Siirry sisältöön
Pinnalla nyt

Yhteisten hetkien juustobuffet Leipuripäivillä

Yhteisten hetkien juustobuffet Leipuripäivillä

Suomen Leipuriliitto ry:n vuosikokous ja kesäpäivät vietettiin Tampereen Rosendahlissa Pyynikin hienoissa maisemissa 11.-13.8.2017. Vuonna 1900 perustetun Suomen Leipuriliiton jäseniä ja sidosryhmien edustajia saapui paikalle yli viisisataa henkilöä.

Valio tarjosi perjantai-iltana Talvipuutarhassa perinteikkään juustobuffeen ja lämminhenkistä iltaa vietettiin nauttien kotimaisista herkuttelujuustoista. ”Tämä tilaisuus avaa Leipuripäivät hienolla tavalla ja se on ollut asiakkaidemme mukaan vuosia tapahtuman kohokohtia. Tilaisuus on miellyttävä kohtaamispaikka sekä erittäin hyvä kanava tuoda esille Valion juustouutuuksia yhdistettynä alueen perinteisiin leipiin” kertoo Valion isäntä/myyntipäällikkö Jari Leppänen.

Juustot ja herkullinen leipä ovat mitä mainioin nautiskelumuoto, niiden äärelle on mukava kokoontua ja kerätä yhteen niin perheenjäseniä, ystäviä kuin liiketuttaviakin. Juustot sopivat erinomaisesti eri juomien makupariksi ja sitä kautta tilaisuuden luonne muuttuu myös hienostuneemmaksi.

Tarjoilu muokkautuu kulloisenkin tilanteen, tarpeen ja nälän mukaan; pienestä valmiiksi koostetusta juustolautasesta ruokaisampaan juustobuffeeseen. Makuparit, kuten Valio AURA ja lakritsi sekä pitkään kypsytetty voimakas juusto ja pikantti hillo leivän päällä ovat hyviä esimerkkejä valmiista tarjoiluannoksista. Raikkailla hedelmillä, erilaisilla salaateilla ja tapas-tyyppisillä lisukkeilla saadaan buffeeseen aterian tuntua.

Tip icon

Psst! Muista oikea tarjoilulämpötila

Juustojen tarjoilussa aina yhtä tärkeää on oikea lämpötila. Kypsytettyjen juustojen maut ja aromit tulevat parhaiten esille, kun juustot ovat lähes huoneenlämpöisiä. Homejuustot sekä muut kypsytetyt juustot tulee siis ottaa huoneenlämpöön noin 1-2 tuntia ennen tarjoilua. Tuorejuustot nostetaan tarjottimelle vasta juuri ennen tarjoilua.


Koko tuotevalikoima verkkokaupoissa

Koko Suomen toimitustukku

Toimitustukku palvelee kaikkia alan toimijoita nopeasti ja tehokkaasti, ja kuljettaa tilaamasi tuotteet keskimäärin 24 tunnissa suoraan toimipisteeseen. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi toimitustukun valikoiman ja tehdäksesi tilauksia.

Pääkaupunkiseudun pikatukut

Pikatukkumme ovat ruoka- ja juoma-alan ammattilaisten kätevä ostospaikka. Palvelemme aamuvarhaisesta iltamyöhään Helsingin Sörnäisissä ja Vantaan Koivuhaassa. Tarvitset Valio Aimo® asiakkuuden nähdäksesi tuotteiden hinnat verkossa.

VALO Tilauspalvelu

VALO Tilauspalvelusta alan ammattilaiset saavat tuotteensa suoraan Suomen merkittävimmiltä tavarantoimittajilta. Aimon asiakkaat saavat VALO Tilauspalvelussa käyttöönsä koko Suomen laajuisen jakeluverkostomme.

Tule Valio Aimo asiakkaaksi

Menestystarinat syntyvät saman pöydän ääressä. Se tarkoittaa, että autamme asiakkaitamme rakentamaan omaa kasvuaan ja tarjoilemaan Suomen parasta ruokaa. Aiomme olla foodservice-alan asiantuntevin kumppani – ja joka päivä luottamuksesi arvoinen.

Search