Lisätyn sokerin vähentäminen

Monipuolisessa ruokavaliossa kannattaa suosia vähempisokerisia, sokeroimattomia tai kokonaan maustamattomia vaihtoehtoja tuotteista. Valio vastaa kuluttajien toiveisiin ja erilaisten tuotevaihtoehtojen valikoimaa. 

Valio jatkaa sokeritalkoita

Valio on vähentänyt sokeria noin 110 välipala-, mehu- tai marjakeittotuotteesta vuoden 2016 vuoden loppuun mennessä ja työ jatkuu. Riihimäelle valmistuva uusi välipalatehdas tarjoaa Valiolle uusia mahdollisuuksia vähentää sokeria tuotteistaan. Valion tavoitteena on puolittaa maitopohjaisten välipalatuotteiden, erityisesti jogurttien, sokeripitoisuus vuoteen 2020 mennessä – mausta tinkimättä. Valion välipalavalikoimasta löytyy laaja valikoima tuotteita, joissa olemme kehittäneet reseptiä aloitettuamme sokerin vähennyksen. Tutustu tähän tuotteistoon >

Maidon luontainen sokeri on laktoosia

Pakkauksen ravintosisällössä ilmoitetaan kokonaishiilihydraattien määrä sekä sokereiden määrä sadassa grammassa.  Sokereiden määrässä "josta sokereita" ilmoitetaan kaikki tuotteen sisältämä sokeri eli sekä lisätty, että luontainen sokeri. Luontaista sokeria tuotteeseen tulee ainesosien kuten maidon, hedelmien tai marjojen mukana. EU lainsäädäntö ei salli ilmoittaa lisätyn sokerin määrää ravintosisältötiedoissa vaan on ilmoitettava kokonaissokerimäärä. Lue tarkemmin luontaisesta ja lisätystä sokerista >
 

Suosituksena lisätyn sokerin vähentäminen 

Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee kaikille ikäryhmille lisätyn sokerin vähentämistä ruokavaliossa. Sekä lapsilla että aikuisilla lisätyn sokerin osuus tulisi rajoittaa enimmillään 10 %:iin kokonaisenergiasta. Myös suomalaisissa ravitsemussuosituksissa lisätyn sokerin saannin osuudeksi suositellaan enintään 10 % kokonaisenergiansaannista. Tämä tarkoittaa keskimääräisellä naisen energiatasolla 2000 kcal 50 g lisättyä sokeria päivässä.

Suosituksessa lisättyihin sokereihin lasketaan kaikki kotona ja elintarviketeollisuudessa lisätty sokeri (karkit, limsat, leivonnaisten sokeri, tuotteisiin lisätty sokeri, ripottelusokeri, intiaanisokeri, jne.), hunaja, erilaiset siirapit, hedelmämehujen luontaiset sokerit.

WHO ehdotti lisätyn sokerin saannin rajoittamiselle jatkossa tiukempaa kriteeriä 5 % kokonaisenergiasta. Tiukemman sokerirajoituksen hyödyille ei kuitenkaan ole riittävästi perusteita tieteellisistä tutkimuksista.

Kuinka paljon suomalaiset saavat sokeria?

Finravinto 2012 -tutkimuksen mukaan Suomessa aikuisten (25-64 v) sokerinsaanti on juuri suositusten rajoissa eli 9-10 % energiansaannista (43-51 g). Sokerinsaanti on suurempaa nuorilla aikuisilla verrattuna vanhempiin ikäluokkiin. Ruokavalion hiilihydraattien laatua tulisi parantaa, sillä suomalaiset syövät suhteessa liikaa sokeria ja liian vähän hyvälaatuisia hiilihydraatteja kuten kuituja.

Suomalaislasten sokerinsaanti on suosituksia suurempaa. Aino-Maija Elorannan väitöstutkimuksen (2014) mukaan kuopiolaislapsilla osuus oli keskimäärin yli 12 prosenttia, mutta osalla jopa kaksinkertainen suositukseen verrattuna. Kaksi kolmasosaa lasten sokerinsaannista tulee välipaloista. 

Finravinto 2012 tutkimuksen mukaan maitovalmisteiden osuus aikuisten koko sokerinsaannista on naisilla 14 % (6,1 g) ja miehillä 12 % (6 g). Lasten ruoankäyttöä selvittävän Strip tutkimuksen mukaan lasten sokerinsaannista 16 % tulee maustetuista maitotuotteista. 

Tutustu Valion tuotteisiin

Valikoimasta löytyy kokonaan  maustamattomia tuotteita. Sokeroimattomat tuotteet eivät sisällä lisättyä sokeria, sillä niiden makeus tulee luontaisesta maidon tai marjojen ja hedelmien sokerista sekä makeutusaineista. Lisäksi Valiolla on lisäksi laaja valikoima välipalatuotteita, joiden reseptiä on kehitetty Valion aloitettua sokerin vähennyksen.  


Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio Ammattilaiset -verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen (max 3 minuuttia) kyselyyn. Vastauksesi on tärkeä. Kiitos ajastasi jo etukäteen!

Osallistu Ei kiitos