Valio Aimo

Taukohuone-palsta

Hups, tekevälle sattuu! Kun homma ei mene putkeen, opin muistaa usein loppuelämänsä. Alan ammattilaiset kertovat kömmähdyksistään.

Kokkausta nostokurjessa ja tuskanhikeä leipomolinjalla

Ei taida ikä riittää

"Olin kesätöissä kioskissa. Kerran lähistöllä oli festarit, ja alaikäiset yrittivät ohi kulkiessaan saada ostettua alkoholia ja tupakkaa. Päivän päätteeksi olin jo lopen kyllästynyt kysymään papereita. Kioskiin tuli teinipoika, joka kasaili tiskille kaikenlaista, lopuksi myös alkoholia. En jaksanut kysyä henkkareita vaan totesin tympääntyneenä, että kaikkea muuta voin hänelle myydä, mutta en alkoholia enkä tupakkaa. Asiakas kaivoi taskustaan paperit. Hän oli 25-vuotias nainen. Hävetti niin paljon, että pyytelin vuolaasti anteeksi ja annoin kaupan päälle suklaalevyn."

Korkeanpaikan kammoista kokkailua

”Muutamia vuosia sitten minua pyydettiin kokkaamaan Dinner in the Sky -tapahtumaan. Suostuin sen kummempia ajattelematta. Eipä olisi kannattanut. Pakokauhunsekainen kokkaaminen nostokurjen nokassa 50 metrin korkeudessa ei ole ihan paras tapa siedättää korkean paikan kammoa.”

Lautaan jämähtäneet leivät

”Testasimme leipomon isolla linjalla leipätuotetta. Leivät menivät nostatuskaappiin, mutta kun ne tulivat sieltä ulos, yksikään leipä ei irronnut laudasta. Asiakas onneksi naureskeli ja sanoi, että saan anteeksi, kun irrottelen ne kaikki. Niitä sitten raaputettiinkin irti kaksi tuntia. Saatiin kerralla aika paljon biojätettä aikaiseksi. Siinä opin hikisen työn kautta, että raaka-aineiden punnitsemisessa pitää olla todella tarkkana.”

Itä ja länsi meni sekaisin

”Vuosituhannen vaihteessa kuljetustoimintaa keskitettiin, ja Joensuun lastauspaikka vaihtui Jyväskylään. Se oli aikaa ennen navigaattoreita, eli suunnistus hoitui kartoilla. Ensimmäisenä lastauspäivänä kuljettaja oli lastannut kuorman kyytiin ja lähtenyt mielestään kohti Joensuuta. Puolen tunnin ajon jälkeen hän oli ihmetellyt täysin vierasta maisemaa ja Tampere-kylttejä. Soitto kuljetuspäällikölle selvensi, että hän olikin lähtenyt idän sijaan ajamaan kohti etelää ja Tamperetta. Ei siinä muuta kuin auto Muuramessa ympäri ja oikeaan suuntaan. Sattuu sitä ammattilaisillekin.”

Hauteeseen luiskahtanut kalavuoka

"Vein kalaa ja kastiketta dieettilinjastoon kymmenen minuuttia ennen ruokailun alkua. Linjaston rimat olivat huonosti paikoillaan ja vuoka tipahti vesihauteeseen. Onneksi saatavilla oli samaan ruokavalioon sopivia kappalemaisia kalatuotteita ja uunikin oli valmiiksi lämpimänä. Sain uudet ruoat esille vain kaksi minuuttia myöhässä. Haude näytti kamalalta, mutta onneksi asiakkaat eivät sitä vuokien alta nähneet."

Yrttejä vähän reilummin kädellä

"Yrttejä tilatessani luulin tilaavani kappaleita, mutta olinkin ottanut laatikoita. Tulipahan sitten yrttejä useamman viikon tarpeisiin."

