Tutkimuksia luustosta

Lasten ja nuorten luusto

Maitotuotteiden ja lasten kasvun välisiä yhteyksiä käsitelleissä tutkimuksissa on havaittu, että maitotuotteiden lisääminen ruokavalioon voi lisätä pituuskasvua. Kokeissa oli lisätty maitotuotteita tavalliseen ruokavalioon ja arvioitu sen vaikutusta pituuskasvuun 3-13 -vuotiailla tutkittavilla. Useissa tutkimuksissa havaittiin, että maitoa ruokavalioonsa lisännyt ryhmä kasvoi seuranta-aikana keskimäärin pidemmäksi kuin kontrolliryhmä. Tutkimusten mukaan maitolasillisen (245 ml) lisääminen päivittäiseen ruokavalioon voi saada aikaan keskimäärin 0,4 cm lisäkasvun vuodessa. Maidon juomisen pituuskasvua lisäävästä vaikutuksesta tarvitaan kuitenkin vielä vahvistusta huolellisesti kontrolloiduista satunnaistetuista kokeista.

Maitotuotteiden lapsuusaikaisen käytön havaittiin ennustavan nuoruusajan luustonlujuutta 12 vuoden seurantatutkimuksessa. Maitotuotteita lapsena vähintään kaksi annosta päivässä nauttineiden 15-17 -vuotiaiden nuorten luun mineraalipitoisuus, luun pinta-ala ja luuntiheys olivat merkitsevästi korkeampia kuin alle kaksi maitotuoteannosta päivässä lapsena nauttineilla. Runsaasti sekä maito- että muista lähteistä saatua proteiinia nauttineiden lasten luun mineraalipitoisuus oli suurin. Tutkimukseen osallistui 106 henkilöä, jotka olivat tutkimuksen alussa 3-5 -vuotiaita. Lasten vanhemmat pitivät päiväkirjaa lastensa syömisistä ja juomisista vuosittain.

Kalsium- tai maitotuotelisän vaikutusta lasten luun mineraalipitoisuuteen selvittäneessä meta-analyysissä havaittiin, että vähän kalsiumia ruokavaliostaan saavien lasten luun mineraalipitoisuus kasvoi huomattavasti, kun heille annettiin kalsiumia tai maitotuotteita. Tutkimuksessa huomattiin myös, että kalsium- tai maitotuotelisä yhdistettynä D-vitamiinilisään lisäsi lasten selkärangan mineraalipitoisuutta.

Runsaampi kalsiumin saanti 7- ja 9-vuotiaana liittyy parempaan luuntiheyteen 11-vuotiaana amerikkalaisilla tytöillä. Tutkimukseen osallistui 151 tyttöä. Kalsiumin saannin vaikutus luustoon näkyy pitkän ajan kuluessa. Tutkimus vahvistaa käsitystä, että kalsiumin saannilla ja erityisesti maitovalmisteiden kalsiumilla on suotuisa vaikutus luuntiheyteen lapsuudessa.

Maitoa välttävillä lapsilla näyttää olevan muita suurempi riski luunmurtumiin ja ylipainoon, raportoi uusiseelantilainen tutkimus. Maidon vähäinen kulutus lapsena vaikuttaa liittyvän myös aikuisiän osteoporoottisiin murtumiin. Vanhempien käyttäytymisellä on suuri vaikutus lasten maidon kulutukseen. Monen tutkittavan lapsen perheenjäsenetkään eivät juoneet maitoa. Lasten vähäistä kalsiumin saantia ravinnosta ei korvattu kalsiumlisillä. Tutkimukseen osallistui 50 maidonjuontia välttävää lasta.

Maidottoman ruokavalion yhteys tyttöjen murtuma-alttiuteen todettiin myös puolalaisessa tutkimuksessa. Murtumariski oli tutkimuksessa 4,6-kertainen maidotonta ruokavaliota noudattaneilla tytöillä verrattuna tyttöihin, joiden ruokavalioon kuului maitovalmisteita päivittäin vähintään kaksi annosta. Tutkimuksessa oli 91 murtuman saaneita tyttöjä ja kolminkertainen määrä verrokkeja.

Maidonjuojilla vahvemmat luut

Proteiinin ja kalsiumin saannin on todettu yhdessä suojaavan ikääntyvää luustoa. Yhdysvaltalaisessa Framingham-seurantatutkimuksessa 17562 miestä ja 1972 naista täyttivät ruuankäyttökyselyn ja heitä seurattiin yli 12 vuotta. Keski-ikä tutkimushetkellä oli 55-vuotta (vaihteluväli 26-86). Proteiinin ja kalsiumin saannilla huomattiin olevan interaktio: mikäli kalsiuminsaanti oli pienempää kuin 800mg/vrk, runsas proteiinin saanti lisäsi murtumariskiä 2,8 kertaisesti. Sen sijaan kalsiumin saannin ollessa yli 800mg/vrk, runsas proteiininsaanti suojasi murtumilta.

