Vuoden Kokki 2016 tittelin nappasi Toni Kostian

Vuoden Kokki 2016 on valittu ja voittajaksi kruunattiin ravintola Grönin Toni Kostian. Kovatasoinen, kaksipäiväinen loppukilpailu käytiin Helsingissä, Messukeskuksen Gastro-messuilla 17.–18.3.

Toni Kostian on osallistunut Vuoden Kokki -kilpailuun hyvällä menestyksellä jo aiemminkin ja viimein kolmannella yrityksellä heltisi voitto. Kilpailun osallistujat valitaan ennakkotehtävien perusteella ja noin viidestäkymmenestä osallistujasta semifinaaliin pääsi 12 kovatasoista kilpailijaa.

Kostian valmistautui kilpailuun tiukalla harjoittelurupeamalla. Pelkästään semifinaalimenun valmistaminen, kellottaminen ja hiominen on vaatinut aikaa, mutta sen lisäksi menestyksen takana on paljon suunnittelua sekä miettimistyötä.

Varmaa tekemistä ja rohkeaa maustamista

Kostianin lisäksi finaaliin valittiin neljä muuta kilpailijaa, joista yksi oli kilpailussa toiseksi sijoittunut ravintola Palacen Teemu Boman. Kaikilla finalisteilla oli pääruoan raaka-aineena kukonpoikaa. Finaalissa valmistettiin myös sekä kylmä että lämmin alkuruoka, joiden yllätysraaka-aineet kilpailijat saivat keräillä raaka-ainepöydästä.

Kostian arvelee yltäneensä voittoon nimenomaan tasaisen varman laadun ansiosta. Kehuja sateli myös rohkeasta maustamisesta ja persoonallisista annoksista.

Kilpailu oli hieno ja opettavainen kokemus

Kostian keskittyy tällä hetkellä täysillä oman ravintolansa Grönin pyörittämiseen ja kehittämiseen. Hän kertoo Vuoden kokki -kilpailun olleen erittäin hyödyllinen ja opettavainen kokemus ja kannustaakin kaikkia, joita kilpailu saattaisi kiinnostaa, lähtemään rohkeasti mukaan. Työtä tekemällä oppii paljon, mutta kilpailu antaa hienon kokemuksen ja rutkasti harjoitusta.

Kostian ei halua lähteä ennustelemaan tulevaisuuden ruokatrendejä, mutta uskoo pohjoismaalaisen keittiön olevan edelleen nousussa. Tulevaisuudessa keskitytään varmasti yhä enemmän laadukkaisiin raaka-aineisiin ja ruoan vastuullisuuteen.

Kostian nimeää omiksi tämänhetkisiksi suosikkiaineikseen suolaheinän ja karhunlaukan. Näitä pääsee varmasti maistelemaan helsinkiläisravintola Grönin annoksissa.

Vuoden Kokin lisäksi Messukeskuksessa valittiin myös Vuoden Tarjoilija 2016. Voittoon ylsi Taneli Lehtonen ravintola Murusta.

Lämpimät onnittelut molemmille voittajille!

Kuvat: ELO-säätiö/Aino Huovio