Siirry sisältöön
Pinnalla nyt

Bakery China 2019 messukuulumisia

Bakery China 2019 messukuulumisia

Mika Parviainen sukelsi Shanghain vilinään ja tarjoili Bakery China 2019:n messuvieraille suomalaisia leipomoelämyksiä. Maailman parasta voita kelpaakin esitellä ulkomailla.

Bakery China 2019 kokosi jälleen kerran runsaasti leipomoalan toimijoita, niin raaka-aine-, laite- kuin pakkausmateriaalialoilta. Ylpeänä sain esitellä Valion tuotteita, jotka ovat haluttuja myös toisella puolen maapalloa. Kilpailevia meijeriyrityksiä oli runsaasti messuilla ja jokainen hieman erilaisella tuotevalikoimalla ja teemalla.

Bakery China 2019 tarjosi elämyksiä meille ja messuvieraille

Kiinalaisilla ei useinkaan ole jääkaappeja kodeissa ja maitotuotteet ovat vieraita tuotteina ja makuina. Pikkuhiljaa maitotuotteiden kulutus kuitenkin kasvaa. Aika on siis otollinen myös meille. Valion osasto keskittyi pääasiassa voin ja kerman esittelyyn. Näiden lisäksi oli myös Viola tuorejuustot ja Valio Jäätelöfabriikin jäätelöt. Tarjosimme messuvieraille leivonnaisia, maitopohjaisia kahvi- ja teejuomia sekä ruokaa. Leipomo-osastolla Mika leipoi brioche-leipää, pikkuleipiä, croissanteja ja kahvikakkuja. Vastaanotto oli erittäin innostunutta ja loi paljon keskusteluja ja kysymyksiä.

Kiinassa esiteltiin maailman parasta voita

Voin ominaisuudet leivonnaisissa saivat aikaan elämyksiä, joita lähdimme messuilta hakemaan ja onnistuimme erinomaisesti. Olimme aiemmin tehneet voileivonnasta videon, joka sai myös paljon kiinnostusta. Nopeakulkuinen ja selkeä video näyttää, kuinka voi toimii niin croissant taikinoissa, kuin kahvikakku- ja pikkuleipämassoissa.

Mika Parviainen esittelee kiinalaisille messuvieraille suomalaisia leipomuksia.
Mika Parviaisen leivontademonstraatio kiinalaisilla ruokamessuilla.

Koko tuotevalikoima verkkokaupoissa

Koko Suomen toimitustukku

Toimitustukku palvelee kaikkia alan toimijoita nopeasti ja tehokkaasti, ja kuljettaa tilaamasi tuotteet keskimäärin 24 tunnissa suoraan toimipisteeseen. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi toimitustukun valikoiman ja tehdäksesi tilauksia.

Pääkaupunkiseudun pikatukut

Pikatukkumme ovat ruoka- ja juoma-alan ammattilaisten kätevä ostospaikka. Palvelemme aamuvarhaisesta iltamyöhään Helsingin Sörnäisissä ja Vantaan Koivuhaassa. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi tuotteiden hinnat verkossa.

VALO Tilauspalvelu

VALO Tilauspalvelusta alan ammattilaiset saavat tuotteensa suoraan Suomen merkittävimmiltä tavarantoimittajilta. Aimon asiakkaat saavat VALO Tilauspalvelussa käyttöönsä koko Suomen laajuisen jakeluverkostomme.

Tule Valio Aimo asiakkaaksi

Menestystarinat syntyvät saman pöydän ääressä. Se tarkoittaa, että autamme asiakkaitamme rakentamaan omaa kasvuaan ja tarjoilemaan Suomen parasta ruokaa. Aiomme olla foodservice-alan asiantuntevin kumppani – ja joka päivä luottamuksesi arvoinen.

Search