Viinit pomon syliin

"Olin saanut ensimmäisen hotellialan kesätyöni vastaanottovirkailijana, ja jo ennen ensimmäistä työpäivää minut kutsuttiin tiimin virkistysiltaan. Istuin hotellinjohtajaa vastapäätä ja hermostuksissani kaadoin punaviinit pöydän yli suoraan hänen syliinsä. Enpä silloin tiennyt, ettei se jää viimeiseksi kerraksi – jokainen tarjoilua tehnyt varmasti muistaa hetken, kun on tahrinut asiakkaan vaatteet."

Hilpeyttä herättävä titteli

"Haimme taannoin makeistehtaallemme työntekijää ja laitoimme paikasta ilmoituksen muutamiin paikallislehtiin ja nettiin. Pian julkaisun jälkeen huomasimme, että ilmoitus herätti kovasti hilpeyttä ja pöhinää eri somekanavissa. Ilmeisen moni oli valmis uudelle uralle, kun titteliksi olisi tullut suukkokeittäjä! Naurattihan se sitten meitäkin, vaikka tuotannon suukkolinja on meille aika arkinen juttu."

Kinkkiset ruokavaliot

”Asiakkaan annoksessa oli monta huomioitavaa allergeenia. Olin tosi tarkkana, että kaikki menee nappiin. Kaikki menikin, kunnes tarjoilija tuli keittiöön huutamaan, että asiakas poistui juuri taksilla kotiin, kun hänen vatsansa meni sekaisin. Olin huomioinut kaikki muut jutut, mutta laittanut burriton kasvistäytteen tilalle lihaa, eikä asiakas ollut syönyt lihaa moneen vuoteen. Kaikesta huolimatta asiakas antoi kömmähdyksen anteeksi ja siitä lähtien olen todellakin muistanut valmistaa erityisruokavaliot oikein.”

Ammattilainen asialla

”Olin töissä ravintolassa, joka järjesti sushi-kouluja ryhmille. Saimme asiakaskeikan, mutta kaikki ravintolan sushiosaajat olivat silloin varattuina, joten minut hälytettiin avuksi. Minulla ei ollut mitään kokemusta susheista, joten olin kauhuissani. Olin saanut jouluna vaimolta lahjaksi sushikirjan, joten luin sen kannesta kanteen ja opettelin kaiken nippelitiedon, jolla pystyin pätemään. En ollut koskaan itse tehnyt susheja enkä osannut näyttää mallia, joten ohjeistin asiakkaat tekemään ne itse. Kukaan ei onneksi aavistanut mitään, tai ei ainakaan sanonut!”

Viestikapula tipahti matkalla

”Koronan aikana jouduimme työvoimapulan vuoksi muuttamaan ruokalistaa lyhyellä varoajalla. Reseptin mukaan tarjolla piti olla lihapullia kastikkeessa, mutta päätimme korvata kastikkeen kylmällä dipillä. Hieman myöhemmin sain asiakaspalautetta, jossa kermaviilikastikkeessa tarjoiltujen lihapullien kerrottiin olleen erikoinen elämys. Piti ihan pysähtyä miettimään, miten tässä näin kävi.”

Sokeri vaihtui suolaksi

”Joku oli yön aikana vaihtanut sokeritonkan tilalle suolan, enkä huomannut sitä. Sokeroinnin sijaan vappumunkit saivatkin suolauksen. Palaute tuli saman tien asiakkaalta kysymyksen kera: yritetäänkö täällä saada ihmisiä juomaan enemmän?”

Lisää mielenkiintoista luettavaa:

Sesonkitärpit
Sesonkitärpit
Valio Aimo lehti
Ajankohtaista
Tukkukaupalla kampanjatuotteita!
Ajankohtaista
Suomen Green Chef -kilpailun edustajien kenraaliharjoitus Helsingissä 25.5.2023
Ajankohtaista
Jakelupäällikkö valvoo kellontarkkaa toimitusta
Ajankohtaista
Ruokatrendien seuraaminen leipomoissa kannattaa