Yhdysvaltalaisessa Framingham-seurantatutkimuksessa huomattiin maidonjuonnin sekä jogurtinsyönnin vähentävän lonkkamurtumien vaaraa. 880 keski-iältään 77-vuotiasta henkilöä täytti ruuankäyttökyselyn vuosina 1988-89 ja heitä seurattiin vuoteen 2008. Tutkimuksessa laskettiin päivittäiset annokset maitoa, jogurttia, juustoa ja kermaa. Tutkittavat jaettiin kolmeen ryhmään maitotuotteiden käytön perusteella. Yli kaksi annosta maitoa käyttävillä oli 40 % pienempi riski saada lonkkamurtuma verrattuna niihin, jotka joivat yhden annoksen tai ei ollenkaan maitoa vuorokaudessa. Myös jogurtin käyttö oli yhteydessä pienempään lonkkamurtumariskiin, sen sijaan juusto ja kerma eivät tässä tutkimuksessa vaikuttaneet lonkkamurtumariskiin.

Norjalaisen väestötutkimuksen mukaan maidon juonti on yhteydessä nuorten naisten korkeaan luuntiheyteen. Matalaa kyynärvarren luuntiheyttä esiintyi kaksi kertaa todennäköisemmin ei-maidonjuojilla kuin maidonjuojilla. Tutkijoiden mukaan maito on hyödyllistä luustolle, koska se sisältää runsaasti luuston rakennusainetta kalsiumia. Lisäksi maidon proteiinit saattavat estää luuta hajottavien solujen, osteoklastien, toimintaa.
Tässä tutkimuksessa mikään muista tekijöistä, kuten juuston syönti, D-vitamiinin saanti, fyysinen aktiivisuus, tupakointi, alkoholin kulutus, raskauksien määrä, imettäminen, ehkäisypillereiden käyttö, kuukautisten poisjäänti tai osteoporoosin esiintyvyys suvussa, ei vaikuttanut merkittävästi luun tiheyteen. Väestötason tutkimuksen otos oli 963 (19-35 -vuotiasta) naista.

Maidon juominen saattaa vähentää juoksijoiden rasitusmurtumia. Tutkimuksessa, jossa oli mukana 125 nuorta naisjuoksijaa, todettiin että vähärasvaisten maitotuotteiden kulutus ja maidon ravintoaineet kalsium, D-vitamiini ja proteiini ovat yhteydessä suurempaan luumassan kehittymiseen ja vähäisempään rasitusmurtumien määrään. Tutkimuksen mukaan rasvattoman maidon ja yleensäkin maitotuotteiden käyttö saattaisivat suojata rasitusmurtumilta. Rasvaton maito ja muut maitotuotteet lisäsivät jonkin verran luun tiheyttä. Proteiinin saanti oli myös yhteydessä luumassan kasvuun. Runsas maitotuotteiden käyttö yhdistettynä vähärasvaiseen ruokavalioon saattavat siis vahvistaa luustoa ja vähentää juoksijoiden rasitusmurtumien riskiä.

Laajan meta-analyysin mukaan kalsium ehkäisee osteoporoottisia murtumia ja luun menetystä yli 50-vuotiailla. Paras teho saadaan, kun kalsiumia syödään vähintään 1200 mg päivässä. Tutkimuksissa D-vitamiinin käyttö kalsiumin lisäksi ei merkittävästi parantanut ehkäisevän toimenpiteen tehoa. Jos kalsiumin ohella käytetään D-vitamiinilisää, tutkijat suosittelivat annokseksi vähintään 20 µg päivässä. Kalsiumlisä pienensi murtumariskiä 12 prosenttia ja luun menetys väheni lonkissa ja selkärangassa. Tulos oli yhtä hyvä naisilla ja miehillä.

