Siirry sisältöön
Vanilja-vadelmakakku

Vanilja-vadelmakakku

Vanilja-vadelmakakku

Ainekset

Pohja

  • 0,400 kg digestivekeksejä
  • 0,150 kg
    Valio Eila® voita
    Kun Valio vuonna 1905 perustettiin voinvientiliikkeeksi, maailma oli hyvin erilainen kuin nyt. Valio voi kirnutaan…
    Valio Eila® voi 200 g laktoositon

Täyte 1

Täyte 2

Koristeluun


Ohje

  1. Murskaa keksit ja sekoita voin kanssa. Levitä seos irtopohjavuokaan ylös reunoja myöten
  2. Täyte yksi: Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä.
  3. Kuumenna vadelmat kiehuvaksi. Jäähdytä ja sekoita tuorejuuston joukkoon. Lisää, sokerit. Purista liika vesi liivatelehdistä ja liuota ne kiehuvan kuumaan sitruunamehuun. Kaada sulanut liivate massaan.
  4. Lisää viimeiseksi vaahdotettu kerma. Kaada täyte vuokaan ja laita se jääkaappiin.
  5. Valmista toinen täyte. Halkaise vaniljatanko ja ota siemenet kulhoon. Säilytä halkaistu vaniljatanko kakun koristeluun. Lisää kaikki muuta aineet samalla tavalla kuin ensimmäiseenkin täytteeseen.
  6. Levitä varovasti toinen täyte ensimmäisen päälle.
  7. Anna hyytyä jääkaapissa muutamia tunteja, mieluiten seuraavaan päivään. Lämmitä varovasti kakkuvuoan reunoja, irrota kakku ja nosta tarjoiluvadille.
  8. Koristele vaniljatangolla ja vadelmilla.

Saman tarjoilutilanteen reseptejä

Saman ruokavalion reseptejä


Kokeile annoslaskuriamme

Valitse annosmäärä
kpl
Valitse annoskoko
g

Huomioithan, että vaihtaessasi annosmäärää raaka-aineet ja kypsennysajat eivät muutu samassa suhteessa.

Ravintosisältö annoksessa

Energia 500 kcal
Proteiini 6,9 g
Hiilihydraatti 32,9 g
Rasva 36,8 g
Tyydyttynyt rasva 20,7 g
Ravintokuitu 1,7 g
Suola 1,1 g
Kalsium 21,7 mg
D-vitamiini 0,1 µg

Reseptin ravintosisältö / 100 g

Energia 400 kcal
Proteiini 5,5 g
Hiilihydraatti 26,3 g
Rasva 29,4 g
Tyydyttynyt rasva 16,6 g
Ravintokuitu 1,4 g
Suola 0,9 g
Tiedot ovat suuntaa antavia.
NOTE! The following ingredients are not included in the nutritional content:
  • Valio vadelmaa
  • vaniljatankoa
Ravintosisältöarvot ovat suuntaa antavia, esim. kuidun määrä voi vaihdella eri valmisteissa

Tule Aimon asiakkaaksi

Menestystarinat syntyvät saman pöydän ääressä. Se tarkoittaa, että autamme asiakkaitamme rakentamaan omaa kasvuaan ja tarjoilemaan Suomen parasta ruokaa. Aiomme olla asiantuntevin kumppani - ja joka päivä luottamuksesi arvoinen.

Search