Siirry sisältöön
Vauvat ja taaperot

Liikuntaa leikki-ikäisen kanssa

Liikuntaa leikki-ikäisen kanssa
Päivi Pitkänen
ETM, ravitsemusasiantuntija

Ulkoilusta ja retkeilystä innostuva herkuttelija, jonka parhaat hetket vietetään yhdessä pöydässä.

Lasten liikuntasuositusten mukaan alle kouluikäisten lapsien tulisi liikkua päivittäin kolme tuntia. Määrä saattaa kuulostaa paljolta. Kuinka tämän voisi käytännössä toteuttaa?

Lapset liikkuvat luontaisesti eri tavalla. Toiset juoksevat, toiset kiipeilevät, toiset tykkäävät pihapeleistä ja toiset pyöräilystä. Yhteistä pienille lapsille on, että liikuntaa kertyy päivän aikana runsaasti, lapsen sen kummemmin asiaa ajattelematta. Tärkeintä aikuisille on lasten kannustaminen ja uusien taitojen ihaileminen. Lapset ovat usein luontaisesti uteliaita ja rajojaan kokeilevia, myös liikunnassa. Aikuisen tehtävänä on rajoittaa ruutuaikaa, ei lapsen luontaista liikehdintää.

Leikit, mikä ihana tekosyy liikkua ja pitää hauskaa

Vieläkö muistat kuinka mukavaa oli pienenä leikkiä ulkona? Ensimmäiset pyöräretket tai talviset päivät luistelukentällä? Heittäydy mukaan lasten leikkeihin ja liiku mukana. Liikunnan ilo tarttuu, ja vanhempien tai muiden läheisten malli liikuntaan ja liikunnan iloon on arvokasta. Kun lapsesi innostuu erilaisista pihaleikeistä, niin kaveritkin innostuvat usein mukana. Kohta pihapiirin lapset ovat mukana liikunnallisissa leikeissä, ja vapaahetket kuluvat temuten pihalla. Ja liikuntasuositus täyttyy kuin huomaamatta.

Saako sohvalla pomppia tai tuoleista rakentaa temppuradan?

Entä jos sää on kurja, pimeä ja kylmä, eikä kukaan halua lähteä pihalle? Rakentakaa sisälle temppurata, jossa hypitään, tehdään kuperkeikkoja, tai harjoitellaan kärrynpyöriä ja konttaamista. Tähän tarvitaan vain huonekalujen ja tekstiilien mielikuvituksellista käyttöä. Myös perheen yhteinen sirkuskoulu tai painiminen kotona ovat mahtavia liikuttajia iltaisin, ja saavat hymyn niin lasten kuin vanhempien kasvoille.

Tutustu Sydänliiton Neuvokkaan perheen olohuonesirkukseen, josta saat vinkkejä kotona perheen kanssa yhdessä liikkumiseen.

Tip icon

Vinkkejä lasten liikuttamiseen:

Liikuntaleimakortti kannustaa lastasi liikkumaan: Tee kortti, johon lapsesi saa leiman, kun on esim. pyöräilty, retkeilty, uitu tai matkattu päiväkotimatka ilman autoa. Palkinnoksi lapsesi saa valita jotain kivaa yhteistä tekemistä kortin täytyttyä.

Kulje päiväkotimatkat lapsesi kanssa kävellen etuperin, takaperin, hippaa leikkien tai pyöräillen. Näytä esimerkkiä, ja pyri liikkumaan päivittäisiä matkojasi mahdollisimman paljon kävellen tai pyöräillen.

Muista yhteiset perinteiset pihaleikit: kirkonrotta, polttopallo tai vuorenvalloitus.

Järjestä pihaolympialaiset, joihin lapset saavat päättää lajit: pallon heittoa, juoksua, pituushyppyä – mitä ikinä lapsen keksivät.

Talven mukavat puuhat: pulkkamäki, luistelu, hiihto, patikkaretki metsään. Etsi lähiympäristöstäsi parhaat paikat toteuttaa eri lajeja. Lämmin retkikaakao lämmittää pienen ulkoilijan.

Varusta lapsesi säänmukaisilla varusteilla: Mistä löytyy syksyn parhaat vesilätäköt tai metsän parhaat mutakuopat? Märkä keli ei haittaa, kun varusteet ovat kunnossa.

Muista arkiaskareet: Lumityöt, haravointi, kukkien istutus, pienet remonttihommat – ota myös lapsesi mukaan apukäsiksi.

Muista myös riittävä lepo! Riittävä uni ja rennot lepohetket auttavat pieniä jaksamaan arjen tiimellyksessä ja liikunnassa. Lapsille suositellaan unta 10-13 h päivässä.

Search