Siirry sisältöön

Sesonki

Juuston viemää

Juhli juustoja ja hemmottele asiakkaitasi inspiroivilla teemapäivillä! Kotimaisia juustoja voi liputtaa kukin ammattikeittiö omalla tavallaan. Voi juhlia koko viikon, viettää erillistä juustopäivää tai nostaa listalle teemaan sopivan suosikkiannoksen.

”Valion juustot ovat juuri suomalaiseen makuun kehitettyjä.”

Valio Emmental punaleima juustoraaste on maultaan voimakas ja pähkinäinen ja antaa täyteläistä makua esimerkiksi kuorrutuksiin, kastikkeisiin ja suolaiseen leivontaan. Loistavat sulamisominaisuudet, jolloin tuotteisiin saadaan herkullinen juustoinen pinta.

On vain yksi Valio AURA ®, ainutlaatuisen makuinen suomalainen sinihomejuusto, joka on maistunut herkkusuille jo vuodesta 1935. Sopii herkutteluun sellaisenaan, leivän, keksien tai esimerkiksi ohuen ruislastun päällä. Monipuolinen sinihomejuusto antaa makua myös ruoanlaittoon.

Valio Mustaleima™ emmentaljuusto on vähintään 9 kuukautta kypsytetty itkevä emmental. Maultaan vahva ja rikas juusto sopii herkutteluun niin arjessa kuin juhlassakin. Valion Juustomestarit kypsyttivät ensimmäisen emmentaljuuston jo vuonna 1908 sveitsiläismestarien opein.

Valio Luostari® on lempeä ja kermainen Port Salut -juusto, jota juustomestarimme ovat kypsyttäneet vähintään 1,5 kuukautta. Puolipehmeä, mureneva ja miedosti hapan kermajuusto, jonka valmistus aloitettiin Suomessa vuonna 1951. Täydellinen juusto herkutteluun, leivän päälle, salaattiin tai juustotarjottimelle.

Valio Keisarinna® kristallinen gouda juusto on ainoa lajissaan: pitkään kypsytetty, puolikova herkuttelujuusto, jonka maussa on hienostunutta karamellimaisuutta ja hedelmäisyyttä. Rakenne on ihanan lohkeava ja kiteinen, silti goudamaisen kimmoisa. Erinomainen valinta juustotarjottimelle!

Valio Eila® salaattijuustot ovat raikas vaihtoehto salaattiin ja monenlaiseen ruoanlaittoon. Maku on suolaisen kirpeä ja mukavan hapan. 17 % rasvaa sisältävä juusto on laktoositon ja valmiiksi kuutioitu.


Valion kotimaiset juustot verkkokaupoissa

Koko Suomen toimitustukku

Toimitustukku palvelee kaikkia alan toimijoita nopeasti ja tehokkaasti, ja kuljettaa tilaamasi tuotteet keskimäärin 24 tunnissa suoraan toimipisteeseen. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi Toimitustukun valikoiman ja tehdäksesi tilauksen.

Pääkaupunkiseudun pikatukut

Pikatukkumme ovat ruoka- ja juoma-alan ammattilaisten kätevä ostospaikka. Palvelemme aamuvarhaisesta iltamyöhään Helsingin Sörnäisissä ja Vantaan Koivuhaassa. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden tilataksesi Pikatukusta. Saatavilla on myös Tilaa & Nouda -palvelu, joka ei edellytä asiakkuutta.

VALO Tilauspalvelu

VALO Tilauspalvelusta alan ammattilaiset saavat tuotteensa suoraan Suomen merkittävimmiltä tavarantoimittajilta. Aimon asiakkaat saavat VALO Tilauspalvelussa käyttöönsä koko Suomen laajuisen jakeluverkostomme. Ilman asiakkuutta tilaavat saavat toimituksen pääkaupunkiseudulle.

Tule Valio Aimo asiakkaaksi

Menestystarinat syntyvät saman pöydän ääressä. Se tarkoittaa, että autamme asiakkaitamme rakentamaan omaa kasvuaan ja tarjoilemaan Suomen parasta ruokaa. Aiomme olla foodservice-alan asiantuntevin kumppani – ja joka päivä luottamuksesi arvoinen.

Search