Vinkit leipäviikon vitriinitarjoiluun

Leipäviikkoa vietetään syyskuussa viikolla 37. Harva kuitenkaan tietää, että leipäviikkoa on vietetty jo ainakin vuodesta 1935 alkaen.

Leipäviikon historia

Vuonna 1964 leipätiedotus järjesti leivän menekin edistämiseksi leipäviikon edeltäjän, ensimmäisen leipärynnäkön. Tapahtumalla on jo pitkät perinteet ja se herättää suurta mielenkiintoa eli mahdollisuudet menestyksekkääseen toteutukseen ovat hyvät. Nykyisin tumman ja vaalean leivän suosio Suomessa on aika tasaväkistä, joten molempia kannattaa olla tarjolla monipuolisesti.

Leipäviikkoteeman hyödyntäminen on loistava mahdollisuus lisätä esimerkiksi vitriinituotteiden menekkiä. Tarjoamalla uudenlaisia, mielenkiintoisia leipävaihtoehtoja herätät asiakkaan mielenkiinnon ja kokeilunhalun uusiin makunautintoihin. Maku on tietenkin tärkeä, mutta myös ulkonäöllä ja tarjoilutavalla on suuri merkitys, kun asiakas valitsee vaikkapa mukaan otettavaa evästä, ja kun mietit kokous-  ja kahvitarjoilujen suolaista vaihtoehtoa.

Täyte antaa leivälle sen oman persoonan

Hyvä suunnittelu ja luovuuden esille tuominen on tässäkin tapauksessa, kuten ruoanlaitossa ylipäänsäkin, kaiken hyvän alku. Täytetty leipä itsessään on meille kaikille yksinkertainen juttu valmistaa, mutta kun sen suunnitteluun panostaa on lopputulos usein paljon houkuttelevampi ja näyttävämpi kuin kiireessä valmistettu ns. pakollinen vitriinin täyte. Näyttävien leipien avulla onnistut pienemmilläkin määrillä saamaan vitriini- ja leipävalikoimasi entistä houkuttelevammaksi.

Vaikka tuoreus, raikas ilme ja monipuolisuus ovat hyvän leipävalikoiman kulmakiviä, ei hävikinkään hyödyntäminen ja hallinta ole tässä pois suljettua. Erilaiset täytteet ja kastikkeet tarjoavat tähän hyvän mahdollisuuden.

Kun haluat valmistaa onnistuneen, raikkaan täytteen, kannattaa kääntyä hapankermatuotteiden puoleen. Smetana, ruokajogurtti tai vaikkapa kermaviili luo aivan erilaista makumaailmaa, kuin vaikkapa majoneesi, joka saattaa tuntua raskaalta leivän välissä.

Syksyllä täytetyissä leivissä kannattaa hyödyntää runsaasti tarjolla olevia sesonkituotteita ja hakea inspiraatiota meidän leipäviikkoa varten suunnittelemista ohjeista. Olemme koonneet yhteen monia inspiroivia ohjeita, joiden makumaailmat vaihtelevat possusta loheen, Japanista Mexicoon ja aina croissanteista perunarieskaan.

Resepti-ideoita leipäviikolle

Bagelit ovat nyt nosteessa

Take away ruoan kysynnän kasvu pandemian aikana on kasvattanut ja monipuolistanut tarjontaa. Herkulliset ja mehukkaat bagelit ovat löytäneet kuluttajat ja uudet bagelpaikat ovat rikastuttaneet Helsingin ravintolatarjontaa. Bagelin voi tehdä myös itse tai käyttää Valion valmiita pakaste bageleitä ja täyttää herkulliseksi runsailla täytteillä. Bagel voi olla suolainen tai makea. Kokeile myös uusia avobageleitä.

Bagelin tai voirinkelin voi tehdä myös itse

Tutut pidetyt maut, uudet muodot

Kokeile tuttujen hyväksi todettujen makujen kanssa uuden muotoisia tuotteita. Saat tarjoiluun ja vitriiniin vaihtelua ja asiakkaiden mielenkiinnon heräämään.

Lisätietoa tuotteista
Juustoviipaleet ammattilaisten käyttöön
Koulutusmateriaalit
Näin kokoat houkuttelevat vitriinit