Loistava lahna – hyötykala herkkupihviksi

Lagerblad Foods valmistaa herkullisia Valio-lahnapihvejä, joissa maistuu maukkaan lahnan lisäksi täyteläinen Valio Emmental -juusto. Lahnat saadaan sivusaaliina kalastajilta Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta. Lahnan kalastaminen ja käyttö on myös ekoteko, koska se estää omalta osaltaan Itämeren rehevöitymistä.

Lahnan makua kiitellään, mutta kala koetaan ruotoiseksi ja työlääksi käsitellä. Lagerblad Foodsin taitavissa hyppysissä lahna jalostuu herkullisiksi pihveiksi.

”Lahna on mielestämme hyötykala, josta saadaan kehiteltyä loistavia ja samalla vastuullisia tuotteita”, Lagerblad Foodsin keittiömestari Timo Luotonen toteaa.

Timo on ollut mukana matkassa jo 20 vuotta, yrityksen perustamisesta lähtien. ”Aluksi oli vain kahden keittiömestarin unelma hyvästä ruoasta. Kuluneina vuosina meistä kasvoi monipuolinen ruokatalo, joka työllistää nyt 35 henkeä. Meillä on upea jengi kasassa”, Timo kiittelee.

Kokkien tekemää pannulta pakkaseen

Lagerblad Foodsin filosofiana on tehdä loistavan makuista kotiruokaa pannulta pakkaseen. ”Haluamme, että tuotteemme maistuvat tuoreilta ja itse tehdyiltä. Lahnapihvitkin paistetaan Valion laktoosittomassa voissa valurautapannulla ja pakastetaan nopeasti, jotta ensiluokkainen laatu säilyy.”

Lagerblad Foods on tehnyt jo pitkään Valion kanssa tiivistä yhteistyötä. ”Valitsimme lahnapihviin Valio Emmental -juuston, koska sen makuprofiili sopii kalaan ja istuu erinomaisesti juuri suomalaiseen makumaailmaan.”

Lagerblad Foods on ollut mukana monissa suomalaisten järvikalojen ja sivusaaliiden käyttöä edistävissä hankkeissa. ”Olemme uteliaita kokeilemaan. Mieluummin raivaamme latuja kuin hiihdämme perässä”, tokaisee Timo hymyssä suin.

WWF:n Kalaoppaan mukaan suomalaisia särkikaloja kannattaa suosia. Ne ovat lähiruokaa, ja niiden kalastaminen ehkäisee vesien rehevöitymistä.
Tämä verkkopalvelu käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen, tilastoimiseen sekä mainosten näyttämiseen.Lisätietoja ›