Rinkeli Grand Prix 2015 -kilpailun voitto meni Hämeenlinnaan

Hämeenlinnalaisen Ammattiopisto Tavastian joukkue voitti Pietarsaaressa lauantaina 7.2.2015 järjestetyn Rinkeli Grand Prix 2015 -kilpailun. Joukkueessa leipoivat Jaana Kemppinen ja Grace Dee opettaja Minna Koskelan valmentamina. 

Toiseksi tuli Tampereen seudun ammattiopisto Tredun Hepolamminkadun toimipisteen joukkue Veera Heikkilä ja Saara Pietilä opettajanaan Hanna Oinonen. Kolmannen sijan otti rovaniemeläinen Lapin ammattiopisto joukkueella Sanna Keskipalosaari ja Jasmi Ylisirniö. Opettajana toimi Esa Rantakeisu. Kilpailu järjestettiin Optimassa Pietarsaaressa ja siihen oli ilmoittautunut kaikkiaan viisitoista joukkuetta ammattioppilaitoksista eri puolilta maata.

 Rinkeli Grand Prix on ammattioppilaitosten nuorisoasteen leipuri-kondiittoriluokkien SM-kilpailu, jonka järjestää Suomen Leipuriliitto ry yhteistyökumppaneidensa kanssa. Tämänkertainen kilpailu oli järjestyksessään kahdeskymmeneskuudes (26.).  Kilpailuun voivat osallistua alle 23-vuotiaat opiskelijat. Mukana ollaan kolmihenkisin joukkuein, kahden opiskelijan ja opettajan voimin. Opettaja ei kuitenkaan saa osallistua käytännön työskentelyyn kilpailun aikana.

 Rinkeli-kilpailussa mitataan sekä leipurin että kondiittorin taitoja. Kukin joukkue valmistaa neljä tuotetta: kaksi kahvileipätuotetta ja kaksi konditoriatuotetta, joista kummastakin toinen on pakollinen ja toinen vapaavalintainen. Kilpailun vaativuutta lisää se, että pakolliset tuotteet paljastetaan osallistujille vasta kilpailua edeltävänä iltana. Vapaavalintaisia tuotteita joukkueet voivat harjoitella etukäteen.

 Tuomarit arvostelevat sekä pakollisissa että vapaavalintaisissa tuotteissa maun ja ulkonäön sekä lisäksi joukkueiden ammattitaidon. Arvostelussa painotetaan pakollisten tuotteiden osaamista.  Kilpailun tuomareina toimivat yhteistyökumppaneiden edustajat. Päätuomarina toimi Tapio Viikinniemi (Valio Oy) ja muut tuomariston jäsenet olivat Tommi Lönnqvist (Helsingin Mylly Oy), Irja Jokinen (Oy Roberts Ab), Hannu Ahonen (Leipurin Oy) ja Curt Lindqvist (Mauste-Sallinen Oy). Suomen Leipuriliiton edustajana tuomaristossa toimi Ulf Fagerudd luotolaisesta Ab Bageri R. Fagerudd Leipomo Oy:stä.


 Lisätiedot ja kuvapyynnöt: Suomen Leipuriliitto ry, toimituspäällikkö Elina Matikainen
p. 040 719 9021

Suomen Leipuriliitto ry on vuonna 1900 perustettu leipomoalan ammatinharjoittajien, yritysten ja henkilöiden toimialajärjestö, joka edistää jäsentensä ammatillisia ja taloudellisia etuja, leipomoalan yleisiä toimintaedellytyksiä, leipäkulttuuria, leipomoalan arvostusta ja yhteistoimintaa alalla sekä valvoo jäsentensä etuja työsuhteissa. Julkaisemme maamme ainoaa leipomoalan ammattilehteä, Leipuria.

 


Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio Ammattilaiset -verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen (max 3 minuuttia) kyselyyn. Vastauksesi on tärkeä. Kiitos ajastasi jo etukäteen!

Osallistu Ei kiitos