Ruokavalion kokonaisuus vaikuttaa luuston kuntoon

D-vitamiinin puute ja vähäinen kalsiumin saanti ovat ongelmallisia myös Brasilian aurinkoisissa ja ihon D-vitamiinin tuotannolle otollisissa oloissa. Sikäläisen tutkimuksen mukaan nuoret, jotka syövät aamupalan ja käyttävät maitotuotteita, saavat ravinnosta huomattavasti enemmän kalsiumia ja D-vitamiinia. Tutkimuksessa mukana olleista 160 nuoresta vain noin 4 % saavutti kalsiumin saantisuosituksen, mutta D-vitamiinin saantisuositusta ei kukaan. Maitotuotteiden käyttö oli suoraan yhteydessä kalsiumin ja D-vitamiinin saantiin. Tutkimuksessa todettiin, että aamupalan ja maitotuotteiden käytön lisääminen olisi tehokas keino nuorison kalsiumin ja D-vitamiinin saannin lisäämiseen.

Runsaasti kasviksia ja maitotuotteita sisältävästä DASH-ruokavaliosta voi olla hyötyä luuston terveydelle. Ruokavalion avulla luun hajoaminen voi vähentyä, mikä taas voi pienentää luunmurtumariskiä. DASH-ruokavalio voi edesauttaa luun huippumassan kehitystä mahdollisimman hyväksi nuorilla aikuisilla ja ikääntyneillä se voi hidastaa luukatoa.

Myös vaihdevuosi-ikäisten naisten luuston kuntoon hedelmillä ja kasviksilla sekä kalsiumin runsaalla saannilla on myönteinen vaikutus. Brittitutkimuksessa näillä ravintotekijöillä oli yhteys vähentyneeseen luukatoon. Seitsemän vuotta kestäneen ja 891 naista käsittäneen tutkimuksen tulosten mukaan kalsiumin, hedelmien ja vihannesten syömisestä sekä vain kohtuullisesta alkoholin käytöstä on todennäköisesti hyötyä luuston kunnolle. Sen sijaan runsaasta rasvan saannista näyttäisi olevan luustolle haittaa.

Amerikkalaisessa poikkileikkaustutkimuksessa kalsiumin, energian, proteiinin, magnesiumin, sinkin ja C-vitamiinin saannilla oli vaikutusta ikääntyneiden naisten luuntiheyteen. Tutkimushenkilöitä tutkimuksessa oli 136. Ravintoaineilla on yhteisvaikutuksia luukudokseen. Maito ja maitovalmisteet sisältävät paljon luun terveydelle hyödyllisiä vitamiineja ja kivennäisaineita. Kalsiumin ja D-vitamiinin lisäksi maidossa on mm. proteiinia, magnesiumia ja sinkkiä.

Ikääntyneiden luuston kunto ja maitotuotteet

Proteiinin ja kalsiumin saannin on todettu yhdessä suojaavan ikääntyvää luustoa. Yhdysvaltalaisessa Framingham-seurantatutkimuksessa 17562 miestä ja 1972 naista täyttivät ruuankäyttökyselyn ja heitä seurattiin yli 12 vuotta. Keski-ikä tutkimushetkellä oli 55-vuotta (vaihteluväli 26-86). Proteiinin ja kalsiumin saannilla huomattiin olevan interaktio: mikäli kalsiuminsaanti oli pienempää kuin 800mg/vrk, runsas proteiinin saanti lisäsi murtumariskiä 2,8 kertaisesti. Sen sijaan kalsiumin saannin ollessa yli 800mg/vrk, runsas proteiininsaanti suojasi murtumilta.

Yhdysvaltalaisessa Framingham-seurantatutkimuksessa huomattiin maidonjuonnin sekä jogurtinsyönnin vähentävän lonkkamurtumien vaaraa. 880 keski-iältään 77-vuotiasta henkilöä täytti ruuankäyttökyselyn vuosina 1988-89 ja heitä seurattiin vuoteen 2008. Tutkimuksessa laskettiin päivittäiset annokset maitoa, jogurttia, juustoa ja kermaa.  Tutkittavat jaettiin kolmeen ryhmään maitotuotteiden käytön perusteella. Yli kaksi annosta maitoa käyttävillä oli 40 % pienempi riski saada lonkkamurtuma verrattuna niihin, jotka joivat yhden annoksen tai ei ollenkaan maitoa vuorokaudessa. Myös jogurtin käyttö oli yhteydessä pienempään lonkkamurtumariskiin, sen sijaan juusto ja kerma eivät tässä tutkimuksessa vaikuttaneet lonkkamurtumariskiin.

