Voitaikinan kuumin sesonki on nyt!

Vuoden loppua kohti voitaikinaleivonnaisten kysyntä kasvaa merkittävästi. Siksi onkin tärkeää onnistua taikinassa. Hyvä taikina ei pelkästään maistu hyvältä, vaan myös näyttää ja toimii leivonnassa.

Voi on taikinan tärkein elementti

Voitaikinan onnistuminen on monen asian summa, mutta kiistatta suurin rooli on taikinaan käytettävällä voilla. Parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi olisikin hyvä valita kaulintaan tarkoitettu Valio Eila® kaulintavoi. Jotta voitaikinan valmistus olisi mahdollisimman helppoa ja hyvin ohjeistettua, olemme koonneet seikkaperäisen opetusmateriaalin aiheesta. Lataa opetusmateriaalin pdf käyttöösi tästä artikkelista.

Wienertaikinat ja wienermallit

Wienertaikinaan on monella tavalla saman kaltainen kuin voitaikina, ja siihenkin liittyy omat niksinsä. Joulun jälkeen wienertaikinan kysyntä kasvaa taas, joten kokosimme myös siitä opetusmateriaalin. Sekä voitaikinan että voiwienertaikinan materiaaleissa on pyritty ottamaan huomioon sekä valmistuksen että raaka-ainevalintojen käytännön ohjeet.

Lisäksi olemme koonneet yhdelle sivulle käytännölliset kuvalliset ohjeet voiwienereiden erilaisista malleista ja niiden taittelusta.

Hyödynnä käytännöllinen materiaalipankki

Lisää hyvää materiaalia käyttöösi löydät Valion ammattilaispalvelun materiaalipankista. Aineistojen lataaminen vaatii kirjautumista, joten jos et ole vielä tehnyt itsellesi käyttäjätunnusta Valion ammattilaispalveluun, klikkaa sivun ylälaidan rekisteröidy-linkkiä. Saat luotua tunnukset yksinkertaisesti ja nopeasti. Jos sinulla on jo tunnukset, kirjaudu sisään ylälaidan kirjaudu-linkistä, ja koko materiaalipankki on käytössäsi.


Vastaa kyselyyn!

Auta meitä kehittämään Valio Ammattilaiset -verkkopalvelua vastaamalla lyhyeen (max 3 minuuttia) kyselyyn. Vastauksesi on tärkeä. Kiitos ajastasi jo etukäteen!

Osallistu Ei kiitos