Siirry sisältöön
Pinnalla nyt

Ulla Liukkonen uskoo ammattilaisten yhteistyöhön

Ulla Liukkonen uskoo ammattilaisten yhteistyöhön

Kesäkuussa 2017 kansainvälisesti arvostetun kunniamerkin työstään saanut Ulla Liukkonen on Suomen keittiömestarit ry:n puheenjohtaja ja kokkimaajoukkueen hallituksen jäsen. Tapasimme hänet Lahden NKF-messujen yhteydessä.

Suomen Keittiömestarit ry on vuonna 1950 perustettu yhdistys, jonka tarkoitus on lisätä jäsenistönsä ammattitaitoa ja edistää suomalaista ruokakulttuuria. Suomi on myös NKF:n (Nordisk kokkenchef federation) eli Pohjoismaiden keittiömestarien liiton jäsen ja tätä yhteistyötä Liukkonen toivoo lisää.

– Meillä on ry:ssä 1400 jäsentä eri maakunnista. Tarkoituksena on viedä omaa ruokakulttuuria eteenpäin ja tukea kokkimaajoukkuetta. Toivon sydämestäni, että firmat lähtisivät vielä enemmän tukemaan toimintaa ja valtio ennen kaikkea. Sitä voisi hyödyntää paljon enemmänkin kuin nyt. Esimerkiksi kun Pohjoismaiden kuninkaalliset olivat Suomessa, suunnitteli kokkimaajoukkue heille illallisen.

– Olemme käyneet paljon keskusteluja ylipäänsä kotimaisten raaka-aineiden hyödyntämisestä, mutta yhtä lailla voisimme laittaa pohjoismaiset voimavarat yhteen. Meillä on yhteisiä pohjoismaisia raaka-aineita, joita voitaisiin jokainen tahollamme tuoda enemmänkin esiin, Liukkonen kertoo.

– Meillähän käytetään kouluissa paljon kotimaisia raaka-aineita, mutta jostain syystä ne tippuvat pois ravintoloissa. Totta kai katteet vaikuttavat asiaan, mutta jos aitoa lähiruokaa – siis lähellä tuotetuista raaka-aineista tehtyä ruokaa – tarjottaisiin enemmän, lähtisi sen kulutuskin nousuun ja tuottajat voisivat laskea hintaa nähdessään menekin kasvavan. Kotimaiset raaka-aineiden suosio, ja vielä tarkemmin eri maakunnille tyypillisten raaka-aineiden käyttö, onkin jotain mitä Liukkonen toivoo Suomen Keittiömestarien pystyvän edistämään.

– Jos mietitään vaikka ulkomaalaisia vieraita: miksi meidän pitäisi tarjota heille jotain Norjan lohta kun meillä on hienoja omien maakuntien makuja vaikka kuinka paljon, hän ihmettelee.

– Meidän ehdoton vahvuus ovat omat raaka-aineemme. Ne ovat ihania ja puhtaita, ja me tiedämme mistä ne ovat peräisin. Ei tarvita jäljittämistä tai jouduta pelkäämään vatsatauteja tai muita. Tätä meidän ammattilaisten pitäisi myös itse nostaa enemmän esille.

Ulla Liukkonen
Suomen keittiömestarit ry:n logo

Koko tuotevalikoima verkkokaupoissa

Koko Suomen toimitustukku

Toimitustukku palvelee kaikkia alan toimijoita nopeasti ja tehokkaasti, ja kuljettaa tilaamasi tuotteet keskimäärin 24 tunnissa suoraan toimipisteeseen. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi toimitustukun valikoiman ja tehdäksesi tilauksia.

Pääkaupunkiseudun pikatukut

Pikatukkumme ovat ruoka- ja juoma-alan ammattilaisten kätevä ostospaikka. Palvelemme aamuvarhaisesta iltamyöhään Helsingin Sörnäisissä ja Vantaan Koivuhaassa. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi tuotteiden hinnat verkossa.

VALO Tilauspalvelu

VALO Tilauspalvelusta alan ammattilaiset saavat tuotteensa suoraan Suomen merkittävimmiltä tavarantoimittajilta. Aimon asiakkaat saavat VALO Tilauspalvelussa käyttöönsä koko Suomen laajuisen jakeluverkostomme.

Tule Valio Aimo asiakkaaksi

Menestystarinat syntyvät saman pöydän ääressä. Se tarkoittaa, että autamme asiakkaitamme rakentamaan omaa kasvuaan ja tarjoilemaan Suomen parasta ruokaa. Aiomme olla foodservice-alan asiantuntevin kumppani – ja joka päivä luottamuksesi arvoinen.

Search