Siirry sisältöön
Pinnalla nyt

Vuoden Kokki 2018 ja Vuoden Tarjoilija 2018 voittajat

Vuoden Kokki 2018 ja Vuoden Tarjoilija 2018 voittajat

Gastro Helsinki messuilla käytiin tiukka kisa Suomen parhaan kokin ja tarjoilijan titteleistä viime viikolla. Valio oli mukana sponsoroimassa ja kannustamassa kisaajia. Lue jännittävistä kisatunnelmista!

Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija -kilpailut järjestää vuosittain ELO – Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö ja kilpailutoiminta rahoitetaan kokonaan kumppaniyhteistyöllä, jossa Valio on myös mukana. Tänä vuonna palkitsimme yleisön suosikit semifinaalin jälkeen vuoden juustoilla ja Valion tuotteita oli myös mukana molempien päivien kisatehtävissä.

Vuoden kokki 2018 kisassa kaikki osallistujat saivat saman pääraaka-aineen, mutta annoksen lisukkeet ja toteutuskeinot vaihtelivat. Näitä pieniä eroja ruotimalla tuomaristo joutui siis tekemään valintansa. Raaka-ainekorin sisällön Vuoden kokki finalistit saivat nähtäväksi vasta semifinaalin jälkeen.

Raaka-ainekorin perusteella myös Vuoden Tarjoilija -finalistien tuli valita viinit ilman, että pääsivät maistamaan valmiita annoksia, kuten normaalissa ravintolaympäristössä tehtäisiin. Heidän tuli siis luottaa kokkien kertomiin makumaailmoihin.

Vuoden kokki finalistin voittaja-annos
Kalle Tannerin kisajälkiruoka
Jani Lamminperä Valion osastolla Gastro messuilla
Valion sponsoroimia tuotteita kilpailussa
Jukka Mäkelä jakaa kisafiiliksiään

”Valiolle on luonnollista olla mukana sponsoroimassa Vuoden Kokki -kilpailua, sillä elämme ruoasta”


Koko tuotevalikoima verkkokaupoissa

Koko Suomen toimitustukku

Toimitustukku palvelee kaikkia alan toimijoita nopeasti ja tehokkaasti, ja kuljettaa tilaamasi tuotteet keskimäärin 24 tunnissa suoraan toimipisteeseen. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi toimitustukun valikoiman ja tehdäksesi tilauksia.

Pääkaupunkiseudun pikatukut

Pikatukkumme ovat ruoka- ja juoma-alan ammattilaisten kätevä ostospaikka. Palvelemme aamuvarhaisesta iltamyöhään Helsingin Sörnäisissä ja Vantaan Koivuhaassa. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi tuotteiden hinnat verkossa.

VALO Tilauspalvelu

VALO Tilauspalvelusta alan ammattilaiset saavat tuotteensa suoraan Suomen merkittävimmiltä tavarantoimittajilta. Aimon asiakkaat saavat VALO Tilauspalvelussa käyttöönsä koko Suomen laajuisen jakeluverkostomme.

Tule Valio Aimo asiakkaaksi

Menestystarinat syntyvät saman pöydän ääressä. Se tarkoittaa, että autamme asiakkaitamme rakentamaan omaa kasvuaan ja tarjoilemaan Suomen parasta ruokaa. Aiomme olla foodservice-alan asiantuntevin kumppani – ja joka päivä luottamuksesi arvoinen.

Search