Pikkujoulupurtavat uudella twistillä

Pikkujouluihin kuuluvat tietenkin niin glögi, hyvä seura kuin pienet suolaiset ja makeat tarjottavat. Perinteisten pipareiden ja torttujen lisäksi kannattaa tarjota myös uudenlaisia, kiinnostavia versioita tutuista herkuista.

Perinteiset herkut ovat helposti muunneltavissa uudenlaisiksi. Piparkakuista saa aikaan kiinnostavan version, kun taikinan päälle lisätään Valio Aura® murusta ja kananmunasta tehtyä seosta. Sen jälkeen taikina kääritään rullaksi, leikataan sopivan kokoisiksi pikkuleiviksi ja paistetaan. AURA juustosta ja voista voi tehdä myös täytteen piparkakkujen väliin, jolloin pipareista tuleekin juustotäytteinen pikkuleipä. Täydellisiä herkkuja glögin kaveriksi.

Lohi Vol-au-vent on erinomainen tarjottava joulutarjottimella. Se on juhlavan näköinen ja aivan mahtavan makuinen leivonnainen. Siitä tulee joulu mieleen, kun hienon lehtevän voitaikina kupin kruunaa kylmäsavulohi ja tarjoat sen hyvän juoman kera.

Perinteinen ja hurmaava kinuskitäytekakku päivittyy pikkujouluun, kun kinuskin sekaan lisätään hieman piparkakkumauste seosta.  Klassikkoherkku saa aivan uudenlaisen säväyksen ja tuo pikkujouluun täyteläisyyttä ja oikeata joulun makua. Täytekakun lisäksi valmiisiin tartalettipohjiin valmistetut tuorejuustounelmat tuovat sopivasti makeutta pikkujoulutarjoiluihin.

Pienet rusinakakut ovat erinomainen leivonnainen pikkujouluihin. Ne ovat kivan pieniä annoskokoisia kahvikakkuja ja uudenlaisella twistillä toteutettuna. Niistä saat hienon tarjoiluvadin, joka tekee varmasti joulun mieleen. Tuoksukin on niin vastustamaton.

Korvaa tänä jouluna tähtitortun jo niin iänikuinen luumuhillo Valion uudella kirsikkatäytteellä. Saat varmasti ihmiset taas tykästymään vanhaan perinteiseen joulutorttuun, kun täytteenä onkin herkullisen raikas kirsikkainen silmä.

Glögi ja juustot – voittamaton makupari

Valion glögi on voittamaton tarjottava juustojen kera niin jouluna kuin pikkujoulunakin. Glögivalikoimasta löytyvät perinteisen tumman glögin lisäksi myös vaalea glögi sekä sokeroimaton tumma glögi.

Juustolautaselle glögin kumppaniksi kannattaa koota mahdollisimman erilaisia juustoja. Hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi aromikas Valio AURA® Gold, 9 kuukautta kypsytetty, voimakas Valio Mustaleima™ ja puolikova herkuttelujuusto Valio Keisarinna®. Juustojen rinnalla maistuu Valion uusi kirsikkatäyte. Kirsikkatäyte ja AURA juusto ovat kuin tehtyjä täydentämään toistensa makumaailmaa.

 

Älä unohda pikkusuolaisia

Pikkujoulu on vapaamuotoinen juhla ja tarjolle sopivat erinomaisesti cocktailhenkiset suolapalat. Glögiglaseeratut possurieskaset ovat sopivan kokoisia suupaloja ja tuovat tarjoiluun tuttuja joulun makuja uudenlaisessa muodossa. Pikkujouluun sopivat täydellisesti myös herkulliset lohipullat, joita on helppo napostella sellaisenaan.

Onnistunutta pikkujoulukautta uusien ideoiden myötä!


Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio Ammattilaiset -verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen (max 3 minuuttia) kyselyyn. Vastauksesi on tärkeä. Kiitos ajastasi jo etukäteen!

Osallistu Ei kiitos