Luiden haurastuminen ja osteoporoosi

Osteoporoosi on luuston sairaus, jossa luun lujuuden heikentyminen altistaa murtumalle. Lujuudella tarkoitetaan sekä luun määrää että sen laatua eli tiheyttä. Luuta siis hajoaa enemmän kuin sitä muodostuu ja sen mikrorakenteessa on häiriöitä, mistä johtuen luun murtumariski kasvaa.

Luukudos uusiutuu koko elämän ajan. Luun määrä kasvaa 20-30 vuoden ikään saakka ja säilyy melko muuttumattomana 40 vuoden ikään asti. Sen jälkeen luun määrä alkaa pikkuhiljaa vähentyä. Naisilla vähentyminen kiihtyy vaihdevuosina. Osteoporoosi voi kuitenkin puhjeta missä iässä tahansa.

Suomessa arvioidaan tapahtuvan vuosittain 30 000–40 000 luun murtumaa, joissa osasyynä on luuston haurastuminen. Osteoporoosi aiheuttaa murtumia tyypillisesti selkärangan nikamissa, lonkassa tai ranteessa. Sitä esiintyy myös miehillä, vaikka naisilla se on yleisempää. Miehillä luukato tapahtuu hitaammin ja myöhemmällä iällä kuin naisilla. Silti osteoporoosin mahdollisuutta ei pidä unohtaa ja sitä kannattaa ehkäistä jo nuorena.

Osteoporoosin riskitekijät

Osteoporoosin riskitekijöihin sisältyy fysiologisia, geneettisiä ja elämäntapatekijöitä. Ravitsemuksellisesti tärkein riskitekijä osteoporoosille on kalsiumin ja D-vitamiinin riittämätön saanti. Muita riskiä kasvattavia elämäntapatekijöitä ovat vähäinen liikuntaharrastus sekä tupakointi ja runsas alkoholin käyttö.

Osteoporoosin riskitekijöihin kuuluvat myös alipaino ja hento ruumiinrakenne, varhaiset vaihdevuodet tai kuukautishäiriöt, yli 65 vuoden ikä, vanhemmilla tai sisaruksilla todettu osteoporoosi tai lonkkamurtumat, jotkut krooniset sairaudet (esim. nivelreuma, syöpä tai keliakia) sekä tietyt lääkkeet. Riskitekijöiden välttäminen mahdollisuuksien mukaan nuoruudesta asti on tärkeää elinikäisen kestävän luuston muodostumisen ja säilymisen kannalta.

Jotkut sairaudet voivat vaikuttaa osteoporoosin kehittymiseen. Osteoporoosin vaaraa lisäävät esimerkiksi nivelreuma tai kilpirauhasen, lisäkilpirauhasen, maksan tai munuaisten sairaus. Myös keliakia, vaikea laktoosi-intoleranssi, anoreksia, epilepsia, insuliinidiabetes, syöpä tai aivohalvaus voi johtaa osteoporoosin kehittymiseen.

Laktoosi-intoleranssi ja luuston haurastuminen

Luun huippumassa saavutetaan suunnilleen 20 vuoden iässä. Luukudos uusiutuu jatkuvasti ja se tarvitsee rakennusaineekseen kalsiumia myös kasvuvaiheen jälkeen. Jos maitotuotteiden käyttöä rajoitetaan esimerkiksi laktoosi-intoleranssin vuoksi, jää kalsiumin saanti helposti liian niukaksi. Vähäinen kalsiumin saanti voi johtaa luukudoksen tarpeettomaan haurastumiseen jo nuorella iällä. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että koehenkilöt, jotka kokivat olevansa laktoosi-intolerantikkoja (oli heillä sitten todellisuudessa laktoosi-intoleranssi tai ei) saivat selvästi vähemmän kalsiumia ravinnostaan ja heidän selkärangasta mitattu luun mineraalipitoisuus oli selvästi alhaisempi kuin henkilöillä, jotka kokivat sietävänsä laktoosia.

On myös viitteitä siitä, että perinnöllinen laktoosi-intoleranssi saattaa aiheuttaa luunmurtumia hyvin vanhoilla henkilöillä. Suomalaisessa tutkimuksessa lannemurtuman riski oli 3,1-kertainen, rannemurtuman riski 1,9-kertainen ja yhdistetty lanne- tai rannemurtumien riski 2,9-kertainen niillä, joilla oli laktoosi-intoleranssiin liittyvä genotyyppi (C/C-13910) verrattuna laktoosia sietäviin geenimuunnelmiin (muut kuin C/C-13910). Tutkijoiden mukaan laktoosi-intoleranssiin liittyvä genotyyppi C/C-13910 näyttää olevan itsenäinen lanne- ja rannemurtumille altistava tekijä yli 85-vuotiailla.

Suomessa laktoosi-intoleranssi ei ole merkittävä osteoporoosin riskitekijä, sillä markkinoilla on runsaasti vähälaktoosisia ja laktoosittomia maitotuotteita, joilla kalsiumin tarve on helppo tyydyttää.

Tämä verkkopalvelu käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen, tilastoimiseen sekä mainosten näyttämiseen. Lisätietoja ›