Siirry sisältöön
Luettavaa tuotteista

Rahkan käyttö leivonnassa

Rahkan käyttö leivonnassa

Rahkaa voi käyttää niin suolaisessa kuin makeassa leivonnassa. Ruokaleivissä rahkaa käytetään piimän tavoin tuomaan taikinaan happamuutta. Se sopiikin hyvin erilaisiin sekaleipiin ja kauraleipiin. Samalla hapanmaitotuote pidättää leivässä kosteuta, tuo siihen proteiinia sekä täyteläistä makua ja väriä.

Makeissa leivoksissa monipuolisesti mukana

Kahvileivissä rahkan käyttö on tutumpaa. Rahka tuo leivonnaiseen täyteläisyyttä ja korostaa muita makuja. Rahkapiirakat, rahkawienerit ja erilaiset täytepullat ovat ihmisten suosikkeja leipomoiden vitriineissä, ja kuluttajien kasvaneen rahkan käytön myötä niiden menekki kasvaa koko ajan. Kansa on oppinut syömään rahkaa koko maassa. Vielä 80-luvulla rahka oli enemmän Itä-Suomen ruoka. Länsi-Suomi vierasti rahkaa, minkä vuoksi esimerkiksi rahkatäytteistä pullaa ei sanottu rahkapullaksi: nimenä oli herkkupulla tai jokin muu vaihtoehto, sillä rahkan nimeä ei haluttu mainita.

Konditoriatuotteissa, kuten täytekakuissa ja hyydytettävissä kakuissa rahka on monipuolinen tuote – unohtamatta pääsiäisen klassikkoa eli pashaa. Raikkaat rahkapohjaiset kakut voi maustaa monipuolisesti erilaisilla marjoilla tai hedelmillä.

Valikoimasta löytyy Valio maitorahka laktoositon sekä kuluttajapuolella hurjan suosion saavuttanut Valio pehmeä maitorahka. Valio pehmeää maitorahkaa voi käyttää täysin tavallisen maitorahkan tavoin. Se sisältää enemmän proteiinia ja on rakenteeltaan pehmeä ja miellyttävä, hiukan vähemmän hapan. Tuote maistuu myös ihan sellaisenaan, mikä selittää sen suosiota: ihmiset haluavat proteiinia, mutta välttävät liian makeita tuotteita. Makeuttamaton Valio pehmeä maitorahka on kuin luotu tähän tarpeeseen.

Search