten, kalan ja lihan marinadeissa, salaateissa sekä leivonnassa.
Uusista tuotteista maininnan arvoisia ovat keväällä myyntiin tulleet raikas ja pirteä mangotäyte sekä trendikäs mustaherukkatäyte, joka sopii erinomaisesti Suomi 100 –vuotta leivonnaisiin. Syyskuun uutuustuote on kausimaku kirsikka, joka sopii erinomaisesti talven sesonkiin. Runsasmarjaisen täytteen sovelluskohteet ovat monipuoliset; jouluhalkoon, jälkiruokarahkaan kerman ja piparin kanssa sekä juustojen makupariksi. Kirsikkatäytteen maussa on vain vähän karvasmantelia, joten tämän puolesta täyte puhuttelee myös niitä, jotka reagoivat useimpien kirsikkatäytteiden pistävyyteen.
”Lukijoille tarjottakoon ensikäden tietoa myös tammikuussa valikoimiin tulevasta lemon curd:sta” kertoo Merja. Se on hyvin rakastettu maku, joka usein on pitänyt valmistaa itse. Tämä harvinaisempi leivontatäyte esiintyy etenkin marenkipiirakan yhteydessä, mutta meidän tuotekehittämä, pehmeärakenteisempi lemon curd sopii monenlaiseen leivontaan, niin kakkujen väliin, paistettaviin tuotteisiin sekä pikkuleipiin. ”Maku on aivan suussa sulava!” Ja sehän hilloissa ja täytteissä on oikeastaan kaiken a ja o.
Vinkki! Kun hillo-, täyte- tai marmeladipakkaus on avattu, tulee se säilyttää viileässä ja pimeässä. Pakkauksen kannen ollessa auki hygienia on tärkeä säilyvyyden kannalta. Tuotetta tulee annostella puhtaalla kauhalla. Nämä edellä mainitut tekijät vaikuttavat tuotteen säilyvyyteen ratkaisevasti ja siksi säilyvyys tulee aina arvioida aistinvaraisesti.