Laihdutus ja luusto

Runsaasta maitotuotteiden käytöstä ja proteiinin saannista on hyötyä painonhallinnassa ja luuston hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Painonhallintatutkimuksessa oli mukana 90 ylipainoista 19-45 -vuotiasta naista, jotka jaettiin kolmeen ruokavalioryhmään. Kaikissa laihdutusruokavalioissa kokonaisenergian määrä oli sama, mutta ruokavaliot poikkesivat maitotuotteiden käytön ja proteiinin suhteellisen osuuden ja laadun suhteen. Maitotuotteiden käyttömäärä vaikutti suoraan myös kalsiumin ja D-vitamiinin saantiin. Tutkimuksessa osoitettiin, että runsaampi maitotuotteiden käyttö (6-7 annosta/päivä) ja proteiinin suuri osuus ruokavaliossa (30 E%) vaikuttivat positiivisesti kalsiumin aineenvaihduntaan ja sitä kautta luuston terveyteen verrattuna ruokavaliohin, joissa maitotuotteiden, proteiinin ja kalsiumin määrä oli pienempi (15 E% proteiinia, ≤1 annos maitotuotteita/päivä). Niinpä laihduttaessa kannattaa kiinnittää huomiota ravinnon laatuun, jotta luuston hyvinvointi ei ravinnon määrää rajoitettaessa vaarantuisi.

Useiden tutkimuksien mukaan laihdutus vauhdittaa luun hajoamista. Amerikkalaisessa tutkimuksessa laihdutus ei vähentänyt lievästi lihavien naisten luiden tiheyttä eikä lisännyt luiden hajotusta, kun kalsiumin saanti oli tuhat milligrammaa päivässä. 1800 mg kalsiumia päivässä saaneen ryhmän naisilla luun tiheys jopa parantui tutkimuksen aikana. Kuuden kuukauden mittaiseen tutkimukseen osallistui 60 tervettä, keski-ikäistä ja ylipainoista naista.

 

Alkuperäistutkimukset:

De Beer ym. Dairy products and physical stature: A systematic review and meta-analysis of controlled trials. Econ Hum Biol.2012;10(3):299-309

Moore ym. Effects of Average Childhood Dairy Intake on Adolescent Bone Health. J Ped 2008;153(5):667-673

Huncharek ym. Impact of dairy products and dietary calcium on bone-mineral content in children: results of a meta-analysis. Bone 2008;43(2):312-21.

Fiorito ym. Girls' Calcium Intake Is Associated with Bone Mineral Content During Middle Childhood. J Nutr 2006;136:1281-1286

Goulding ym. Children who avoid drinking cow's milk are at increased risk for prepubertal bone fractures. J Am Diet Assoc 2004;104(2):250-3.

Josse ym. Diets higher in dairy foods and dietary protein support bone health during diet- and exercise-induced weight loss in overweight and obese premenopausal women. J Clin Endocrinol Metab. 2012;97(1):251-60.

Riedt ym.Premenopausal overweight women do not lose bone during moderate weight loss with adequate or higher calcium intake. Am J Clin Nutr 2007:85(4);972-980.

Sahni S ym.  J Bone Miner Res: 2010; 25: 2770–2776

Sahni S ym.  Protective Association of Milk Intake on the Risk of Hip Fracture: Results from the Framingham Original Cohort. J Bone Miner Res: 2014;24: 10.1002/jbmr.2219.

Tang ym. Use of calcium or calcium in combination with vitamin D supplementation to prevent fractures and bone loss in people aged 50 years and older: a meta-analysis. Lancet 2007;370(9588):657-66.

Nieves ym.Nutritional factors that influence change in bone density and stress fracture risk among young female cross-country runners. PM R 2010;2:740-750.

Doyle ja Cashman. The DASH Diet May Have Beneficial Effects on Bone Health. Nutr Rev 2004;62(5):215-220(6)

Peters ym. The influence of breakfast and dairy products on dietary calcium and vitamin D intake in postpubertal adolescents and young adults. J Hum Nutr Diet. 2011;25:69–74.

Macdonald ym. Nutritional associations with bone loss during the menopausal transition: evidence of a beneficial effect of calcium, alcohol, and fruit and vegetable nutrients and of a detrimental effect of fatty acids. Am J Clin Nutr 2004;79(1):155-6.

Ilich ym. Bone and nutrition in elderly women: protein, energy and calcium as main determinants of bone mineral density. Eur J Clin Nutr 2003;57(4):554-65.

Hawker ym. Correlates of Forearm Bone Mineral Density in Young Norwegian Women. Am J Epidemiol 2002;156:418-427.

Konstantynowicz J ym. Fractures during growth: potential role of a milk-free diet. Osteoporos Int :2007;18:1601–1607.

 

 


Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio Ammattilaiset -verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen (max 3 minuuttia) kyselyyn. Vastauksesi on tärkeä. Kiitos ajastasi jo etukäteen!

Osallistu Ei kiitos